Tidningen fortsätter med att trycka referat på hållna föredrag. Men Glossas medlemmar får också mycket gärna skicka in bidrag till tidningen. Dessutom hoppas vi på information om evenemang och föredrag rörande medeltiden. Styrelsen försöker sitt bästa, men kan inte utan hjälp få reda på alla intressanta evenemang. Så skicka gärna bidrag och information till tidningen. Så att vi kan sprida dem vidare.

Glossa tarvitsisi myös henkilön, joka olisi kiinnostunut keräämään informaatiota keskiajan tutkimukseen liittyvistä tapahtumista internetistä ja muualta, jotta voisimme levittää tietoa jäsenillemme. Jos Glossan ‘tiedottajana’ toimiminen kiinnostaa, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen tai toiseen hallituksen jäseneen.
 
 

22-24.5 Glossan kevätretki Tukholmaan.
 
 

15.4. Fil.lis. Mika Hakkarainen esitelmöi Bysantin tutkimuksen seuran vuosikokouksessa aiheesta: “Bysantin kylmä
 nauru”.Klo 17, Tieteiden talossa. Kirkkokatu 6, Helsinki.

Glossa lähtee kevätretkelle Tukholmaan! Lähtö on lauantai-iltana klo  18 Viking Linen laivalla Katajanokan terminaalista Helsingistä. Sunnuntaipäivän vietämme Tukholmassa FT Arja Karivierin opastamana. Ohjelmassa on Medeltidsmuseet ja Historiska museet sekä Gamla stan. Paluumatka alkaa sunnuntaina, ja Helsinkiin saavumme maanantaiaamuna klo 9.

Laivalla majoitumme neljän hengen hytteihin. Ilmoittakaa etukäteen mahdollisista toivomuksista hyttijaossa. Matka maksaa 300 mk / henkilö. Matkalle ilmoittauduttaan 22.4. mennessä Glossan sähköpostiosoitteeseen tai Jeanette Lindblomille (p. 09-221 42 18). Matka on maksettava Glossan tilille Merita 200118-182589 viimeistään 23.4.

Matkanäkemisiin!

Glossa åker på vårutfärd till Stockholm! Avfärden sker på lördagen kl 18 med Viking Lines fartyg från Skatuddens terminal, Helsingfors. Söndagen tillbringar vi i Stockholm under FD Arja Karivieris ledning. I programmet ingår Medeltidsmuseet och Historiska museet, samt Gamla stan. Returfärden sker på söndagen. Till Helsingfors anländer vi på måndag morgonen kl 9.

Inkvarteringen på båten sker i fyra personers hytter. Meddela gärna om önskemål angående hyttindelning. Resans pris är 300,- / person. Anmälan till resan sker senast den 22.4. till Glossas e-mailadress eller till Jeanette Lindblom (tel. 09-221 42 18). Resan bör betalas till Glossas konto Merita 200118-182589 senast den 23.4.

Vi ses på resan!

Glossa järjestää yhdessä Bysantin tutkimuksen seuran kanssa 24.10.-31.10.1999 kulttuurimatkan Venetsiaan ja venetsialaiseen kulttuuriin ennen ja nyt.

Asiantuntijaoppaina Timo Tuomi (Rakennustaiteen museo) ja Mika Hakkarainen (Helsingin yliopisto)
Matkan hinta on noin 6000 mk sisältäen reittilennot (Lufthansa) H:ki-Frankfurt-Venetsia-Frankfurt-H:ki, hotellimajoituksen kahden hengen huoneissa aamiaisella (Hotelli Boston***). Ryhmän koko on 30 henkeä ja paikkoja Glossalle on varattu alustavasti 10.

Sitovat ilmoittautumiset Glossan sähköpostiin (Glossa-ry@helsinki.fi), Jeanette Lindblomille (2214218) tai Mika Hakkaraiselle (493053) huhtikuun loppuun mennessä.
 
 

Tuomas Heikkilä (FL, historian laitos)
Meri Heinonen (FM, historian laitos, Turku)
Christian Krötzl (dos., historiatieteen laitos, Tampere)
Samu Niskanen (FM, historian laitos)
Mikko Piippo (FM, Renvall-instituutti/Kansallisarkisto)
Katja Ritari (fil. yo, historian laitos)
Päivi Salmesvuori (teol. maist., kirkkohistorian laitos)
Elina Screen (Ph.D., Renvall-instituutti).

