Joskus tietokirjallisuuden painoksi on mukavaa lukea keskiaikaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Historiallinen kaunokirjallisuus voi toisaalta olla myös pettymys. Kirjallisuusmaailma on myös täynnä fantasiakirjoja, jotka sanovat pohjaavansa maailmansa keskiaikaan, mutta perustuvat väärinkäsityksiin ja yleistyksiin. Iloa tuottavat kuitenkin teokset, jotka luovat ajan hengestä todenmukaisen kuvan. Iloa on aina mukava jakaa, joten päätin koostaa listan viidestä teoksesta (useimmat sarjan ensimmäisiä osia), jotka mielestäni onnistuvat säilyttämään keskiajan hengen, oli sitten kyseessä historiallista fiktiota taikka keskiajasta inspiroitunutta fantasiakirjallisuutta.

Sigrid Undset: Kristin Lavransdatter

Sigrid Undset (1882-1949) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1928. Hänen pääteossarjansa, Kristin Lavransdatter-trilogia, kirjoitettiin 1920-luvulla. Trilogia sijoittuu 1300-luvun Norjaan ja seuraa norjalaisen nuoren tytön kasvua aikuisuuden kynnyksellä. Kristin rakastuu ja menee naimisiin miehen kanssa, jota hänen vanhempansa eivät heti hyväksy. Heidän avioliittonsa on täynnä mutkia ja väärinkäsityksiä mutta myöstäynnä rakkautta, joka ajaa heitä yhteen ja erilleen. Keskiaikaisen hengen sarjalle antaa sen läpileikkaava uskonnollisuus; Kristin löytää turvansa Jumalasta ja uskonnostaan elämänsä vaikeimpina hetkinä. Samaan aikaan hän kuitenkin kokee asemansa yhteiskunnassa naisena hankalana, sillä kirkko ja sen näkökanta naisen asemaan yhteiskunnassa asettaa kapuloita rattaisiin intohimoisen naisen elämässä.

Juliet Marillier: Daughter of the Forest

Juliet Marillier on uusiseelantilainen fantasiakirjailija, jonka kaikki teokset sijoittuvat keskiaikaiseen Irlantiin. Daughter of the Forest (1999) aloittaa ensin trilogiaksi suunnitellun, mutta lopulta kuuden kirjan pituisen sarjan, joka seuraa saman suvun naisia, jokaista yksi kerrallaan tarinan edetessä. Marillierin teokset ovat saaneet inspiraatiota sekä kelttiläisestä mytologiasta että saduista yleensä, ja ensimmäisen teoksen taustalla on monelle tuttu tarina villihanhista. Sorcha on suuren lapsikatraan ainoa tyttö. Hänen isänsä menee naimisiin naisen kanssa, joka osoittautuu noidaksi. Hän on äärimmäisen mustasukkainen miehensä aikaisimmista lapsista, ja muuttaa kuusi veljeä joutseniksi. Sorchalle jää tehtäväksi pelastaa veljensä, mutta hänelle annetaan ehto; jos hän puhuu sihahdustakaan ennen tehtävän suorittamista, veljet jäävät ikuisesti joutseniksi. Marillierin teokset ovat sekoitus eeppistä fantasiaa ja romantiikkaa, joka pursuaa mytologiaa ja vahvoja naishahmoja. Teoksissa korostuvat myös kristinuskon ja pakanallisen maailman yhteentörmäys.

Elif Shafak: Valkoinen elefantti

Elif Shafakin Valkoinen elefantti (2013) sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin. Nuori Jahan saapuu Konstantinopoliin mukanaan valkoinen elefantti, joka on tarkoitettu paikallisen sulttaanin lahjaksi. Jahan pääsee sisälle hoviin, mutta huomaa ennen pitkää joutuneensa hovin valtapelin nappulaksi. Pian hovin pääarkkitehti Sinan, jota kutsutaan ”Idän Michelangeloksi”, huomaa, että pojassa on potentiaalia, ja hän ottaa Jahanin oppilaakseen. Teoksen aikana Jahania seurataan koko hänen elämänsä aikana, ja lukija pääsee näkemään esimerkiksi hänen rakkaussuhteensa sulttaanin tyttären Mihrimahin kanssa, mutta ennen kaikkea Jahanin rakkauden arkkitehtuuria ja Istanbulia kohtaan. Shafakin erikoisuutena onkin Istanbulin vivahteikas kuvaus, sillä tämän sekä nykyaikaan että menneisyyteen sijoittuvissa teoksissa on aina keskiössä Istanbul. Valkoinen elefantti onkin rakkauskertomus osmaanien kukoistuskauden Istanbuliin; teos on täynnä poliittista värikkyyttä, arkkitehtuuria ja intohimoisia kohtaamisia.

