Kevään ja kesän edetessä on odotettavissa monia kotimaisia ja kansainvälisiä tapahtumia. Toukokuussa Helsingissä järjestetään muun muassa Medieval Mysticism -symposium ja sen yhteydessä lauantaina 24.5. symposiumin ja Glossa ry:n yhteinen kevätretki Porvoon keskiaikaisiin maisemiin. Jyväskylässä on kesäkuussa luvassa FIDEM-konferenssi, ja osa väestä suuntaa heinäkuussa Leedsin International Medieval Congressiin, vain muutamia mainitakseni.

Kansainvälisissä tapaamisissa tulee toisinaan esiin se seikka, että keskiaika kiinnostaa suomalaisia, tutkijoita ja rahoitustakin riittää - ja myös tutkimuksesta kiinnostuneita opiskelijoita. Otsikko, jossa esiintyy sana “keskiaika”, vetää helposti luentosalin täyteen väkeä (ainakin Turun suunnalla). Manner-Euroopassa ja Skandinaviassa näytään ajoittain pelkäävän, että ala kuihtuu omalaatuiseksi knoppologiakseen, jolle ei enää riitä rahoitusta ja josta lukion historian tunneilla ta yliopistoissakaan ei anneta edes perustietoja, jolloin opiskelijoitakin tulee alalle yhä vähemmän.

Voi tietysti olla, että tutkimus on suomalaisittain ollut niin vähäistä, että kohtuullinenkin vilkastuminen vaikuttaa valtavalta, tai että kansainvälinen trendi etenee Suomeen hiukan hitaammin, tai että suomalaiselle suurelle yleisölle ja rahoittajille “eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin” aika on poliittisesti ja psykologisesti erityisen kiinnostava kiinnekohta, jonka avulla linkittyä osaksi nyky-Eurooppaa. Suomalaisittain ei myöskään tunneta varsinaisia keskiajan historian, kirjallisuuden tai kielen oppiaineita, joihin opiskelijoita tulisi houkutella hakeutumaan, vaan väki tulee alalle yleisemmin suuntautuneiden historia-, kieli- ja kulttuuriaineiden kautta - näin toki usein muuallakin Euroopassa.

Suomalaisittainkin riittää kyllä aina työsarkaa - viimeisten kymmenen vuoden aikana ns. vanhempien aikojen historia on suomalaisissakin kouluissa siirtynyt vapaavalintaisten kurssien joukkoon. Vaikka rahoitusta löytyy, jäävät monet sitä vaillekin ja joutuvat harkitsemaan teemojen tai aikakausien vaihtamista viimeistään gradun tai väitöskirjan jälkeen. Glossa ry:n tehtävänä on seurata tilannetta ja puolustaa aikakauden tutkimuksen ja opetuksen asemaa.

Glossa ry:n hallituksen puolesta kiitän alkuvuodesta ja toivotan oikein hyvää ja keskiaikaista kesäaikaa!

Under sommaren kan vi njuta av en massa evenemang - tex. Medieval Mysticism -symposiet, som avslutas med utflykt till Borgå den 24 maj i samarbete med Glossa r.f. Sedan har vi FIDEM i Jyväskylä, IMC i Leeds och många andra mindre eller större konferenser och evenemang. Vid sådana här möten blir det ofta tydligt att finska forskare och också allmänheten är mycket intresserade av medeltiden. Det kan finnas politiska och andra skäl varför medeltiden har blivit så intressant, eller kanske anländer det internationella inflytandet hit lite sent som vanligt, så att vi blir entusiaster när andra inte är det längre. Hur som helst, det är bra att intresset existerar, även om problematiska internationella tendenser kan ses också i Finland - tex. har medeltiden blivit mindre viktig i skolkurserna. Visst måste också Glossa r.f. observera dessa tendenser och försvara medeltidsforskingen och -studierna.

På Glossa rf:s styrelses vägnar önskar jag er trevlig sommar med många medeltida evenemang!

Anu Lahtinen, Glossa ry:n puheenjohtaja, Glossa r.f.:s ordförande

Pyhän Birgitan, kuten ehkäpä jokaisen merkittävän esimodernin vaikuttajan, elämässä matkustamisella oli merkittävä osa. Maallisista vaelluksistaan viimeisen hän teki Jerusalemiin vuosina 1371-3. Kanonisaatioasiakirjoissa Birgitan rippi-isät todistivat kuulleensa, että jo pyhimyksen esi-isissä oli useassa polvessa Jerusalemin kävijöitä. Useaan kertaan Birgitta myös sai Kristukselta ja Neitsyt Marialta näkyjä Pyhällä maalla käymisestä, sekä lupauksia mystisistä kokemuksista pyhillä paikoilla. Birgitan siis ainakin esitettiin jo pitkään kaivanneen Jerusalemiin, eikä niinkään hengellistä etua tavoitellakseen, vaan mystissävytteisen turismin hengessä.

Kun kerjäläisveljestöt asettuivat Pyhälle maalle 1300-luvulla ja avasivat laajamittaisen pyhiinvaelluksen uudelleen, onnis­tui Venetsian merimahdin tarjota nopein ja parhaiten järjestetty kuljetus pyhiinvael­tajille. Jotkin matkustajat käyttivät esimerkiksi genovalaisia, satamasta toiseen kulkevia kauppalaivoja, joilla matkustaminen oli huomattavasti huokeampaa, joskin silti niin kallista, ettei vielä 14. vuosisadalla edes Italian ulkopuolisilla porvareilla juuri ollut mahdollisuutta matkustaa Jerusalemiin. Birgitta, joka oli jo useita vuosia oleskellut Roomassa, sai Toukokuussa 1371 Kristukselta käskyn valmistautua matkaan. Mahdollisesti hän oli pantannut lähtöä odottaen Pyhän maan tilanteen rauhoittumista: Kyproksen kuningas Pietarin tehtyä 1360-luvun toisella puoliskolla ryöstöretkiä Aleksandriaan, olivat Jerusaleminkin kristityt joutuneet kostotoimien kohteeksi. Nyt oli kuitenkin viimeinen mahdollisuus matkaan: Birgitta oli jo yli seitsemänkymmentävuotias.

Rippi-isä Alfons epäili retken päätyvän yksisuuntaiseksi, mutta jätti jo pakkaamansa kirjaston ja messuvälineistön kotiin Birgitan vakuutettua, että Roomaan kyllä palattaisiin. Seurue (Birgitan aikuiset pojat Karl ja Birger, tytär Katarina, rippi-isät Alfons, Petrus Alvastralainen ja Petrus Skänningeläinen, kappalainen Fredrik Gudmarsson, ritari Magnus Eka, erakkonainen Praxedes ja muutamia palvelusneitoja) lähti 25.11.1371 Roomasta kohti Ostiaa, josta purjehdittiin Napoliin. Lähtösatamaksi tämä eteläitalialainen kaupunki ilmeisesti valikoitui Birgitan sen hallitsijoihin luomien suhteiden vuoksi. Napolissa viivyttiin kuningatar Johannan vieraina, ja on mahdollista, että kuningatar osallistui matkan kustannuksiin. Se, miten Birgitta kustansi kalliin matkan oli ongelma ilmeisesti myös jälkipolville: Diarium Vadstenense kertoo erään Jerusalemiin aikoneen birgittalaisveljen luovuttaneen matkakassansa Birgitan käyttöön. Yhdestoista kolmatta seurue kuitenkin nousi laivaan, joka lähti Napolin satamasta kolme päivää myöhemmin. 19.3 laiva saapui Messinan salmeen, jossa se pysähtyi pitkäperjantaihin (26.3) asti ja jatkoi sitten kohti Kyprosta.

