{"id":160,"date":"2015-07-16T14:29:40","date_gmt":"2015-07-16T11:29:40","guid":{"rendered":"http:\/\/www.glossa.fi\/wp\/?p=160"},"modified":"2015-07-17T17:21:55","modified_gmt":"2015-07-17T14:21:55","slug":"veli-cadfael-ensimmainen-keskiaikainen-etsivasankari","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/?p=160","title":{"rendered":"Veli Cadfael \u2013 ensimm\u00e4inen keskiaikainen etsiv\u00e4sankari?"},"content":{"rendered":"

Mia Korpiola<\/em> (Turun yliopisto)
\nOTT, oikeushistorian professori<\/p>\n

Salanimell\u00e4 Ellis Peters keskiaikaisia salapoliisiromaaneja kirjoittanutta Edith Pargeteria (1913\u20131995) on pidetty historiallisten dekkarien \u00e4itin\u00e4. Kirjoitettuaan ensin yht\u00e4\u00e4lt\u00e4 kymmeni\u00e4 salapoliisitarinoita ja toisaalta historiallisia romaaneja Pargeter loi rakastetun sankarinsa, Shrewsburyn benediktiinil\u00e4isluostarin munkki Cadfaelin tositapahtuman ymp\u00e4rille. Vuonna 1138 munkkidelegaatio matkusti Shrewsburyst\u00e4 Walesiin tuodakseen sielt\u00e4 luostariinsa Pyh\u00e4n Winifredin (Guinevere, k. n. 660) j\u00e4\u00e4nn\u00f6kset. Peters kuvaa t\u00e4t\u00e4 vuonna 1977 julkaistussa ensimm\u00e4isess\u00e4 romaanissaan, <\/span>A Morbid Taste for Bones<\/i><\/span> (suom. <\/span>Vaarallinen pyhimys<\/i><\/span>, 1990), jonka alkuper\u00e4inen nimi ironisoi keskiaikaista pyh\u00e4inj\u00e4\u00e4nn\u00f6smaniaa. Kirjan sankarina esitell\u00e4\u00e4n walesilaista alkuper\u00e4\u00e4 oleva ja kymri\u00e4 osaava veli Cadfael. T\u00e4m\u00e4 entinen sotilas ja ristiretkel\u00e4inen vastaa luostarissa yrteist\u00e4 ja toimii apteekkarina. N\u00e4in h\u00e4nell\u00e4 on monipuoliset taidot selvitt\u00e4\u00e4 kuolemansyit\u00e4 ja ratkoa rikoksia.<\/span><\/p>\n

Pargeter kirjoitti 21 Cadfael-kirjaa (20 romaania ja yhden novellikokoelman) vuosina 1977\u20131994. T\u00e4ss\u00e4 suhteessa h\u00e4n oli ajassa edell\u00e4 italialaista Umberto Ecoa (s. 1932), jonka vuonna 1980 julkaistu <\/span>Il nome della Rosa<\/i><\/span> (suom. <\/span>Ruusun nimi<\/i><\/span>, 1983) nousi maailmanlaajuiseksi bestselleriksi englantilaisen k\u00e4\u00e4nn\u00f6ksens\u00e4 (1983) my\u00f6t\u00e4. Senkin p\u00e4\u00e4henkil\u00f6 on munkki, veli William Baskervillel\u00e4inen. Econ menestys toimi esikuvana muille kirjoittajille. Esimerkiksi Juha Ruusuvuoren (s. 1957) 1300-luvun Suomeen sijoittuvat kaniikki Lupus -kirjat ja salanimi Indrek Harglan (s. 1970) 1400-luvun Tallinnassa tapahtuvat apteekkari Melchior -kirjat ovat osa t\u00e4t\u00e4 perint\u00f6\u00e4. Kun Ruusuvuoren ensimm\u00e4isess\u00e4 kaniikki Lupus -kirjassa on n\u00e4hty suoria Eco-vaikutteita, on Hargla puolestaan kaikesta p\u00e4\u00e4tellen inspiroitunut my\u00f6s Da Vinci -koodista. On kuitenkin luultavaa, ettei semiootikko Eco kirjoittaessaan <\/span>Ruusun nime\u00e4<\/i><\/span> tuntenut Pargeter\/Petersin ensimm\u00e4isi\u00e4 Cadfael-kirjoja, jotka on k\u00e4\u00e4nnetty italiaksi vasta 1981. Lis\u00e4ksi Cadfael-romaanit eroavat Econ kirjasta siin\u00e4, ett\u00e4 ne ovat suoraviivaisia viihderomaaneja, joissa ei vellota postmoderneissa monitasoisissa viittauksissa henkil\u00f6ihin tai teoksiin tai leikitell\u00e4 \u00e4lyllisesti kielen merkityksill\u00e4.<\/span><\/p>\n

Cadfael-kirjojen kehyksen\u00e4 toimii Englannin ns. anarkian aika (1135\u20131154), kuningas Henrik I:n (hall. 1100\u20131135) j\u00e4lkeisest\u00e4 kruununperimyskiistasta alkanut sis\u00e4llissota. Kruunusta taistelivat h\u00e4nen ainoa elossa oleva aviolapsensa, keisarinna Matilda (1102\u20131167), Anjoun kreivit\u00e4r, ja t\u00e4m\u00e4n serkku, Vilhelm Valloittajan tytt\u00e4renpoika Blois\u2019n Tapani (n. 1097\u20131154). Sis\u00e4llissodan eri vaiheet antavat yksitt\u00e4isille kirjoille puitteet. Erityisesti toisessa kirjassa <\/span>One Corpse Too Many<\/i><\/span> (1979, suom. <\/span>Yksi ruumis liikaa<\/i><\/span>, 1989) sis\u00e4llissota riehuu Shrewsburyn kaupungissa. Teoksen juoni perustuu siihen tositapahtumaan, ett\u00e4 valloitettuaan Shrewsburyn linnan Matildan kannattajilta kuningas Tapani hirt\u00e4tti kaikki sen puolustajat. <\/span><\/p>\n