Hannu Mäkelä: Varjo – Jean D’Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Hannu Mäkelän teos Jeanne D’Arcista (2019), yhdestä historian kuuluisimmista naisista, yhdistelee fiktiota ja tietokirjallisuutta. D’Arcin lyhyt elämä kerrotaan Mäkelän teoksessa Jeannen lapsuudenystävän Jeanin kautta. Kumpi lopulta poltetaan roviolla? Entä kuinka erottaa miehinen näkökulma ja miehinen maailma kertomuksesta yhdestä historian myyttisimmistä naisista? Kirjan taustalla on paljon historiallista taustatyötä, ja teokseen on sisällytetty myös kuvaliite ja Mäkelän kirjoittama essee Jeanne D’Arcin elämästä. Ensimmäiseksi feministiksi tituleeratun D’Arcin kuvaamista miesnäkökulmasta voi perustellusti kritisoida, mutta jo fiktion ja historiallisten faktojen yhdisteleminen takaavat kiintoisan lukukokemuksen.

Hilary Mantel: Susipalatsi

Hilary Mantellin Susipalatsi (2011) aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka perehtyy Thomas Cromwellin, Henrik VIII:n neuvonantajan, elämään. Thomas Cromwell on jäänyt historiaan rautaisena neuvonantajana, jonka valta kasvoi niin suureksi, että Henrik päätyi teloittamaan hänet lopulta kolmannen avioliittonsa aikana. Ensimmäisessä osassa, Susipalatsissa, lukija seuraa Thomas Cromwellin nousua sepän pojasta hovin tärkeimmäksi neuvonantajaksi. Henrik VIII on rakastunut Anne Boyleyniin ja nykyinen kuningatar, Katariina Aragonialainen, ei ole avioliiton aikana kyennyt synnyttämään elävää poikalasta. Teos on historiallisella tyylillään tyypillisen hidas, keskittyen hovin sisäiseen dynamiikkaan. Vaikka Cromwell ei ole hahmona ehkä kaikista sympaattisin, trilogian aikana lukija toivoo lopun olevan armollisempi kuin todellisuus lupaa. Trilogian viimeisin teos, Kuningashuone, ilmestyi vuoden 2020 keväällä ja on suomennettu, kuten kaksi aikaisempaa teosta. Susipalatsista on tehty myös BBC:n sarja, joka ilmestyi vuonna 2015.

***

Petra Uusimaa on tieteiden ja aatteiden historian maisterivaiheen opiskelija Oulun yliopistosta. Uusimaa työstää parhaillaan pro gradu -tutkielmaa keskiaikaisista naispyhimyksistä.

Kiinnostus keskiaikaa ja historiaa kohtaan muutenkin lähtee usein tarinoista. Keskiajasta inspiroituneita kirjoja ja elokuvia taitaa olla olemassa lukematon määrä. Romantiikan ajasta, 1800-luvulta lähtien, ikivanhat linnat ovat herättäneet kiinnostusta tarinoiden keksijöissä ja niiden lukijoissa. Keskiaikaa on pidetty pimeänä ja tuntemattomana aikakautena. Siksi se on fiktiota kirjoittavalle kirjailijalle tai kansallista historiaa rakentavalle kiinnostava kohde josta ammentaa. Tämä tuntemattomuus ja toisaalta keskiajan myyttinen maailmankuva synnyttävät luontevasti fantasiakirjallisuuta, mistä tunnetuimpia esimerkkejä taitavat olla Taru sormusten herrasta -kirjat.