Kuukauden lopussa laiva saapui myrskyssä Kefallenian saarelle, mutta jo 4.4. miehistö totesi olevansa eksyksissä. Alfons kertoi myöhemmin, miten esimerkillisen tyyni pyhimys oli ollut muiden pelätessä myrskyissä henkensä edestä. Merenkäynti pelotti aikalaiskertomusten mukaan muitakin matkalaisia. Huolta aiheuttivat myös keskenään tappelevien kauppakaupunkien kaapparit. Birgittaa merirosvot eivät kuitenkaan häirinneet, ja huhtikuun kuudentena laivan huomattiin ajelehtineen Egeanmerelle, Kosin edustalle. Kahdessa päivässä päästiin Kyprokselle, Pafosin satamaan, josta samana yönä purjehdittiin Famagustaan, jossa noustiin maihin. Seurue hakeutui Nikosiaan, jossa Birgitta nuhteli hoviväkeä näkyihinsä tukeutuen. Täältä seurueen mukaan lähti muutamia hovissa työskennelleitä, ja matkalaisia neuvottiin naamioitumaan saraseeneiksi kasvonsa mustaamalla, neuvo, jota Kristus näyssä kielsi Birgittaa seuraamasta.

Jaffan satamaan seurue saapui toukokuun alussa. Täällä laiva, jossa oli myös lukuisia muita pyhiinvaeltajia, ajoi karille ja alkoi nopeasti täyttyä vedellä. Alfons kertoi noutaneensa Birgitan ruumasta ja asettaneensa hänet jollaan. ”Sitten kapteeni, keventääkseen laivaa, tarttui säkkiin, jossa todistaja piti matkatavaroitaan, ja heitti sen yli laidan, jolloin hän menetti kirjansa ja muun säkissä olleen, ja olisipa kadottanut enemmänkin, mikäli olisi enemmän pakannut mukaansa”. Ja kaiken tämän keskellä Birgitta, ”vaikka näki onnettomuuden ja tavaroidensa uppoavan mereen”, vain seisoi veneessä ja rukoili. Haaksirikosta selvittyään seurue nousi maihin ristiretkien jäljiltä raunioituneessa Jaffassa, jossa erään vuosisadan lopun ranskalaisen pyhiinvaeltajan mukaan ”ei ole kerrassaan mitään”. Birgitan vaiheista Jaffassa emme tiedä, mutta vuosisadan muiden matkustajien kertomusten mukaan pyhiinvaeltajat saattoivat joutua odottamaan raunioituneessa satamassa jopa useita päiviä, ennen kuin sulttaanin ’amiraali’ saapui, tarkasti matkatavarat, kuulusteli matkalaisia ja ennen kaikkea peri koko joukon erilaisia maksuja. Täältä myös vuokrattiin tulkit sekä aasit tai muulit matkaa varten, vääräuskoiset kun eivät saaneet sulttaanin maaperällä hevosilla ratsastaa. Päivänmatkan päässä oli Ramallah, jossa oli fransiskaanien hospitaali.

Jerusalemiin Birgitta saapui 12. 5. Portilla piti muiden matkustajien kertomusten mukaan suorittaa vero sisäänpääsyä vastaan. Useat matkustajat kertovat lähestyneensä kaupunkia jalan kunnioittaakseen Vapahtajaa, joka oli tullut Jerusalemiin aasilla. Seuraava tietomme Birgitasta on ilmestys, jossa häntä neuvottiin asettumaan Siionvuoren fransiskaanikonventin sijasta pyhiinvaeltajahospitaaliin, tavallisen rahvaan joukkoon, jottei olisi hämmentänyt kerjäläisveljiä läsnäolollaan. Epäilemättä Birgitan päätökseen vaikutti hospitaalin sijainti kätevästi hautakirkon vieressä. Eräät 14. vuosisadan matkustajat väittävät hospitaalin vetäneen jopa 1000 yöpyjää, joilta vanhan tavan mukaan veloitettiin sama nimellinen kertakorvaus, viipyivät he sitten vuoden tai päivän. Venetsiasta saattoi ostaa pakettimatkan, johon kuului fransiskaaneilta hankittu opastus perillä. Eräs tällaiselle osallistunut ranskalainen kertoo heti saapumista seuraavana päivänä tehdystä opaskierroksesta, joka vetää vertoja amerikkalaiselle tehoturismille.

Kolme tuntia ennen päivännousua seurue herätettiin, ja hautakirkon frere gardien johti pyhiinvaeltajat päivän mittaiselle kaupunkikierrokselle. Reitillä kierrettiin asiaankuuluvat muistopaikat, joissa käyneille fransiskaanit väittivät paavi Silvesterin (314-335) luvanneen täydellisen synninpäästön. Siionvuorelta laskeuduttiin Ristin tietä paikalle, jossa Pyhä Stefanus kivitettiin; täällä Birgittaakin oli Roomassa saadussa näyssä kutsuttu vierailemaan. Sitten noustiin Getsemanen puutarhaan ja Öljymäelle, josta seurueelle avautui näkymä aamuhämärässä lyhdynvalossa välkehtivästä al-Aqsan moskeijasta (tresnoble chose a veoir). Kalliomoskeijaan ei Kristityillä ollut pyhiinvaeltajien pettymykseksi pääsyä; huhut kertoivat sielläkin olevan synninpäästöön oikeuttavia nähtävyyksiä. Jotkin kirjoittajat yltyivät solvaamaan muslimeja; eräs vuosisadan alussa matkustanut saraseeni kertoo kuulleensa tulkeiltaan, ”että siellä on myös eräitä tuon iljettävän Muhammedin reliikkejä.”

Öljymäeltä Josafatin laaksoa pitkin kaupunkiin palatessaan ryhmä ehkä pysähtyi ihmettelemään vanhaa kaupunginporttia, josta Jeesuksen sanottiin palmusunnuntaina ratsastaneen. Perimätieto väitti portin sulkeutuneen tämän jälkeen, ja olleen siitä lähtien mahdottoman avata – eräs italialainen matkustaja kertoo tyytyväisenä kiskoneensa portista naulan matkamuistoksi. Paluumatkalla Siionvuorelle turistit paimennettiin ohi paikan, jossa viimeistä ehtoollista vietettiin. Lähistöllä oli myös huone, jossa Kristus ylösnoustuaan ilmestyi opetuslapsille. Ilmeisesti kierros jatkui iltaan asti: vespereiden aikaan kokoonnuttiin hautakirkon edustalle; muslimit saapuivat avaimien kanssa ja lukitsivat ryhmän yöksi kirkkoon.

Birgitan iässä ei olisi lähdetty juoksemaan turistijoukon kanssa. Heti seuraavana päivänä kaupunkiin saapumisensa jälkeen hän kuitenkin kävi sisälle pyhän haudan kirkkoon – kellonaikaa ei mainita, mutta seuraavana päivänä hän oli kirkossa vastaanottamassa luvattua näkyä Kristukselta. Kaikkien tietojen mukaan sisäänpääsystä velotettiin. Ehkä Birgitta vietti yön kirkossa rukoillen, kuten useat muut pyhiinvaeltajat kertovat tehneensä. Muutamat pyhiinvaeltajat kertovat avoimesti nakutelleensa varta vasten tarkoitukseen hankituilla työkaluillaan reliikkipalasia kaikista mahdollisista monumenteista. Eräskin veronalainen pappi kyllä kauhisteli kuinka lukuisat pyhiinvaeltajat olivat kovertaneet hautaluolan edustalla kalliossa olleet Kristuksen jalanjäljet muodottomiksi, mutta toteaa heti perään itsekin vieneensä pienen palasen. Eräs saksalainen taasen harmittelee hautaluolan olevan koristeellisesti kaakeloidun, siitä kun ei täten saanut vietyä palasia. Sikäli kun tiedämme, Birgitta ei irrotellut matkamuistopalasia, sen sijaan hän siunasi haudalla ristin, jonka kerrottiin kanonisaatioasiakirjoissa yhä tekevän ihmeitä Vadstenassa.