10.00 - 12.30 Tilaisuuden avaus, aamupäivän esitelmät
12.30 - 13.30 Lounastauko
13.30 - 16.00 Iltapäivän esitelmät, tilaisuuden päättäminen sekä vapaamuotoinen illanvietto

- Avaus
- Prof. Gunnar af Hällström: “Justinianuksen valtakunta”
- FL Mika Hakkarainen: “Kreikan kuningaskunta”
- Prof. Jukka Korpela: “Bysantin tulo Itä-Euroopan slaavialueille”
- Dos. Matti Kotiranta: “Neopatristisen koulukunnan historiallinen Bysanttikuva”
- Aiheeseen liittyviä muita esityksiä ja esitelmiä

Lopullinen ohjelma aikatauluineen ilmoitetaan postitse historian laitoksille ja MEDFENN:in välityksellä kaikille muille. Osallistumisilmoituksia otetaan vastaan myöhemmin kerrottavalla tavalla viimeistään 1.5. alkaen.

Terveiset Joensuusta
Jukka Korpela
013-251 4390
jukka.korpela@joensuu.fi
 
 

Keisarinnan rooliin kuului hovin taloudenpito, vastuu lahjojen antamisesta kunniavieraille ja muu toiminta hovin emäntänä mm. hovin juhlissa. Keisarinna toimi usein avustajana välittäen asianomaisten pyyntöjä keisarille, kuten monista kirjeistä ja asiakirjoista käy ilmi.
Karolinkisuvun hallitsijat suosivat jalkavaimoja yleensä ennen avioitumistaan tai puolison kuoleman jälkeen. Jalkavaimoillakin saattoi olla vaikutusvaltaa hovissa, mutta heillä ei ollut virallista roolia kuten keisarinnalla. Karolinkiprinsessat olivat useimmiten abbedissoja. Esimerkiksi Kaarle Suuri ilmeisesti sekä nautti tyttäriensä seurasta että pelkäsi heidän avioliittojensa mahdollisia poliittisia seurauksia. Näin naimattomat abbedissaprinsessat olivat näkyvä ja vaikutusvaltainen ryhmä Kaarlen hovissa hänen viimeisinä vuosinaan.
Kaksi asiaa edisti naisten suurta vaikutusvaltaa karolinkivaltakunnassa. Ensimmäinen näistä oli poliittinen järjestelmä, jonka perustana olivat hallitsijan henkilökohtaiset suhteet aateliin. Suhteidensa avulla keisari sai tahtonsa läpi paikallistasolla. Toinen oli Aachenin palatsi, joka oli valtakunnan keskipisteenä noin vuosina 800-860. Palatsin pysyvästä hovista tuli areena, jolla keisari loi ja vahvisti suhteitaan aateliin. Hovin suotuisissa olosuhteissa keisarin naisväki pystyi vaikuttamaan politiikkaan sekä keisarin ja aatelin välisiin suhteisiin.

Lotharin värikkääseen uraan sisältyi sekä huippuja että merkittäviä vastoinkäymisiä. Vaikuttivatko Lotharin naiset hänen menestykseensä ja politiikkaansa? Tärkein Lotharin naisista oli hänen vaimonsa Irmingard, josta on säilynyt eniten tietoja. Lothar ja Irmingard menivät naimisiin vuonna 821, ja heille syntyi tietojemme mukaan kahdeksan lasta, kolme poikaa ja viisi tyttöä. Irmingard kuoli 20.3.851. Alkuvuosina nuori pari jäi Lotharin isän, kuningas Ludvigin ja hänen vaimonsa, keisarinna Juditin, varjoon. Vasta 830-luvun lopulla Irmingardista alkaa löytyä enemmän tietoja. Irmingard puhui keisari Lotharille perheensä puolesta näinä vuosina ja mm. sai Lotharin kunnioittamaan juuri kuolleen veljensä muistoa lahjoituksilla.

Selkeimmät todisteet Irmingardin poliittisesta vaikutusvallasta ovat veljessodan ajalta. Eräässä kirjeessä tuntematon aatelismies pyysi, ettei Irmingard hylkäisi häntä; Irmingard oli uhannut lakata suosimasta miestä, koska tämä vastusti Lotharia sodassa. Keisarinnan suosio oli tärkeä, koska hänellä oli asemansa takia suuri vaikutusvalti keisariin. Lotharin asiakirjat, jotka aina puhuvat Irmingardista erityisen lämpimästi, myös todistavat Irmingardin erityisasemasta. Irmingard käytti tätä valtaa miehensä, perheensä ja suosimiensa luostarien hyväksi.