Oman romaanini synty

Itse olen aina pitänyt monenlaisten kirjojen lukemisesta ja omien tarinoiden kehittelystä. Erityisesti olen tahtonut kirjoittaa romaaneja oikeista tapahtumista tai jostain sellaisesta, mitä olisi voinut tapahtua. Pyörittelin pitkään mielessäni ajatusta kirjasta, joka kertoisi Suomen muinaisista ajoista, ehkä enemmän esihistoriasta kuin historiasta — historian hämärästä joka tapauksessa. Muutama vuosi sitten törmäsin ilmoitukseen kirjoituskilpailusta, jossa haettiin Suomen historiasta kertovaa kirjaa. Olin ajatellut aloittaa kirjoitusprojektini ”sitten joskus”, mutta selkeä tehtävänanto (ja palkinto) houkuttelivat kokeilemaan heti.

Tarina alkoi syntyä melkein huomaamatta. Päähenkilöksi valikoitui nuori tyttö nimeltä Päivikki. Näin tapahtui ihan vain siksi, että itse nuorena naisena teinitytön asemaan oli helpointa asettua. Myös hänen elämänsä ja siihen kuuluvat metsäympäristö ja luonnon antimet olivat se vähiten vieras asia rautakauden ihmisen elämässä. Puolukoiden väri ja maku ovat nykyihmiselle ja hänen tuhat vuotta sitten eläneelle esivanhemmalleen yhtä tuttuja. Tätä kautta rautakauteen oli helpointa päästä käsiksi. Myös Päivikin epävarmuus uuteen paikkaan sopeutuessa on tunne, johon kuka vain voi samaistua. Soturin rooliin asettuminen ja elämään perehtyminen olisi ollut sitten jo haastavampaa. Hiisilehto pyrkii siis kuvaamaan mahdollisimman tavallista rautakautisen kylän elämää ja ajan ihmisten uskonnollisia käsityksiä. Mahdollisesti Hiisilehto saa jossain vaiheessa jatko-osan, jossa seikkaillaan ja soditaan enemmän.

Erityisesti olen kuvaillut rautakauden uskonnollista elämää ja juhlia, kuten ukonvakkoja ja keskitalven juhlaa, talvennapaa. Näistä on ollut runsaasti tietoa saatavilla ja ne ovat olleet myös omia kiinnostuksen kohteitani. Muutenkin oma mielenkiinto uskontoja kohtaan helpotti muinaissuomalaisen maailmankuvan ymmärtämistä. Myös vaatetus sekä korut, jollaisia on muinaispukujen muodossa rekonstruoitu, ovat tarinaa kirjoittaessa olleet se helpoin osuus. Sen sijaan hirven metsästys, jollaista kirjassa myös harjoitetaan, oli vaikeampi kuvailla. Siihen liittyvää tutkimusta tai kuvausta en löytänyt mistään, joten minun oli kuviteltava päässäni kuinka se olisi voinut tapahtua.

Faktaa vai fantasiaa vai jotain niiden väliltä?

Vaikka monet aikakaudet menneisyydessä ovat omalla tavallaan kiinnostavia, muistan ajatelleeni jo kymmenisen vuotta sitten, että tahtoisin kirjoittaa nimenomaan varhaisesta keskiajasta ja rautakaudesta. Epäilemättä kuljen kansallisromantikkojen jäljessä ja tahdon löytää historian hämärästä muinaisen Suomen ennen Ruotsin kuningaskunnan tai Venäjän keisarikunnan aikaa. Viikinkiaikaan itä ja länsi alkoivat kiistellä Suomen alueesta ja tavallaan Suomen kehityssuunta tässä mielessä ratkesi. Lyhyesti sanottuna rautakausi on esihistoriallisen ja historiallisen ajan rajalla ja siksi kiinnostava käännekohta.

Muinaiset ajat ovat kirjailijan kannalta tietyssä mielessä helppoja ja mukavia. Lähihistoriasta kirjoittaminen vaatii nähdäkseni enemmän tarkkaa työtä, kun lähteitä on olemassa ja monet tapahtumat tunnetaan tai jopa muistetaan kellonajan tarkkuudella. Virheiden vaara on suuri. Tolkienin tyylinen fantasia puolestaan vaatii kirjailijaa rakentamaan kokonaisia maailmoja ihan itse. Kaikesta saa päättää mielensä mukaan, mutta toisaalta on huolehdittava ettei maailmaan synny ristiriitaisuuksia tai epäloogisuuksia. Muinaisuudesta kirjoittaessa sen sijaan faktatiedot esimerkiksi vaatetuksesta ja viljelystä voi tarkistaa helposti googlaamalla, mutta tapahtumat ja henkilöt voi luoda vapaasti itse.