Birgitan matkaan tuli käänne, kun hän sairastui kuume- ja vatsatautiin. Ehkä juuri taudin takia hän jäi Jerusalemiin useaksi kuukaudeksi. Iästään huolimatta hän oli sentään päässyt sinne asti, eikä keskikesän hellekään välttämättä Italiassa vietettyjen vuosien jälkeen ollut ylitsepääsemätön. Ehkäpä hän vain halusi viettää enemmän aikaa kaikista pyhimmillä paikoilla. Neljän Jerusalemissa vietetyn kuukauden aikana hän vastaanottikin useita näkyjä kaupungin kirkoissa. Siinä missä pakettimatkalaiset ryntäsivät Betlehemiin välittömästi hautakirkossa vietetyn yön jälkeen, odotti Birgitta muutamia kuukausia, ajoittaen käyntinsä yhteen Marian taivaaseenastumisen juhlan (15.8) kanssa. Muutamat matkustajat valittivat Jerusalemin ulkopuolella suunnistamisen olevan hankalaa, raamatunaikaisia paikkoja kun ei enää ole olemassa; opastus pitkin ostaa saraseenilta tai, kaikkein mieluiten, juutalaiselta. Ilmeisesti Birgitta vietti merkittävän osan Betlehemin matkastaan syntymäluolassa rukoillen ja vastaanotti aikoinaan luvattuja näkyjä Kristuksen syntymästä.

Loppukesästä Birgitta sai näyn Kristukselta: ”Olet käynyt kaikkialla [Jerusalemissa] missä muutkin pyhiinvaeltajat käyvät. On muitakin paikkoja, joissa olen ollut, ja joissa tulisi käydä, mutta sairautesi takia riittää, kun etsiydyt niistä lähimpiin … Kun palaat Jordan-virralta, valmistautukaa lähtemään”. Valitettavasti emme hänen tästä ekskursiosta enempää tiedä. Eräällä mahdollisella reitillä oli Betania, jossa saattoi käydä Lasaruksen haudalla. Täältä jatkettiin kohti Jerikoa, tietä, jonka muutamat kirjoittajat raamatullisen topoksen (Luuk. 10:30) johdattamina kertovat olleen vaarallisten ryövärien kansoittaman. Reitillä oli Gebel Qarantal, vuori, jolla Kristus paastosi ja jolla Sielunvihollinen häntä kiusasi. Sikäli Birgitta kulki tätä reittiä, hänen kunnollaan tuskin kiivettiin näköalapaikoille; vuoren juurella oli myös sulttaanin perustama majatalo. Jonkin matkan päässä tasangolla olivat Jerikon rauniot, jossa maksettiin tullia; tästä jatkettiin aina Johannes Kastajan kreikkalaiseen luostariin, joka oli pyhiinvaeltajien tukikohta Jordan-virralla.

Birgitta siis kävi Betlehemissä, Josafatin laaksossa ja Jordanilla. Mitä saattoivat olla ne paikat, joihin näyssä viitattiin häneltä näkemättä jääneinä? Useat vuosisadan alun pyhiinvaeltajista joko saapuivat pohjoisiin satamiin (Tripoli, Beirut, Akko) tai päättivät retkensä niihin – tämä antoi heille mahdollisuuden tutustua Galileaan ja joissakin tapauksissa myös Syyriaan; toiset jatkoivat Galileaan suoraan Jordanilta. Nasaretista, jälleen raamatullisesti perusteltuna (Joh. 1:46), löytyivät kaikista kelvottomimmat saraseenit. Galileassa ei kuitenkaan ollut täydelliseen synninpäästöön oikeuttavia pyhättöjä, mikä on väitettyä paikallisten vihamielisyyttä todennäköisempi syy sille, ettei se näytä kuuluneen yleisiin pyhiinvaelluskohteisiin. Sen sijaan useat vuosisadan lopun pyhiinvaeltajat kertovat käyneensä Egyptissä sekä Pyhän Katarinan luostarissa Siinailla. Itse asiassa tällainen reitti oli ainakin taloudellisesti ajatellen jo Jerusalemiin tulleelle matkustajalle täysin luonteva. Matka oli kuitenkin vaarallinen ja vaikea, eikä se välttämättä kuulunut Birgitan alkuperäisiinkään matkasuunnitelmiin. Terveellekin seitsemänkymmentävuotiaalle olisi noin kahdentoista vuorokauden aavikkomatka (Gaza – Siinai / Gaza – Giza) todennäköisesti ollut liikaa.

Paluumatkalle Birgitta lähti ilmeisesti syyskuun lopussa. Jotkin tekstit väittävät, että matkaa jälleen rahoitettiin almuilla. Ilmeisesti laivaan noustiin Jaffassa; kahdeksantena lokakuuta seurue oli taas Famagustassa. Kuninkaalliset kutsuivat seurueen hoviin, ja Birgitta mm. kertoi Jerusalemissa saamistaan näyistä. Hän oli Nikosiassa kun uuden kuninkaan kruunajaisissa genovalaiset ja kyproslaiset ottivat verisesti yhteen, alkusoittona kampanjalle, jonka seurauksena Genova valloitti sataman. Emme tiedä koska Birgitta lähti kotimatkalle, mutta seuraavan kerran hänet tavataan Napolista 26.1.1373. Hän oli edelleen sairas ja viipyi kaupungin ympäristössä useita kuukausia, kunnes siirtyi Roomaan, jossa kuoli 23.7.1373.

Birgitan kultin puuhamiesten mukaan, epäilemättä myös Birgitalle itselleen, Jerusalem oli ollut tärkeä jo ennen matkaa. Hän oli nyt käynyt niissä paikoissa, jotka jo etukäteen oli hänelle näyssä lueteltu: Marian syntymän ja taivaaseenastumisen paikka, Betlehem, Golgata, Kristuksen hauta ja Öljymäki. Ainakin virallisten tekstien mukaan Birgitta kävi kaikkialla, missä aikoikin. Monille matkustajille Pyhän maan nykyisyys jäsentyi raamatullisten toposten läpi. Birgitan kerrotaan menneen syvemmälle: hän eläytyi rukouksessa Kristuksen ja Neitsyen elämään. Synninpäästön suhteen Birgitalla saattoi kuitenkin olla epäilyksiä: matkan jälkeen Neitsyt ilmestyi hänelle ja nuhteli epäuskosta: ”etkö muista, [että poikani] sanoi sinulle Jerusalemissa, että astuessasi Hautakirkon ovesta syntisi pyyhittiin pois, kuin olisit vasta kasteelta nostettu?” Paitsi mieltä kuohuttava uskonnollinen kokemus ja kulttuurishokki, oli pyhiinvaellus myös fyysisesti ja henkisesti rasittava ponnistus. Kanonisaation yhteydessä syntyneet tekstit alleviivaavat retken merkitystä, paitsi pyhiinvaelluksena, myös yli seitsemänkymmentävuotiaan vanhuksen suorituksena, joka kävi esimerkkinä lähes yli-inhimillisestä suorituksesta.

Lyhennelmä FT Tuomas Heikkilän Matkustaminen keskiajalla –kurssille kirjoitetusta artikkelista. Kirjoittaja valmistelee Helsingin yliopistossa pro gradu –tutkielmaa suhtautumisesta uniin ja näkyihin n. 7.-8. vuosisadan gallialaisessa ja insulaarisessa hagiografiassa, historiateksteissä, ja kirjeissä.