Irmingardin kuoleman jälkeen on joitakin todisteita siitä, että naiset toimivat jatkossakin tärkeinä välittäjinä Lotharin ja aatelin välillä. Vuonna 852 Lotharin tytär Berta tuki Lyonin kirkon poliittisesti arkaa pyyntöä saada takavarikoituja maitaan takaisin. Berta katoaa lähteistä samana vuonna (hän sai ehkä abbedissan paikan Lotharin valtakunnan ulkopuolelta), mutta tässä vaiheessa Lotharin jalkavaimo Doda nousee esiin.

Doda oli maaorja keisarilliselta tilalta. Lothar vapautti hänet vain kuukausi vaimonsa kuoleman jälkeen. Doda synnytti pojan vuonna 853 ja toimi vuonna 855 pyynnön välittäjänä lahjoitusasiakirjassa. Dodalla ei ilmeisesti ollut niin suurta poliittista vaikutusvaltaa kuin Irmingardilla tai Bertalla, mutta hänelläkin oli mahdollisuuksia toimia lähestymiskanavana Lotharin luo. Dodan ja hänen poikansa vaiheista Lotharin kuoleman jälkeen ei ole tietoja.

Karolinkivaltakunnassa hovin naisilla oli vaikutusvaltainen rooli, ja meidän on muistettava tämä, kun tutkimme ajan politiikkaa. Lothar I:n uraan liittyy naisia, joiden läheisyys keisariin tarjosi heille mahdollisuuden kiinnittää Lotharin mielenkiinto ja raha heille mieleisiin kohteisiin sekä toimia hänen valtansa välittäjinä ja kanavina. Tarkastelemalla erityisesti Irmingardin roolia saamme uuden ja tärkeän näkökulman Lotharin hallituskauden tapahtumiin.
 
 

Suuri osa Agathiaksen ja Paulos Silentiarioksen säilyneestä tuotannosta on eroottisia tai rakkauteen liittyviä runoja. Tärkeä tekijä runojen säilymisen kannalta on ollut Agathiaksen tekemä keräily ja editointityö. Hän keräsi aikakauden runoja kokoelmaan, jota hän kutsui nimellä Kyklos. Tämä kokoelma ilmestyi vuoden 567 paikkeilla. Kokoelma sulautettiin myöhemmin kokoomateokseen, joka nykyisin tunnetaan nimellä Anthologia Graeca.

Sekä Agathias että Paulos kuuluivat varsin ylhäiseen yhteiskuntaluokkaan ja liikkuivat korkea-arvoisissa piireissä. Suurin osa Kykloksen kirjoittajista ja Agathiaksen tuttavuuksista kuuluvat kuitenkin Konstantinopolin juristipiireihin.
Agahias oli kotoisin Myrinan kaupungista Vähästä-Aasiasta. Hänen perheensä kuitenkin jo varhain vietti aikaa myös Konstantinopolissa. Reetorikoulutuksensa Agathias sai Aleksandriassa, ja näiden opintojen jälkeen hän palasi pääkaupunkiin, jossa hän suoritti neljän vuoden lakiopinnot. Osa runokokoelman kirjoittajista on luultavasti nuoruuden ja opiskeluajan ystäviä. Kyklos-kokoelman runoilijoitten läheiset ystävyyssuhteet näkyvät useassa runossa. Agathias ja Paulos Silentiarios kirjoittavat toisiaan kommentoivia runoja (AG V.292-3). Damokharis Grammatikos, joka ehkä oli Agathiaksen oppilas, kirjoitti runon tämän peltopyystä, jonka kissa oli syönyt. Paulos Silentiarios taas on kirjoittanut Damokharis Grammatikoksen muistorunon (AG VII.588).
Uransa Agathias loi lakimiehenä Konstantinopolissa, mutta jossain vaiheessa urallaan hän oli myös pater civitatis Smyrnan kaupungissa. Hänen itsestään käyttämä nimitys Skholastikos on yleisnimi koulutetulle henkilölle - 500-luvulla se tavallisesti tarkoitti lakimiestä tai reetoria. Virkanimi Silentiarios, joka liittyy Paulokseen, viittaa hänen korkeaan asemaansa hovissa. Emme tiedä kovinkaan paljon Pauloksen taustasta, mutta Agathias kertoo tämän olleen jalosukuisesta ja hyvin varakkaasta perheestä.
Eroottiset runot olivat vain yksi puoli mainittujen herrojen kirjallisesta tuotannosta. Itse Kyklos-kokoelman runoissa on myös dedikaatiorunoja, epitafeja ja satiirisia runoja. Paulos Silentiarioksen Kyklos-runoista tunnetuin on Hagia Sofiaa kuvaileva runo. Kirkon rakennustyö koki takaiskun v.557 maanjäristyksessä. Kirkko vihittiin uudelleen käyttöön v.563 ja tilaisuuteen tilattiin Paulos Silentiarioksen runo. V.557 maanjäristys liittyy myös Agathiakseen, joka kertoo tapahtumasta historiateoksessaan. Viidessä kirjassa Agathias jatkaa historiallista kerrontaa siitä, mihin Prokopios sen lopettaa. Agathias kertoo teoksessaan myös anekdootteja kaupunkielämästä Konstantinopolissa. Hän kertoo, miten Anthemios Tralleslainen riitauduttuaan naapurinsa kanssa, kosti tälle järjestämällä valemaanjäristyksen höyryvoiman avulla. Tiedetään myös, että Agathias nuoruudessaan kirjoitti rakkausrunokokoelman nimeltä Daphniaka, josta meille on säilynyt ainoastaan kokoelman dedikaatioruno (AG VI.80).

