Suomen keskiajan arkeologian seuran eli SKAS ry:n perinteinen syysseminaari järjestettiin tänä vuonna 15.11.2019 Hämeen linnassa. SKAS on vuonna 1990 perustettu seura, jonka tarkoituksena on edistää keskiajan ja uuden ajan arkeologian tutkimusta. Kaikille kiinnostuneille avoimen seminaarin teemana oli tänä vuonna Penninkejä, punasavea ja purjehdusta – Näkökulmia elinkeinoihin ja talouteen.

Seminaari alkoi seuran puheenjohtajan Janne Harjulan tervetuliaissanoilla, joiden jälkeen päästiinkin kuuntelemaan ensimmäistä esitystä. Frida Ehrnsten (”Penninkejä ja muuta pikkurahaa – mitä linnojen löytöaineisto voi kertoa keskiajan rahankäytöstä?”) avasi seminaarin esitelmällään rahan käytöstä keskiajalla. Ehrnsten oli väittelemässä seuraavana päivänä aiheenaan keskiajan rahankäyttö. Esitelmässä Ehrnsten käsitteli erityisesti seminaaripaikkanakin toimivaa Hämeen linnaa, eikä koko väitöskirjansa materiaalia. Tutkimuksissaan Ehrnsten on yhdistänyt kirjallisia lähteitä, esimerkiksi linnan tilikirjoja, sekä arkeologisia löytöjä. Näiden välillä hän oli havainnut suuria eroavaisuuksia rahamäärissä. Tilikirjojen mukaan rahaa on ollut käytössä valtavia määriä enemmän, kuin mitä arkeologiset löydöt antavat ymmärtää. Vanhimmat linnoista löydetyt rahat ovat olleet tyypillisesti linnan rakennusajankohdalta peräisin. Ehrnsten totesi, ettei löydetyistä rahoista voida tehdä suoria johtopäätöksiä linnan historiasta. Kuitenkin jonkin tyypillisen paljon lyödyn rahan puuttuessa kokonaan, on syytä olettaa linnassa tapahtuneen jotakin sinä aikana tai sitten arkeologit eivät ole näitä maakerroksia vielä päässeet tutkimaan.

Riikka Alvik (”Ostereita herkkusuille ja etikkaa ruttoon: löytöjä 1700-luvun kauppa-alusten hylyistä ja pohdintaa aikakauden kulutuskäyttäytymisestä”) piti hänkin esitelmänsä työn alla olevan väitöskirjansa aiheesta. Hän tutkii sitä, mitä hylyissä on ollut, mitä niillä on tuotu ja mitä viety pois. Kuten Ehrnsteninkin esitelmä, myös Alvikin tutkimus tarkasteli arkeologisen ja kirjoitetun tiedon erovaisuuksia. Tulliluetteloihin ei ole kirjattu kaikkea kuljetettua tavaraa ja myös salakuljetusta on esiintynyt. Arkeologinen tutkimus hylkyjen lasteista on siis hyvä keino täydentää kirjallista tietoa ja se luo myös täysin uutta tietoa. Itämeren hylyt ovat varsin hyvin säilyneitä meressä vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Vesi on kylmää, sen läpäisee vähäinen valon määrä, suolapitoisuus on matala, virtauksia ei ole paljoa, kuten ei puuta tuhoavia nilviäisiäkään. Hylyssä orgaaninen aines säilyy poikkeuksellisen hyvin verrattuna maan alla olevaan orgaanisen arkeologiseen materiaaliin. Monet kulutustavarasta, kuten ruoka ja tupakka, ovat muissa olosuhteissa käytetty, mutta hylkyyn ne ovat onnettomuushetkellä jääneet loukkuun. Alvik on tarkastellut hylyistä löytyviä esineitä kontekstin kautta. Hän totesi, että hylky on ollut asuinpaikka sekä työpaikka miehistölle. Siinä missä se on ollut lastilleen tavarankuljetuspaikka, on siitä tullut uppoamishetkellä myös onnettomuuspaikka. Henkilökohtaiset esineet vievät lähelle laivassa olleita ihmisiä, mutta esineet laajemmin antavat mahdollisuuden tarkastella ihmisten kulutustottumuksia.

Seuraavan esityksen piti Hanna Kivikero (”Eläinten rooli linnataloudessa”). Hänen aiheenaan oli linnoista löytyneen luuaineiston vertailu voudintileissä mainittuihin eläimiin. Kivikero tarkasteli erityisesti kahta linnaa Suomen alueella; Raaseporia ja Kastelholmaa. Tutkimuksissaan Kivikeron tavoitteena oli selvittää aineiston perusteella, mistä eläimet tulivat linnalle ja mikä eläinten funktio oli. Osteologinen materiaali ja kirjalliset lähteet erosivat molemmilla kohteilla toisistaan jonkin verran. Eroihin saattaa olla monia syitä; pienimmät kalan luut saattavat puuttua kaivausmetodien vuoksi tai kaikkia lajeja, kuten eri lintulajeja ei ole välttämättä eritelty tileissä. Linnan resurssit ovat vaikuttaneet elinkeinoihin. Kivikero toikin esitelmässään esille, että maatalouden ja kalastuksen työskentelyajat ovat samat, joten linnan on täytynyt panostaa jompaankumpaan näistä. Eläinten käyttötarkoitusta linnalla voidaan tarkastella luiden patologioista sekä tilikirjoista. Kivikeron tutkimukset yhdistelivät kahden edellisen esitelmän tapaan arkeologisilla kaivauksilla saatua materiaalia sekä kirjallisia lähteitä.