Autuaaksi julistetun Turun piispa Hemmingin (k. 1366) elämää ja tekoja on ehditty tulkita moneen suuntaan, ja ystävyys Pyhän Birgitan kanssa on tuonut niille lisähohtoa. Birgitan ilmestyksissä Hemmingille luvattiin tärkeä osa paavin “Baabelin vankeuden” lopettamisessa; joskus Birgitta välitti piispalle myös taivaallisia nuhteita liiasta askeesista. Juustenin piispainkronikassa Hemming on uudistaja, joka valittiin piispaksi “jumalallisen ilmoituksen” kautta. Jalmari Jaakkolan Hemming koettaa luovia intomielisen Pyhän Birgitan ja reaalipoliittisen Ruotsin kuninkaan välillä

Birgit Klockars painottaa Hemmingin hurskautta ja periaatteellisuutta. Tietyt lähteet, joiden voisi tulkita kertovan ristiriidoista piispan ja rahvaan välillä, osoittavat Klockarsille pikemminkin piispan pyyteettömyyttä. Seppo Suvannon näkökulmasta Hemming oli uuden hallinnon ja lain edustaja, jonka toimet vaaransivat rahvaan ikimuistoiset oikeudet. Joissakin Kauko Pirisen luonnehdinnoissa korostuu piispan riippuvaisuus kuninkaasta ja aatelisvallasta - Hemmingin rajallinen auktoriteetti tuli ilmeiseksi 1350-1360 -lukujen vaihteessa, jolloin hän oli jonkin aikaa kuninkaan vankina. Hemming lienee ollut kaikkea yllämainittua ja paljon muutakin, epäilemättä aikaansaapa viranhaltija. Liki kolmessakymmenessä vuodessa ehtii toimittaa yhtä ja toista.

Hemming piispana ja hiippakunnan edustajana
Vaikka katolisella kirkolla oli merkittävä asema aikakauden yhteiskunnassa, se oli kiinteästi kytköksissä maalliseen valtaan - jo siitä syystä, että kirkon edustajiin lukeutui merkittävien ylimysperheiden jäseniä. Uplantilaissyntyinen Hemming ei kuitenkaan näytä kuuluneen ylhäisrälssiin. Ehkä siksi hän näyttää osallistuneen politiikkaan vähemmän kuin jotkut aikalaispiispat.

Turun piispana Hemming oli vastuussa piispanpöydästä, piispan virkaan kuuluvasta omaisuudesta ja tuloista. Hän sai nauttia pöydän tuloista, mutta ne kuuluivat kirkolle, eikä hän saanut vähentää omaisuutta kuin hätätilassa. Tuloilla piispa kustansi pienoishovinsa ja palkkalaisensa avustajineen, kirjureineen, palvelus-kuntineen, seppineen, kalastajineen ja asemiehineen. Hengellisiä ja maallisia haasteita riitti Turun hiippakunnassa, joka kattoi koko silloisen “Itämaan” alueen Karjalan kannakselta Kemijoelle. Paavilliset kirjeet eivät tosin enää mainostaneet hiippakuntaa alueena, jonka piispaksi saattoi ryhtyä lähinnä marttyyrikruunua tavoitteleva henkilö. Vastuuta riitti silti taakaksi asti, kun Hemming pyrki vakiinnuttamaan kirkon verotulot ja omaisuuden. Näissä toimissaan hän joutui ristiriitoihin myös rahvaan kanssa.

Piispa koskenvaltaajana?
Helmikuussa 1348 kuninkaan käskynhaltija tuomitsi joukon kokemäkeläisiä talonpoikia, sillä nämä olivat rikkoneet piispa Hemmingin lohipadon, Lammaistenkoskessa, Kokemäenjoessa. Kyseessä oli rakennelma, jolla virtaan nousevat kalat pysäytettiin ja ohjattiin pyydykseen. Talonpojille langetettiin kovat sakot, ja heidät velvoitettiin rakentamaan pato ennalleen. Kalastuksella oli merkittävä taloudellinen arvo, ja piispalla oli kalastamoita Kokemänjoen lisäksi mm. Kuusistossa ja Kymijoessa. Pohjoisenkin kalansaaliit kiinnostivat siinä määrin, että Hemming neuvotteli Upsalan piispan kanssa hiippakuntien yhteisistä pohjoisrajoista ja oikeuksista niissä virtaaviin vesialueisiin.

Myös rahvaalle kalastus oli tärkeää jo hengenpitimiksi. Padon rikkominen on tulkittavissa väkivaltaiseksi reaktioksi sille, että piispa oli ottanut haltuunsa kosken ja jokisuun kalastuspaikat, ilmeisesti myös ottanut käyttöön ruotsissa yleistyneen uudenlaisen patokalastuksen. Vastaava kalastus-tekniikka herätti innovaationa vastustusta ainakin etelämpänä Euroopassa.

Toinen erimielisyyden aihe liittyi tapaan, jolla kalastusoikeus määriteltiin. Kuningas Maunu Eerikinpojan aikaiset lait ja määräykset muuttivat aiempia käytänteitä, joiden mukaan kalastusta oli säädelty ja luonnonvarojen käyttöoikeus määritelty. Talonpojat olivat tottuneet pitämään kalaisia koskia yhteisomistuksessa, “miehenosiin” jaettuina. Ranta-omistuksiaan laajentanut piispa Hemming sen sijaan korosti tulkintaa, että nimenomaan rannanomistajalla oli oikeus veden käyttöön - näkemys, joka samoihin aikoihin kirjattiin myös maanlakiin.

Jo ennen padon rikkomista Hemming oli valittanut, ettei voinut hyödyntää jokiomistuksiaan lain sallimalla tavalla. Kuningas oli tuolloin vahvistanut piispalle rannanomistajan oikeuden kalastaa ja rakentaa jokiosuudellaan. Hemmingin lampuotien edellytettiin kuitenkin noudattavan lain käskyä, ettei vesistön käyttö saanut aiheuttaa vahinkoa muiden kalastukselle, purjehdukselle tai myllytoiminnalle. Hiukan myöhemmin syntyi ongelmia Aurajoen rannalla juuri siksi, että piispa Hemmingin myllypato uhkasi tukkia kalojen kulkureitin yläjuoksulle.

Omistus- ja nautintaoikeuksien muutokset aiheuttivat ristiriitatilanteita, joissa kaikki osapuolet joutuivat jossakin määrin joustamaan - missä suhteessa, on vaikeaa tyhjentävästi perustella. Talonpojat joutuivat hyväksymään piispan lohipadot, mutta Suvanto on arvellut, että kirkko joutui ensimmäisten yhteenottojen jälkeen ja sallimaan talonpojille osittaisen kalastusoikeuden vesillään, jotta tilanne ei olisi kärjistynyt liikaa. Paikallisten asukkaiden myötämieltä ja apua kun tarvittiin hyvinkin konkreettisesti, esimerkiksi nuotanvedossa kiistellyillä alueilla. Hemmingin omistuksiin kohdistunut väkivalta ei välttämättä johtunut siitä, että piispa olisi ollut kaikkein ankarin edunvalvoja. Klockarsin mukaan kruunun ankaroituvat toimenpiteet saivat talonpojat ajoittain kääntymään kirkkoa vastaan. Tämä johtui siitä, että hengellisellä mahdilla oli kruunua huonommat mahdollisuudet turvautua pakkokeinoihin etujensa valvomiseksi.

Autuas Piispa Hemming
Piispa Hemmingin pitkää virkakautta sävyttivät monet muutkin ristiriitatilanteet, mutta hän kuului joka tapauksessa niihin ruotsalaisiin kirkonpalvelijoihin, jotka 1400-luvulla todettiin erityisen otollisiksi pyhimyskandidaateiksi.

Autuuttamisprosessi vaati monimut-kaista byrokratiaa ja toimikuntatyötä niin Ruotsissa kuin Roomassakin - pelkkä spontaani paikalliskultti ei riittänyt, kuten Pyhän Henrikin tapauksessa pari-sataa vuotta aiemmin, vaan päätösvalta oli keskittynyt Roo-maan ja byrokratia kasvanut mitta-vaksi. Vuonna 1514 oli kuitenkin autuuttamisjuhlan aika, ja ainakin juhlasuunnitelmat olivat sangen loisteliaat. Suunnittelija Hemming Gadh oli toiminut pitkään valtionhoitaja Sten Sture vanhemman edustajana paavin hovissa, ja hän viittasi ohjeistuksissaan suuren maailman juhlaloistoon. Gadh näyttää tosin olleen epävarma siitä, olisiko Turussa kylliksi tarvikkeita juhlaloiston toteuttamiseksi.