Usein on väitetty, että bysanttilaiset kirjoittajat eivät olleet omaperäisiä, vaan ainoastaan kykenivät imitoimaan antiikin auktoreita. On myös väitetty, että runot ovat vain intellektuaalisia harjoituksia. Toisaalta useat tutkijat myöntävät, että varsinkin Agathiaksen ja Pauloksen runot ilmaisevat kirjoittajiensa toisistaan eroavaa mielen-laatua. On totta, että antiikin muodollinen ja kielellinen imitointi oli Bysantin kirjoittajille melkein pakkomielle. Runoille löytyykin useimmiten esikuva vanhemmasta kirjallisuudesta. On muistettava, että imitointi ja vanhaan muotoon pitäytyminen liittyivät kehyksiin ja jossain määrin aihepiirien valintaan. Ajatuksellinen sisältö kuitenkin heijasti kirjoittajien omaa ajattelua ja maailmankuvaa. Esikuvista ja eroottisista kiihokkeista ei myöskään ollut puutetta 500-luvun Konstantinopolissa. Pääkaupungissa oli runsaasti prostituoituja naisia. Kaupungissa oli myös muusikon tai tanssijan ammattia harjoittavia naisia.

Kirjoittajien oman ajan arvomaailman heijastuminen runoissa tulee hyvin esille esimerkiksi suhtautumisessa homoseksualisuuteen. Antiikin aikana homoseksualisuus oli ollut hyväksyttyä, mutta varhaisbysantin yhteiskunnassa homoseksuaalisuus ei ollut hyväksyttävää, eikä mikään antiikin imitointi muuttanut tätä käsitystä. Vaikka Agathiaksen kokoelmaan on kerätty eri tyylilajeja, niin paidika ei ole edustettuna. Homoseksuaalisuuden paheksunnasta kertoo yksi Agathiaksen kirjoittama runo (AG V.278). Tiukka suhtautuminen homoseksuaalisuuteen näkyy myös lakiteksteissä.

Agathias ja Paulos todennäköisesti ystävystyivät jo opiskeluaikanaan Konstantinopolissa. Anthologia Graecassa on säilynyt runopari ystävien välisestä kirjeenvaihdosta (AG V.292-3). Agathias, joka on vetäytynyt Aasianpuoleiselle rannalle harjoittamaan oikeutta, kaipaa hyvää ystäväänsä ja haikailee rakastamaansa tyttöä. Paulos vastaa hänelle, että kyseessä ei voi olla tosi rakkautta, kun hän vielä viipyy toisella puolella Bosporin salmea eikä kiiruhda ollakseen rakastettunsa kanssa. Runot kertovat myös jotain kirjoittajien eri persoonallisuudesta. Agathias on usein haikaileva uneksija, joka haaveilee tavoitamattomissa olevasta rakastetusta ja myös helposti moralisoi. Paulos taas on kiihkeästi tunteva toiminnan mies. Osa Pauloksen runoista ovat myös Kyklos-kokoelman eroottisimmat (esim. AG V.252).