Silti Hiisilehto pyrkii olemaan niin aito kuvaus rautakauden elämästä kuin mahdollista. Tarinan fantasiaelementit ja myyttinen maailmankuva liittyvät tuon ajan ihmisten käsitykseen todellisuudesta, jossa erilaisia henkiolentoja ja taikuutta pidetään aivan yhtä todellisina kuin muutakin maailmaa. Kirja ei siis välttämättä väitä, että taikuus on todellista, vaan kuvailee, kuinka tarinan päähenkilö minäkertojana asiat kokee. Kirja siis jättää tulkinnanvaraa lukijoille. Myöskään fantasialle ominainen hyvän taistelu pahaa vastaan ei ole teema Hiisilehdossa.

Muinaishistoria kiinnostaa nyt monia

Paitsi että muinaisaika ja Suomen esihistoria ovat olleet henkilökohtainen kiinnostukseni, minua houkutti ajatus myös siitä, että olisin kirjoittamassa jotain uutta ja erilaista. Tässä kuitenkin erehdyin. Kirjauutisia seuratessani ja kirjamessuilla käydessäni havaitsin, että koko joukko muita suomalaisia kirjoittajia oli löytänyt varhaisen keskiajan. Viime vuosikymmenellä, 2010-luvulla, on kirjoitettu runsaasti romaaneja viikinkiaikaisista sotureista ja tietäjänaisista. Seuraavaksi lista muutamista esimerkeistä.

• Milja Ketomäki: Hämeen Uro -perintö (2015) ja Kadonnut kuningas (2016)
• Johanna Valkama: Itämeren Auri (2016), Linnavuoren Tuuli (2017), Kaukosaarten Aino (2018) ja Jäävuonon Ruusu (2019)
• Seppo Saraspää: Kaulahopeiden taru (2019)
• Juhana Säde: Maattomat kuninkaat (2014)
• Paula Havaste: Tuulen vihat (2014), Maan vihat (2015), Veden vihat (2016) ja Lumen armo (2016)

Tavallaan oli hieman harmillista huomata, ettei olekaan ensimmäinen tämän aiheen ääressä ja että omalla kirjalla on niin sanotusti kilpailijoita. Mutta toisaalta täytyy olla iloinen, että itselle mieluinen aihe kiinnostaa muitakin. Jos näille muille kirjoille on lukijoita, niin samat lukijat epäilemättä ahmivat kaikki aihepiiristä kertovat teokset.  

Kirjoitusvinkkejä

Markkinoilla on varmasti tilaa vielä uusille teoksille. Jos itse olet kiinnostunut kirjoittamaan (historiallisen) romaanin, kannattaa aloittaa lukemalla mahdollisimman paljon aiemmin kirjoitettuja saman aihepirin romaaneja. Mutta tietenkin on syytä saada kirjan maailmasta mahdollisimman todenmukainen. Hyviä tietokirjoja tähän tarkoitukseen on olemassa myös, ehkä parhaiten kuvitettu ja muutenkin erinomainen teos on Ilari Aallon ja Elina Helkalan Matka muinaiseen Suomeen -11 000 vuotta ihmisten jälkiä (2017). Elävästi kuvitetusta kirjasta saa hyvän käsityksen varhaiskeskiajasta ja muistakin aikakausista. Tietenkin myös museovierailut kannattaa, kun tahtoo saada selkoa esimerkiksi muinaisista rakennuksista. Inspiraatio itse tarinan juoneen voi kuitenkin syntyä koska vain, vahingossakin!

* * *

Jasmina Ollikainen on kirjailija ja historian opiskelija Helsingin yliopistosta. Keskiajan lisäksi häntä kiinnostaa erityisesti antiikki ja Suomen esihistoria.