Roomalaisten esikuvien mukaisesti Turun tuomiokirkko ja koko kaupunki oli koristettava lehvillä ja kukkakransseilla. Juhlapaikkaa hallitsisi vaakunoiden, kuvien, kynttilöiden, musiikin, suitsukkeiden ja kulkueiden tuoma loisto. Juhlassa olisivat läsnä myös maalliset hierarkiat. Juhlatoimitukseen osallistuvien tuli kantaa vahakynttilää, jonka koko määräytyi kunkin aseman perusteella. Korkea-arvoisimmat juhlavieraat aiottiin istuttaa juhlaistuimille, ja vartijoiden tuli pitää loitolla liian lähelle tunkeutuvaa rahvasta. Erikoistehosteina suunniteltiin käytettäviksi ruudilla täytettyjä tappu-rapalloja, jotka tuottaisivat salaman-leimauksia, sekä tulta kantavia kyyhkysiä ja muita taivaan lintuja. Katosta suunniteltiin ihmeen tavoin pudotettaviksi kukkia, värillisiä lehtiä ja ehtoollisleipiä, ja kirkonmenojen päätyttyä tarkoitus oli nauttia “kinkkua ja hyvää suomalaista olutta”.

Hemmingistä olisi saattanut tulla täysivaltainen pyhimyskin, jollei pohjoismaisen kirkon historia olisi pian joutunut uusille urille. Kymmenen-viisitoista vuotta piispa Hemmingin autuuttamisjuhlan jälkeen kuningasvalta, jonka kanssa Hemmingkin oli joutunut luovimaan, sai ylivallan, ja monien muiden aarteiden joukossa myös Turun piispan pyhäinjäännöskirstu sai väistyä syrjään uuden kirkollisen elämän tieltä. Jonkinmoisena ihmeenä mainitaan edelleen se, että tuo puusepäntyö on selvinnyt kaikista Turun kaupungin ja tuomiokirkon tulipaloista. Nykyäänkin se on nähtävissä tuomiokirkon sivu-seinustalla, muistona piispasta, joka lahjoituksillaan ja kirkkopolitiikallaan pyrki kehittämään Itämaan kirkollista loistoa vauraampien naapuriseutujen esikuvien mukaan.

Kirjallisuutta:
Klockars, Birgit. Biskop Hemming av Åbo. Helsingfors 1960.
Lahtinen, Anu. Piispa Hemming ja talonpojat yhteisillä apajilla. Kiista luonnonvarojen käyttöoikeudesta 1300-luvun Satakunnassa. Ympäristöhistorian näkökulmia. Toim. Timo Soikkanen. Turun yliopisto 1999.
Lahtinen, Anu. Vallan verkostot: maallisen ja kirkollisen vallan juhlaa keskiajan pohjolassa. Ilmestyy syksyllä 2003 teoksessa Juhla vallan tilana, toim. Taina Syrjämaa.
Paavali Juustenin Suomen piispain kronikka, Chronicon Episcoporum Finlandensium. Helsinki 1956.
Läntinen, Aarre. Turun keskiaikainen piispanpöytä. Jyväskylä 1978.
Magnus Erikssons landslag i nusvensk tolkning av Åke Holmbäck och Elias Wessén. Lund 1962.
Pirinen, Kauko. Suomen kirkkohistoria I. Porvoo 1991.
Salmesvuori, Päivi. Luostari, talonpoika Botolf, Pyhä Birgitta. Kolme näkökulmaa uskonnonharjoittamiseen Pohjolassa. Keskiajan kevät. Toim. Tuomas M.S. Lehtonen. WSOY, Porvoo 1997.
Suvanto, Seppo. Satakunnan historia III. Pori 1973.

FM Anu Lahtinen

De finska historiedagarna ordnades i Lahtis på fjärde gången i februari i år. Seminariets tema var jubileer: S:t Petersburg 300 år, Heliga Birgitta 700 år. Dagarna hade dessutom inletts med ett inbjudningsseminarium om J.-R. Danielson-kalmari (150 år) och Historiallinen aikakauskirja (100 år) den 6.2. i Asikkala. Historiedagarna försiggick i Kogresscentret Fellmanni, som var en utmärkt plats med gott om utrymme för alla intresserade.

På eftermiddagen den 7.2. höll professor Päivi Setälä sitt anförande om Heliga Birgitta och Tavastland efter professor Pekka Pesonens föredrag om myten om S:t Petersburg. Docent Laura Kolbe presenterade anförandet och konstaterade att Setälä är våra dagars Danielson-Kalmari, med en europeisk synvinkel på Finland - Europa som fosterland, där språken är väsentliga delar av vår identitet. Setälä inledde med att konstatera att Birgitta år 1999 förklarades till ett av Europas skyddshelgon, men har även haft stor betydelse i Tavastland under medeltiden. Birgittas syn: "För att vara Maria, måste man även vara Marta", passar utmärkt för oss nordiska kvinnor, konstaterade Setälä. Birgitta har även varit populär i den folkliga traditionen, vilket Kustaa Vilkuna utrett. I Tavastland finns flera kyrkor helgade till Birgitta och i Finland tiotals helgonbilder föreställande helgonet. Setäläs anförande kan således ses som en ståndpunkt mot den traditionella historieskrivningen i Finland, som i stort negligerat Birgittakultens spridning och roll i Finland på 1400-talet! Setälä konstaterade även att Birgitta antagligen hade blivit mer populär än S:t Olov i Finland, ifall Finland inte reformerats.

På lördagen utkom Etelä-Suomen Sanomat med en intervju av Setälä, som väcktew stor uppmärksamhet vid tillställningen. Tidningen delades ut gratis till deltagarna, vilket väckte stor förnöjelse. På förmiddagen höll kyrkohistoriker Päivi Salmesvuori det första anförandet om Birgitta och birgittinordens betydelse. Salen var näst intill fullsatt och ämnet väckte många frågor. Salmesvuori diskuterade kvinnans roll under 1300-talet, Birgittas anknytning till mystikens tradition och birgittinordens grundläggande idéer: mariologin. Birgittas roll som förnyare av klosterordnarna var stor: de tidigare ordnarna hade i stort sett baserats på en manlig synvinkel till formhetslivet, medan birgittinerna var underställda en abbedissa (jungfru Maria på jorden) och en orden speciellt för kvinnor.

Efter Salmesvuoris anförande talade fil.dr Tuomas Heikkilä om Birgittas kanonisering. Samtidigt inleddes emmellertid Historiska Föreningens seminarium i stadsbibliotekets auditorium. Här tillägnades förmiddagen till Heliga Birgitta 700 år. Fil.lic. Carina Nynäs inledde med ett digert föredrag om sin forskning om sex Birgittabiografier. Nynäs har varit särskilt intresserad av vad en biografi teoretiskt egentligen är och hur dessa kan analyseras via några biografier om Heliga Birgitta. För ämnet hade hon valt några av de allra kändaste biografierna: Emilia Fogelklous bok, Toni Schmids, Sven Stolpes, Birgit Klockars, Hjalmar Sundéns och Hans Furuhagens, d.v.s. tre män och tre kvinnor. Hon har kunnat urskilja olika roller biograferna haft och kunde konstatera än en gång att biografin ofta beskriver mer biografen än objektet. Mest är Nynäs själv förstjust i det själsportätt om Birgitta som skrivits av Fogelklou år 1919. Efter Nynäs föredrag följde en kort presentation av Birgittas jubileumsår i Finalnd av fil.mag. Eva Ahl, som även informerade om de tillställningar som handlar om Birgitta, som kommer att försiggå i Finland.