Keitä sitten ovat naiset, jotka esiintyvät Agathiaksen ja Paulos Silentiarioksen runoissa? Osa runoista kertoo laulajista ja lyyransoittajista, ja osassa esiintyy myös muutama tanssijatar. Agathias on kirjoittanut runon lyyransoittajalle ja näyttelijättärelle nimeltä Ariadne (AG V.222). Runoissa esiintyy kuitenkin myös muita nimellä mainittuja naisia. Jotkut näistä saattavat hyvinkin olla prostituoituja tai jonkinlaisia kurtisaaneja. Paulos Silentiarios toteaakin yhdessä runossa, että rakkaus on ostettavissa kullalla (AG V.217). Selvä viittaus Konstantinopolin prostituutioon on Agathiaksen kirjoittama runo ilotytön muotokuvasta (AG XVI.80). Kaikki runoissa esintyvät naiset eivät kuitenkaan olleet maailman vanhinta ammattia harjoittavia. Seuraavassa Pauloksen kirjoittama viattomampi runo nuoresta neitosesta (AG V.290):

Välttäen äitinsä tarkkaavaista katsetta
viehättävä tyttönen antoi minulle kaksi ruusuista omenaa.
Luulen hänen salaa lumonneen nuo punaiset omenat rakkauden liekillä,
sillä minä olen kietoutunut tuleen,
ja toisin kuin kahta rintaa, oi jumalat,
tahattomat käteni puristavat kahta omenaa.

Agathias on myös kirjoittanut muistorunon sekä sisarelleen Eugenialle että tämän aviomiehelle Theodotokselle. Agathiaksen sisarestaan kertova runo on tietenkin täynnä ylistystä (AG VII.593). Ainakin Agathiaksen mukaan hänen siskonsa oli sekä pätevä runoilija että juridiikan tuntija. Veli tietenkin voi olla puolueellinen, mutta ylempien luokkien naiset saatoivat hyvinkin olla osittain koulutettuja. Kyklos-kokoelman runoilijapiiristä tunnetaan myös yksi nainen, Theosebeia. Häneltä on valitettavasti säilynyt ainoastaan yksi runo.

Vanhan kurtisaanin pilkkaaminen on vanha teema, ja vanhuus esitetään joskus rakkauden jumalattaren kostona turhamaisuudelle tai ylpeydelle, mutta sekä Agathiaksella että Pauloksella on myös runo, joka kertoo vanhemman naisen viehätysvoimasta (AG V.282, 258). Agathiakselta on myös säilynyt runo, joka neuvoo miten miehen tulisi toimia saavuttaakseen rakastetunsa lemmen (V.216).
Agathiaksen runoissa näkyy joskus ajan askeettinen ihanne (AG X.68). Toisaalta Eratosthenes Skholasticos, joka myös kuuluu Kyklos-ryhmään, kommentoi tätä ajan kiinnostusta siveyteen ja toteaa, että jos kaikki vahtisivat neitsyyttään, kaikki elämä loppuisi, joten on hyvää elää laillisessa avioliitossa ja synnyttää ainakin jokunen jälkeläinen (AG IX.444).

Antiikin tradition, ihmisluonteen ja kristillisten ihanteiden välisessä puristuksessa rakkaus saattoi joskus olla ongelma 500-luvun ihmisille. Aikakautensa ajattelua kuvastaa mielestäni hyvin eräs Agathiaksen runo. Runon muoto matkii vanhempaa esikuvaa 3. vuosisadalta e.a.a., ja runo kysyy, mikä polku elämässä tulisi valita. Agathiaksen runon pulma sekä vastausten kannanotot ovat kuitenkin bysanttilaisia. Runossa näkyy sekä laki-sääteisiä että kristillis-moraalisia vaikutteita. Siinä käydään läpi rakkauden eri muodot ja yhteiskunnan suhtautuminen niihin (AG V.302):