Historioitsija Jenni Lares (”Olut ja paloviina uuden ajan alun maaseudulla”) puhui esityksessään alkoholin käytöstä uuden ajan alussa. Hän oli tutkimuksissaan rajannut aineistonsa käsittelemään erityisesti maaseutua. Lähdeaineistona tutkimuksella olivat kirjalliset lähteet. Arkeologisessa materiaalissa juomat eivät ole pulloissa säilyneet, mutta onneksi aiheeseen päästään kiinni muulla tavoilla. Lares esimerkiksi näytti esitelmässään kuvitusta uuden ajan alusta, jossa tarkalla silmällä voi huomata viitteitä alkoholikulttuurista. 1700-luvun jälkipuoliskolla aineistoa on mahdollista kartoittaa tuomikirjakortistoista. Lares on tutkimuksissaan hyödyntänyt myös kansatiedettä, vaikka suoraan ei voidakaan vetää johtopäätöksiä tämän aineiston avulla. Esityksessä pureuduttiin alkoholin (erityisesti oluen ja paloviinan) valmistusmenetelmiin sekä meille nykyajan ihmisille erityisen mielenkiintoisiin kysymyksiin: kuka olutta oli valmistanut ja kuka sitä joi? Lares toi esiin sen, miten uuden ajan alussa olutta ovat panneet niin miehet kuin naisetkin. Tämän lisäksi juoman vahvuus määräytyi henkilön sosiaalisen aseman mukaan, eikä sukupuolen, niin kuin voisi ehkä olettaa. Lares myös laittoi kuulijan miettimään, miten aikalaiset ovat käsittäneet alkoholijuomien käytön. He tuskin ajattelivat päivittäistä oluttaan juodessa juovansa alkoholia, eikä laihasta oluesta liene tullut humalaankaan. Esitelmä linkittyi myös Alvikin esitelmään pohtimalla menneisyyden ihmisten kulutustottumuksia.

Ilkka Leskelän (”Schalmien suku 1400–1530: Turun rannikkoseudun monialayrittäjät Itämeren taloudessa ja tilassa”) tutkimuksen lähtökohtana ovat Danzigin (nyk. Gdansk) tulliluettelot. Tutkimusaineisto on rajallista, eikä tietoja ole saatavilla kaikilta vuosilta. Leskelä sai kuitenkin eriteltyä aineistosta tiettyjä henkilöitä, jotka näyttävät kulkeneet laivalla Turun ja Danzigin väliä erityisen paljon muihin verrattuna. Kaikki laivurit olivat myös itse käyneet kauppaa, eivätkä vain kuljettaneet muiden kauppiaiden kauppatavaroita. Aineistossa nousi esiin ilmeisesti turkulainen Schalmien suku. Schalmien suvun edustajat seilasivat Turusta tai Turun alueelta Danzigiin, mutta heidän liikkeitään on voitu havaita myös Tallinnassa, Tukholmassa sekä Lyypekissä. He olivat siis kauppiaita ja laivureita sekä heidän reittinsä vastaavat hansan yleisiä kauppareittejä. Leskelä lopettikin esityksensä kysymykseen siitä, että olivatko Schalmien suvun edustajat siis hansakauppiaita?

Seminaarin päätti Iloinen Joutsen -niminen historianelävöitysryhmä. Ryhmän jäsenet Hanna Lehmusto, Mervi Pasanen sekä Elina Sojonen (”Rakkaudesta menneisyyteen: akateemisen tutkimuksen hyödyntäminen historian elävöityksessä”) puhuivat ryhmän toiminnasta ja siitä, kuinka he hyödyntävät akateemista tietoa elävöittäessään historiaa. Vuonna 2011 toimintansa aloittanut Iloinen Joutsen on erikoistunut 1300-luvun lopun suomalaisten käsityöläisten elämän elävöittämiseen. He haluavat historianelävöityksellä tuoda osaltaan oikeaa tietoa esiin. Elävöittämisessä muinaispukuihin pukeutuminen on vain pieni osa koko prosessia. Suurin työ tehdään jo ennen puvun valmistusta ottamalla selvää menetelmistä, materiaaleista sekä kaikesta muusta olemassa olevasta arkeologisesta ja historiallisesta tiedosta vaatteiden ja esineiden taustalla. Nykyajan haasteet tuovat harrastukseen myös omat ongelmansa ja jäsenet kertoivatkin, että tulkintaa ei voida kokonaan välttää, mutta kaikki pyritään tehdä mahdollisimman tarkasti tutkimukseen perustuen. Iloisen Joutsenen jäsenet ilahduttivat seminaarin osallistujia myös tauoilla esittelemällä muinaistekniikoita, kuten langan kehräystä.

Kaiken kaikkiaan seminaari oli todella mielenkiintoinen historiaa ja arkeologiaa yhdistävä kokonaisuus. Kaikki esitykset toivat esiin monipuolisia lähestymistapoja elinkeinoja ja taloutta tarkasteleviin aineistoihin.

* * *

Tia Niemelä on arkeologian ja historian opiskelija Helsingin yliopistosta. Hän tekee arkeologian pro gradu -työtään keskiaikaisista Raamattufragmenteista.