Några små frågor kvarstod: varför hade programet om Birgitta delats upp på olika dagar (Setälä på fredagen, de övriga på lördagen) och lördagens anföranden ställvis planerats försiggå simultant? Bakom detta låg eventuellt faktum att programmet arrangerades på finska respektive svenska på lördagen, och således var underställt olika arrangörer. Det upplevdes dock som besvärligt, emedan flera deltagare hade velat höra samtliga föredrag, men nu tvingades välja mellan Birgitta på finska eller på svenska. Annars fungerade arrangemangen smidigt. Det måste även påpekas att det fina programbladet, som presenterade dagarnas program, introducerade arbetsgruppen och samarbetspartner bakom tillställningen, vilket var en bra detalj - vi vet vem vi kan tacka för det lyckade seminariet; universiteten, SHS, HYL, Hanaholmen och HF förutom Lahtis stad, Asikkala kommun, Etelä-Suomen Sanomat, Päijät-Hämeen liitto och stadsmuseet.

FM Eva Ahl

Pyhä Birgitta - eilen ja tänään. Yleiskuva Birgittatutkimuksen näkemyksestä Birgitasta poliittisena hahmona

Pyhä Birgitta valittiin yhdeksi Euroopan kolmesta naissuojelupyhimyksestä 1. lokakuuta 1999 yhdessä aikailaisensa Katarina Sienalaisen ja 1900-luvun nunna Edith Steinin kanssa. Viime aikoina Birgittaan on kohdistunut suurta kiinnostusta. Pyhän Birgitan 700-vuotisjuhlavuoden 2003 merkeissä kysymyksiä Birgitasta (n.1303-73) profeettana, mystikkona ja poliitikkona on taas heränyt. Koko 1900-luvun pohjoismainen Birgittatutkimus on keskustellut aiheesta, koska kiinnostusta häneen on kohdistettu mm. Ruotsalaiskansallisuuden, keskiajan katolilaisuuden ja naistutkimuksen näkökulmista. Birgitta on ollut suosittu symbolihahmo myös populaarikirjallisuudessa. Birgittatutkimuksen tutkimushistoria ei tosin ole pitkä, vaikkakin tutkimus on alkanut jo 1800-luvun puolivälissä. Vasta viime aikoina on alettu tutkia itse Birgittakuvaa.

1900-luvulla tutkimusta on julkaistu etenkin Birgittajuhlavuosien aikana, esim. 600-vuotisjuhlavuonna Birgitan kuolemasta vuonna 1973 ja kanonisaatiosta vuonna 1991. Juhlavuosina ollaan erityisesti painotettu Pohjoismaiden ja Euroopan yhteyttä esim. ekumeenisin konferenssein Roomassa ja Vadstenassa. Birgitan muistopäivä on 7. lokakuuta, niin maailmalla kuin Suomessa, jossa päivä on yhä Pirkon ja Pirjon nimipäivä. Birgitan muistoa on vaalittu 1990-luvulla myös Suomessa, esim. Naantalin luostarin 550-vuotisjuhlavuonna 1993, jolloin Raimo Heinon patsas pystytettiin luostarikirkon lähettyville.

Birgitasta kiinnostuttiin tutkimuksessa 1800-luvun lopulla. Vuoden 1900 paikkeilla kansalliset viratukset vaikuttivat historialliseen tutkimukseen, mikä näkyi myös kaunokirjallisuudessa ja taiteessa. Ruotsissa näihin virtauksiin vaikutti esim. Norjan unionin päättyminen vuonna 1905. Kirkon pitkä historia miellettiin näin ollen tärkeäksi ruotsalaisen kansallisylpeyden tueksi. Birgittatutkimus oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa keskittynyt kirjallisuus- ja tekstikriittisiin näkökulmiin. 1900-luvun kuluessa myös Birgitan maailma ja maailmankuva sekä Birgittalaisjärjestö ovat olleet kiinnostuksen kohteina. Birgitan ilmestysten viestejä aikalaisille on myös pyritty tulkitsemaan ja hänen henkilössään ollaan painotettu sekä pyhiä että varjoisia puolia, todettiin jo 1900-luvun alussa.

1900-luvun alun kansallisten aatteiden ohella myös katolilaisuuden uusi tuleminen Pohjoismaihin inspiroi Birgittatutkimusta. Yleinen kiinnostus katolilaisuuteen oli tuolloin näkyvää, esim. Ruotsissa monien kääntyessä tähän uskontokuntaan mm. älymystön piirissä. Oltiin tutustuttu katolilaisuuteen ulkomailla. Moni Birgittatutkija oli mukana perustamassa Birgittastiftelsen –järjestöä vuonna 1920. Birgittastiftelsen voidaan mieltää osana kiinnostusta sekä kansallista Ruotsin historiaa sekä katolilaisuutta vastaan pyrittäessä vaalimaan keskiaikaista perintöä, mm. birgittalaista rakennuskantaa Vadstenassa. Vuonna 1916 perustettu Societas Sanctae Birgittae vaalii Birgitan henkistä perintöä. Taidehistorioitsija Andreas Lindblom oli Birgittastiftelsenin johtohahmoja ja oli vaalinut Vadstenaa järjestössä mm. arkkipiispa Nathan Söderblomin kanssa. He järjestivät jo vuonna 1916 esitelmiä Birgitasta Vadstenassa. Myöhemmin järjestettiin ensimmäinen Birgittanäyttely Tukholmaan vuonna 1918, jonka taustahahmoina toimivat Lindblom ja Isak Collijn. Suurta kiinnostusta kohdistettiin Birgitan reliikkejä kohtaan. Niitä on jälleen viime vuosina tutkittu uusin dna-tutkimusmenetelmin.

Birgittatutkimuksen voidaan sanoa alkaneen tosissaan noin vuoden 1900 tienoilla, jolloin tekstikriittiset prof. Henrik Schück, prof. Knut B. Westman ja fil. tri Richard Steffen. Heitä kutsutaan Birgittatutkimuksen edelläkäjöiksi, tarkastivat Birgitan ilmestyksiä. Henrik Schückin kansallinen kuva Birgitasta Ruotsin eräänä suurimpana taiteilijana, mutta henkilönä sairaallollisen vallanhimoisena, jatkui tutkijoiden näkökulmissa kauan. Oli myös tutkijoita, jotka näkivät Birgitan romanttisidealistisemmin, ja he kritisoivat puolestaan tällaista näkökulmaa. Tämä näkökulma Birgittaan vallitsi tutkimuksessa 1900-luvun alussa ja jatkuu sekin myöhemmin, etenkin heijastuen kaunokirjallisuuteen. 1920-luvulla Vatikaanin arkistot avautuivat suuremmassa määrin ja esim. Isak Collijn julkaisi kanonisaatioaktit ja muuta tutkimusta 1920-luvulla. Tuolloin alettiin Birgittaa yhä enemmän. 1920-luvulla esim. lundilaisten professorien Curt ja Lauritz Weibullin oppilaat kiinostuivat Birgitan poliittisesta roolista. Suomessa professori Jalmari Jaakkola tutki Birgittaa Suomen historian kannalta, esim. koskien Maunu-kuninkaan ”ristiretkeä” Karjalaan. Hän tulkitsi tosin Birgitan näkyjä valheellisiksi ja Schückiläisittäin Birgittaa vallanhimoiseksi. Näkökulmien taustalla näkyy kansallinen kiinnostus historiaan.

1960-luvulla mm. suomalainen dosentti Birgit Klockars ja Odensessa toimiva Tore Nyberg tutkivat Birgittaa. Kiinnostus poliittisiin kysymyksiin tosin väheni ja tutkimus käsitteli lähinnä maailmankuvaa. Helsingin yliopiston historianprofessori Jarl Gallén tutki myös Birgittaa suhteessa Suomen historiaan ja kysymykseen Karjalasta 1300-luvulla. Museoviraston kirjaston laaja kirjallisuuskokoelma koskien Pohjoismaista keskiaikaa ja sen tutkimusta on osittain peräisin Gallénin valtavasta kirjastosta, mikä toisinaan käy ilmi siitä että kyseisissä niteissä on Gallénin kirjaston ex libris.