Millä tiellä rakkauteen pitäisi kulkeä?
Jos etsit sitä kaduilla huoran kullanhimo herättää inhoa.
Ja jos lähestyt neidon vuodetta,
joko päädyt lailliseen avioon tai kärsit viettelijän tuomion.
Kuka kestäisi herättää vaimossaan vastahakoista intohimoa,
velvollisuudesta pakotettuna?
Uskottomuus taas on pahinta eikä kuulu rakkauteen;
sama koskee poikarakkauden syntiä.
Entäs lesket? Heistä hilpeät ovat kaikkien rakastajia
ja osaavat kaikki huoran temput.
Siveät taas jakavat vastahakoisesti suosiotaan,
jälkeenpäin tuntien katumuksen pistokset,
nämä rakkauden karkottajat, ja inhoavat tehtyä,
ja häpeän rippeissä he kiiruhtavat ilmoittamaan suhteen loppumisesta.
Jos makaat oman palvelijattaresi kanssa,
sinun taas on kestettävä että olet palvelijan orja.
Jos hän on toisen orja, laki leimaa sinut häpeällä
tutkiessaan väkivallantekoasi toisen omaisuutta vastaan
Kaiken tämän Diogenes vältti,
kun lauloi häälaulun omalla kämmenellään, Laïsta kaipaamatta.

Konferenssin aloitti perjantaina iltapäivällä kunniapaikalta täkäläisen Princetonin yliopiston professori Peter Brown, alkujaan Oxfordin yliopiston kasvatti. “The Study of Elites in Late Antiquity” sisälsi tunnin mittaisen katsauksen tutkimushistoriaan, liitteenä oli hyodyllinen 35 nimikkeen bibliografia. Salissa oli parisen sataa kuulijaa ja menestys taattu. Vastaanottajaiscocktail seurasi heti perään.
Pienemmässä salissa, mutta entistäkin upeammissa puitteissa käsiteltiin lauantaina kahta teemaa: aamupäivällä neljä esitystä aiheesta “Elite Realities and Mentalities” ja iltapäivällä kolme esitelmää aiheesta “Ecclesiastical Elites”. Aamupäivän avaus-puheenvuoro oli Michele Salzmanilla, “The Making of a Christian Aristocracy”, joka käsitteli lähinnä roomalaista puolta 300-luvun lopussa, Symmachuksen ym. pohjalta. Giovanni Cecconin ja Hugh Eltonin esityksiä kiinnostavampi oli nuoren oxfordilaisen Alexander Skinnerin puhe “The Birth of a ‘Byzantine’ Senatorial Perspective”. John Matthewsin hoivissa Yalessa kesään asti vieraileva Skinner esitti monia kiintoisia näkökulmia 350-luvulta 370-luvulle, Konstantinopolin senaatin luomisesta heterogeenisista aineksista, päälähteenään Libanios.

Iltapäivän aloitti energisen Claudia Rappin (alunperin Berliini, sitten Oxford ja lopulta Los Angeles) “Bishops, Charisma and Leadership from Constantine to Justinian”. Vaikka aikahaarukka oli laaja, sai asiasta hyvän yleiskasityksen. Muut esitykset (Wendy Mayer ja Daniel F. Caner) eivät tehneet niin suurta vaikutusta, vaikkakin keskustelussa (jolle oli kunkin esitelmän jälkeen varattu ruhtinaalliset 20 minuuttia aikaa) otettiin tärkeitä teemoja esille. Lauantain juhlaillalliselle en päässyt osallistumaan, mutta jo aamupäivällä oli ollut mutkatonta jatkaa illalla kesken jäänyttä tutustumista kollegoihin upealla parvekkeella olleiden taukovirvokkeiden ja puhvettilounaan voimin. Bongasin juttukaverikseni monien muiden ohella Late Antiquity -verkkokeskustelukerhon aktiivijäsenen Paul Halsallin, joka oli tullut paikalle New Yorkista.