Juhlavuonna 1973 uusia teoksia Birgitasta ilmestyy, joista tunnetuimmat ovat fil. tri Sven Stolpen ja prof. Hjalmar Sundénin teokset. 1940-luvulla Stolpella oli hyvin kansallinen, romanttinen ja uskonnollinen näkökulma Birgittaan. Stolpen käsitys monipuolistui myöhemmin näkemään myös pyhimyksen poliittisemmat puolet. Stolpen teos on klassikko, vaikkakin myöhemmässä tutukimuksessa kritisoitu siitä, että hän vetää ”mutkat turhan suoriksi”. Sundénin teos on ensimmäinen varsinainen uskontopsykologinen tulkinta Birgitasta.

1980- ja 1990-luvuilla Birgitasta kiinnostuttiin mm. naistutkimuksessa, mutta myöskin uudestaan hänen poliittisesta puolesta; tätä puolta Birgitasta on viime aikoina tutkinut mm. ruotsalaiset ja tanskalaiset tutkijat. He edustavat näkökulmissaan ajatuksia, joiden perustuksia loivat tutkijat 1920-luvulla: Birgitta nähdään nykyään varovaisesti kenties aiemmin oletettua aktiivisempana poliittisena hahmona. 1990-luvulla tosin sekä romanttisella että poliittisella tulkinnalla on jatkumonsa. Tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että Birgitalla oli jonkinlainen poliittinen vaikutus sekä poliittisesti, taiteellisesti ja ennen kaikkea uskonnollisesti. Samalla kun tutkijat toistavat edeltäjiään, he ovat sidottuja omaan aikaansa. Traditio sitoa Birgitta muihin kiinnostuksen kohteisiinsa (politiikka, uskonto), on voimakas. Vaikka tutkimus on monipuolistunut 1960-luvun jälkeen yrityksillä käsitellä Birgitan ilmestyksiä hänen maailmankuvansa kautta, voi kuitenkin havaita tendenssejä tutkijoilla jaottua vanhojen linjojen mukaisesti, ainakin koskien Birgitan suhtautumista politiikkaan. Näkökulmat ovat olleet kansallisesti sidotut. Uskonnollinen kiinnostus on luonnollista Birgitan ollessa katolinen pyhimys, mutta tutkimuksessa hänestä on kiinnostuttu myös siksi että hänessä voidaan nähdä yhteys kansalliseen menneisyyteen.

Lähteitä, mm.: Painettuja:
Lindaräng, Ingemar 2002: Synen på Birgitta. En undersökning av några Birgittabiografier. Vadstena.
Painamattomia:
Ahl, Eva 2002: Den heliga Birgitta – profet eller politiker? Trender och tendenser inom den nordiska Birgittaforskningen. Pro gradu-avhandling i historia. Helsingfors universitet.
Nynäs, Carina 2002: Mötet mellan liv och skrift. Historiografisk och idéhistorisk analys av Birgitta-bilden i svenskspråkig vetenskaplig och litterär biografi under 1900-talet. Licentiatavhandling i nordisk historia. Åbo Akademi.

FM Eva Ahl

Vädret var ovälkommet kyligt under den Kyrkohistoriska dagen vid Uppsala universitet torsdagen 10.4., men välkomnandet för föredragshållarna var desto varmare. Temat för de församlade var historiska bilder av Birgitta. Professor Ruth Franzén inledde med att presentera docent Stephan Borgehammar, som höll ett anförande om bibliografi, samt ytterligare de fyra föredragshållarna varav två var svenska doktorander och två finska.

Docent Stephan Borgehammar inledde med ett längre föredrag om Birgittalitteraturen genom tiderna. Han presenterade en del äldre verk, delvis olika upplagor av Uppenbarelser, apokryfa Birgittatexter samt en del vitor. I bibliografin han är med om att sammanställa finns 6 000 poster - varav ca 4 000 finns i en databas. Böcker utkomna före 1888 finns ej ännu i basen. De äldsta inkunablerna av uppenbarelserna är från 1470-80-talen. Den mest kända är dock säkert Ghotans upplaga från 1492., för den är den första fullständiga upplagan med register. Borgehammar menade att denna satte punkt för den birgittinska kanonbildningen.

Fil.kand. Agneta Östborn från Uppsala inledde de kortare föredragen med att presentera sin forskning om Birgitta som katolsk draghjälp i Sverige på 1800- och 1900-talen. Birgitta blev en viktig gestalt i den katolska missionen i Sverige och för konvertiterna. Fil.mag. Eva Ahl fortsatte att berätta om Birgitta som nationellt helgon vid sekelskiftet 1900, d.v.s. ur politisk synvinkel. Efter en närande kaffepaus fortsatte fil.kand. Nina Sjöberg med att berätta om sin forskning om Birgittas bilder av hustru och man, d.v.s. ur genusperspektiv. Birgitta ansåg att en ödmjuk fru är lika högt värderad som en jungfru eller änka. Hon vände sig tydligt mot de världsliga idealen angående äktenskap, viket illustrerar de rådande inställningarna till frågan under 1300-talet ur både världslig och kyrklig synvinkel. Fil.lic. Carina Nynäs avslutade dagen med sitt anförande om Birgittabilder i biografierna, anknytet till idéhistoria; biografiteori och biografen själv är väsentliga delar av hennes synvinkel. Tydligt är t.ex. att de katolska biograferna tonar ner uppenbarelsernas betydelse i biografierna medan de ickekatolska forskarna gör större "väsen" av dem. Den senaste biografin, skriven av Birger Bergh 2003, analyserades även. Här är tyngdpunkten tydligt lagd på Birgitta som profet.

Efter dessa anföranden om Birgitta avslutades kyrkohistoriska dagen detta år med Kyrkohistoriska föreningens årsmöte. Var och en kunde ta sig hem efter välförrättat värv och nöjda med ett intressant utbyte av idéer.

FM Eva Ahl

Gendered Practices in Medieval Mysticism, 1200-1500 on Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti, jonka johtajana toimii dosentti Maiju Lehmijoki-Gardner (Kirkkohistoria, Helsingin yliopisto). Projektin muut jäsenet ovat TM Päivi Salmesvuori (Kirkkohistorian laitos, Helsingin yliopisto) ja FL Meri Heinonen (Historian laitos, Turun yliopisto), jotka tekevät väitöskirjojaan projektiin liittyvistä teemoista.

Gendered Practices in Medieval Mysticism, 1200-1500 -projektin yhteisenä taustana on ajatus mystiikan ja mystisten tekstien historiallisuudesta ja niiden käyttö historian lähteinä laajemmassa mielessä kuin kertomassa yksin mystikon henkilökohtaisista kokemuksista. Traditionaalisesti mystinen kokemus on tulkittu mysteeriksi, jossa Jumalan suora läsnäolo muuttaa mystikon käsitystä todellisuudesta ja hänestä itsestään ja johon ulkoisilla tekijöillä kuten ajalla, paikalla tai sukupuolella ei ole vaikutusta. Projektimme lähtöoletuksena sen sijaan on, että niin mystiset kokemukset kuin erityisesti niistä tehdyt kirjalliset ilmaukset olivat historiallisia ja että niihin vaikuttivat mystikon omien kokemusten ohella häntä ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteet, käytännöt ja kieli. Esimerkiksi maallisella ritarirunoudella oli sydänkeskiajalta lähtien suuri vaikutus mystiseen ilmaisuun.

Vastaavasti myös mystikon sukupuolella oli ratkaiseva merkitys niin mystisessä kokemuksessa kuin sen käsitteellistämisessä ja siinä miten muut ihmiset vastaanottivat mystikon kuvauksen kokemastaan. Mystiikka oli keskiajalla yksi niistä harvoista uskonnollisen ilmaisun tavoista, joka oli naisille avoin ja itse asiassa varsin suuri osa sydän- ja myöhäiskeskiajan mystikoista oli naisia. Jotkut heistä, kuten begiinit Mechthild Magdeburgilainen (n. 1208-1282/1296) ja Marguerite Porete (k. 1310), kirjoittivat itse kokemuksistaan, kun taas monien muiden naismystikoiden armolahjoista muistiinpanoja tekivät rippi-isät tai muut tukijat. Molemmissa tapauksissa kuvaukset tarjoavat arvokkaan näkökulman keskiajan uskonnolliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen historiaan.

Projektissamme korostetaan erityisesti mystiikan naisille tarjoamaa mahdollisuutta uskonnollisen ja yhteiskunnallisen vaikutusvallan saavuttamiseen. Naisten yleisesti ottaen melko rajattu sosiaalinen ja uskonnollinen asema saattoi mystiikan ansiosta muuttua lähes päinvastaiseksi. Naisten auktoriteetti kasvoi jumalallisten kokemusten ansiosta jopa niin, että he olivat yhteisönsä mielestä oikeutettuja ohjaamaan sen muita jäseniä, myös miehiä. Emme kuitenkaan ole kiinnostuneita yksinomaan naisista ja heidän uskontoelämänsä muodoista vaan myös miehistä, maskuliinisuudesta ja sukupuolten suhteista laajemmin. Yhtä hyvin kuin voidaan puhua naisten uskonnollisen elämän sukupuolittuneesta luonteesta voidaan myös miesten toimissa ja kirjoituksissa havaita sukupuoliin liittyviä kerronnan ja toiminnan tapoja. Erityisen mielenkiintoiseksi sukupuolien välisen tematiikan tekee miesten ja naisten välinen yhteistyö uskonnollisen elämän alueella.

Projektimme yksi tarkoitus onkin tutkia naisten ja miesten uskonnollisen ilmaisun eroja sekä niitä tapoja joilla naiset ja miehet täydensivät toisiaan uskonnollisessa elämässä. Naiset olivat usein aktiivisia toimijoita suhteessa miehiin ja naisten ja miesten välinen yhteistyö esimerkiksi mystisten kokemusten saattamisessa kirjalliseen muotoon vaikutti laajemminkin käsityksiin sukupuolien välisistä suhteista.

Projektin jäsenten työt kohdistuvat sydän- ja myöhäiskeskiajan taitteen molemmin puolin eri puolille Eurooppaa. Maiju Lehmijoki-Gardner tutkii 1300- ja 1400 -lukujen italialaisia naismystikoita hengellisinä ohjaajina ja uskonnollisten sääntöjen (lat. regula) kirjoittajina. Meri Heinonen puolestaan keskittyy joukkoon 1200- ja 1300 -lukujen saksalaisia nais- ja miesmystikoita (Mechthild Magdeburgilainen, Margaretha Ebner (1291-1351), Friedrich Sunder (1254-1328) ja Heinrich Seuse (1295/1300-1366)) ja heidän sukupuolittuneisiin tapoihinsa ilmaista mystisiä kokemuksiaan. Päivi Salmesvuori tuo mukaan pohjoisen ulottuvuuden tarkastelemalla Ruotsin pyhää Birgittaa (1303-1373) ja hänen tapaansa käyttää profeetallisia visioita hankkiakseen niin uskonnollista kuin maallistakin auktoriteettia ja vaikutusvaltaa.

Kaikkia projektin puitteissa tutkittavia mystikoita voidaan pitää ns. uuden mystiikan (new mysticism) edustajina. Bernard McGinnin mukaan mystisen kulttuurin luonne muuttui 1200-luvun alussa ja tätä uutta vaihetta hän kutsuu juuri ‘uudeksi mystiikaksi’. Aiemmin keskiajalla mystisten tekstien tuottajina oli ollut etupäässä teologeja ja munkkeja, joiden kirjoitukset pohjautuivat teoreettisiin teksteihin kuten Pseudo-Dionysioksen tuotantoon. Uusi mystiikka puolestaan oli luonteeltaan ensisijassa kokemuksellista, sitä kirjoitettiin etupäässä kansankielillä ja sen piirissä tunnetuimmat mystikot olivat naisia.

Tämä kokemusmystiikka, josta usein on käytetty myös saksankielistä termiä Erlebnismystik, on usein nähty tyypillisenä yksinomaan naisille kun taas mystiikan intellektuaalisemmat muodot on määritelty miesten alueiksi. Projektimme keskeisiä tavoitteita onkin haastaa tämänkaltaiset sukupuolitetut vastakkainasettelut ja osoittaa että myös miehet saattoivat kokea Jumalan läsnäolon naiselliseksi määriteltyyn tapaan. Ruumiillinen ja affektiivinen mystiikka kuului myös miesten kokemusmaailmaan. Vastaavasti kaikki naiset eivät suinkaan edustaneet visionääristä ja tunteellista mystiikkaa vaan olivat usein hyvinkin tietoisia mystiikan intellektuaalisesta traditiosta. Naiset pyrkivät myös vaikuttamaan aikansa kirkkopolitiikkaan ja ottivat kantaakseen monia käytännöllisiä ja hallinnollisia tehtäviä. Tämän lisäksi sydän- ja myöhäiskeskiajan mystiikalle tyypillistä oli tiivis yhteistyö naisten ja miesten välillä.

Tämä yhteistyö konkretisoitui lukuisin eri tavoin monissa eri yhteyksissä. Keskiajan naismystikot tarvitsivat useimmiten kirkonmiehiä tuekseen saadakseen kokemuksilleen hyväksynnän ja tehdäkseen ne julkisiksi. Toisaalta kirkonmiehet puolestaan innostuivat naisten kokemuksista ja aktiivisesti etsivät mahdollisuuksia ohjata naismystikoita. Edelleen mystiset kokemukset lisäsivät naisten arvovaltaa, sillä Jumalan sanansaattajina he saattoivat yksityisesti ohjata niin naisia kuin miehiä ja joissain tilanteissa naismystikot opettivat jopa julkisesti.

Projektimme korostaakin etteivät sukupuolittuneet käytännöt mystiikan piirissä väistämättä seuranneet sukupuolirajoja vaan että naiset saattoivat hyödyntää kirjoituksissaan maskuliiniseksi määriteltyä kuvakieltä ja miehet puolestaan feminiinistä. Sekä naiset että miehet esimerkiksi käyttivät hyväkseen Laulujen laulusta tuttua morsiuskuvastoa kuvatessaan mystisiä kokemuksiaan. Vastaavasti molemmat sukupuolet saattoivat nimetä itsensä Jumalan taistelijoiksi tai ritareiksi. Samaan tapaan kun naiset toisinaan ottivat aseman hengellisinä ohjaajina ja opettajina saattoivat miehet kuvata itsensä hoivaajiksi ja hoitajiksi.

Projektimme keskeisenä metodologisena linjauksena voikin pitää ajatusta sukupuolesta kontekstisidonnaisena. Erilaiset yhteydet tuottivat erilaisia käsityksiä sukupuolista ja analysoimalla laajalti mystikoiden tekstejä, heidän kieltään ja käytäntöjään toivomme avaavamme uusia näkökulmia siihen moninaisuuteen, joka määritti sukupuolia ja sukupuolisuutta jo keskiajan yhteiskunnassa.

Yksityiskohtaisempaa tietoa projektistamme saa verkosta kotisivuiltamme, jossa on mahdollista tutustua tarkemmin esimerkiksi yksittäisiin tutkimussuunnitelmiin ja advisory boardimme jäseniin: http://users.utu.fi/merhei/engendered.html

Projektimme tämän kevään kohokohta on 22-23.5.2003 Helsingissä järjestettävä kollokvio Mysticism and Religious Creativity, johon toivotamme kaikki Glossan jäsenet lämpimästi tervetulleiksi samoin kuin yhteiselle retkelle Porvooseen heti kollokviota seuraavana päivänä!

FL Meri Heinonen

-------------------------------------------------------------------------------- webmaster@helsinki.fi -------------------------------------------------------------------------------- webmaster@helsinki.fi