Sunnuntain aiheita olivat “Elitism in Art and Literature” seka “Challenges to Elite Awareness”. David Wright University of Californian Berkeleyn alaosastosta piti näyttävän (tusinoittain värikkäitä dioja esineistöstä ja myöhäisantiikkisten käsi-kirjoitusten kuvituksesta), mutta samalla provokatoriseksi koetun avauspuheenvuoron eliitille suunnatusta taiteesta Roomassa noin vuonna 400 ja sen jälkeen. Keskustelu kävi kuumana siitä huolimatta, että osallistujamäärä oli kutistunut alle sadan: moni nousi puolustamaan, että  kansanomaista taidetta (miten se sitten määriteltäneenkään) alemmille kansankerroksille oli olemassa Roomassa viela vuoden 400 jälkeen. Kun eliitin jäsen kustansi esimerkiksi kirkkomosaiikin, ja sen näkivat myös alemmista yhteiskuntaluokista peräisin olevat henkilöt, oliko kyse eliittitaiteesta vai kansantaiteesta? No, taiteesta siirryttiin varhaiskeskiaikaisen kirkkoesineistön (Dominic Janes, Cambridge, “The Church and the Fate of the Art”) ja myöhäisantiikkisissa monumentaaliepigrammeissa esiintulevan elitismin (allekirjoittanut) kautta Prudentiuksen Psychomachian pakana-kristitty -jännitteisiin (doctoranda Jessamyn Lewis). Keskusteluun osallistui taaskin Peter Brown, jolla oli lähes kaikille vinkkejä sekä moni muu, mukaanlukien muuan persoonallinen tyyppi, joka suositteli numismatiikan sisällyttämistä projektiini; tauolla sain lisää kannustavaa palautetta ja kyselyitä. Kunkin session jälkeen oli muuten respondentin vuoro vetää langat yhteen. Sunnuntaiaamun tehtävän hoiti hienosti paikallinen klassikko Carole Newlands, tuomatta liikaa omia intressejään etualalle. Hän muuten lähetti antamansa kommentit minulle kirjallisina jälkikäteen tänne Princetoniin. En tiedä kovin monen toimivan noin huomaavaisesti.

Sunnuntai-iltapäivän avauspuheen “In Defense of Class? Gregory of Nazianzus on the Bishop” (Susanna Elm, alunperin Berliini, sitten Oxford ja lopulta Berkeley) jälkeen oli vuorossa kahden vauhdikkaan miehen mukaansatempaavat esitykset: moskovalainen Arkadi Kovelman puhui paikallista juutalaiskuulijakuntaa kiinnostaneesta aiheesta “Teaching the Crowd, Seducing the Crowd: Gult and Responsibility of the Educated Elite in Late Antiquity” ja heti perään John Vanderspoel (Calgary, Kanada) “Marriage in the Theodosian Dynasty: The Barbarian as Elite”.  Edellisen dramaattinen puhe herätti niin paljon keskustelua, että se täytyi katkaista, jotta vitsikkäälle Vanderspoelille olisi jäänyt aikaa esitellä Theodosiuksen perheen barbaariavioliittoja.

Valitettavasti John Matthews ei päässyt paikalle itärannikkoa riepotelleen myrskyn takia, mutta hänen loppupuheenvuoronsa luki Hugh Elton. Sen jälkeen siirryttiin paikalliseen baariin iltaa istumaan. Vanderspoelin kauan kaivatun Themistios-kirjan syntyhistorian ja muun ammattiasian ohella puhuttiin kaikesta muustakin, mukaan oli ymmärretty kutsua myös paikallisia jatko-opiskelijoita.
Konferenssi (jonka parhaimmat palat julkaistaneen Arethusa-lehdessä syksyllä 2000) oli järjestetty järkevästi: tarpeeksi väljä taukoineen, ei päällekkäisiä sektioita, ei liian monipäiväinen, varsin epämuodollinen, ennen kaikkea keskusteleva, mutta silti aikataulussa pysyvä. Keskustelua käytiin lähes poikkeuksetta rakentavasti ja sivistyneesti. Samanlainen ilmapiiri vallitsi myös maaliskuun alussa Princetonin yliopistossa Peter Brownin järjestämässä Philip Rousseaun kirjaprojektia “Ascetism and Social Formation” käsitelleessä seminaarissa sekä Institute for Advanced Study -tutkimuslaitoksen professorin Giles Constablen vetämässä Bysantin ja keskiajan seminaarissa, jossa mm. maaliskuun lopulla käsiteltiin vaimoni Julia Burmanin seminaarityötä myöhäisantiikin kreikkalaisen maailman hautarituaaleista.

Vuoden 1999 toisen vuosineljänneksen Amerikan ihmeistä kenties syksymmällä kertonee Glossae-lehden Itärannikon tilapäinen kirjeenvaihtaja

Docens Erkki Sironen
Institute for Advanced  Study
School of Historical Studies
Princeton, NJ 08540, U.S.A.
esironen@ias.edu
 

TAKAISIN ALKUUN

  TAKAISIN GLOSSAN PÄÄSIVULLE