Toisten kirjojen juonissa on oikeushistoriallisia teemoja, mik\u00e4 on erityisen kiinnostavaa laiseni oikeushistorioitsijan kannalta. Esimerkiksi<\/span> Monk\u2019s Hood<\/i><\/span> -kirjan (1980, suom. <\/span>Munkinhuppu<\/i><\/span>, 1989) murhan motiivina on t\u00e4rke\u00e4 eroavaisuus englantilaisen ja walesilaisen perint\u00f6oikeuden v\u00e4lill\u00e4. <\/span>The Sanctuary Sparrow<\/i><\/span> -kirjan (1983) oikeudellinen teema liittyy kirkolliseen turvapaikkaoikeuteen. <\/span>Yksi ruumis liikaa<\/i><\/span> -kirjassa syyllisyys ratkaistaan jumalantuomiolla, kun sarjan toiseksi p\u00e4\u00e4hahmoksi nouseva Hugh Beringar, seudun tuleva apulaissheriffi, haastaa ep\u00e4illyn murhaajan oikeudelliseen kaksintaisteluun. Kirjassa <\/span>The Summer of the Danes<\/i><\/span> (1991) er\u00e4\u00e4n\u00e4 teemana on kirkon gregoriaanisten reformien toteuttaminen Walesissa, jonka hengenmiesten suhtautuminen perinteiseen pappisavioliittoon oli muuttumassa. <\/span><\/p>\n

En muista tarkalleen, milloin itse tutustuin veli Cadfaeliin. Luulen, ett\u00e4 sen on t\u00e4ytynyt olla heti 1990-luvun alkuvuosina, kun nuorena oikeustieteen ylioppilaana lainasin kirjastosta teoksen <\/span>Munkinhuppu<\/i><\/span>. Sen j\u00e4lkeen minun oli saatava lukea h\u00e4nen vaiheistaan lis\u00e4\u00e4. Sittemmin olen ahminut valtaosan kirjasarjasta ja vieraillut Shrewsburyn linnassa ja luostariraunioilla kirjojen innoittamana tuhansien ja yh\u00e4 tuhansien Cadfael-turistien lailla. Omaa suhdettani t\u00e4h\u00e4n keskiaikaiseen benediktiinil\u00e4ismunkkiin on pit\u00e4nyt vuosien saatossa yll\u00e4 se seikka, ett\u00e4 ostin aikanaan Englannista muutamia Cadfael-teoksia my\u00f6s \u00e4\u00e4nikirjoina. Niit\u00e4 olen kahden vuosikymmenen ajan kuunnellut aina silloin t\u00e4ll\u00f6in keitti\u00f6n kasettinauhurilla kotit\u00f6it\u00e4 tehdess\u00e4. Tiskikoneen t\u00e4ytt\u00e4misen, lakaisemisen ja risoton kuullottamisen aikana olen kerta kerran j\u00e4lkeen uppoutunut ahneuden ja rakkauden, rikoksen ja rangaistuksen, synnin ja sovituksen maailmaan 1100-luvun Shrewsburyssa. Ellis Petersin Cadfael-romaanit ovat olleet minulle aikaportaali keskiaikaa muistuttavaan todellisuuteen konkreettisen arjen suorittamisen keskell\u00e4.<\/span><\/p>\n

Tietysti historiantutkija l\u00f6yt\u00e4\u00e4 aina virheit\u00e4 ja anakronismeja l\u00e4hes jokaisessa historiallisessa romaanissa. N\u00e4in on tietysti my\u00f6s omalla kohdallani: kirjan puhuttelutyyli, uskonnon l\u00e4sn\u00e4olo arkiel\u00e4m\u00e4ss\u00e4 tai suhtautuminen ihmisten ik\u00e4\u00e4n vain muutamia mainitakseni kuvaavat pikemminkin 1900-luvun kuin 1100-luvun tapoja. Luostariel\u00e4m\u00e4n tuntija voisi varmasti luetella erheellisi\u00e4 kohtia paljon lis\u00e4\u00e4kin. Mainitsen pari omaan erityisosaamiseeni, keskiajan avioliitto-oikeuteen liittyv\u00e4\u00e4 virhett\u00e4, joiden varaan Pargeter\/Peters on rakentanut olennaisia juonenk\u00e4\u00e4nteit\u00e4. <\/span><\/p>\n

Romaanissa <\/span>The Hermit of Eyton Forest<\/i><\/span> (1987) sukulaiset pakottavat avioliittoon kaksi varakasta aatelista perij\u00e4\u00e4. Vasten tahtoaan naitettu kymmenvuotias poika Richard ja h\u00e4nen selv\u00e4sti vanhempi morsiamensa Hiltrude lohduttautuvat kuitenkin ajatuksella, ettei heid\u00e4n solmimansa avioliitto ollutkaan todellisuudessa p\u00e4tev\u00e4. Vihkimisen suorittanut erakko ei n\u00e4et ollutkaan oikea pappi, vaikka n\u00e4in uskottiinkin yleisesti, vaan huijari. N\u00e4in olisi tietysti nykyp\u00e4iv\u00e4n\u00e4, mutta keskiaikainen avioliitto oli kirkon kanonisen oikeuden mukaan ongelmaksi asti muotovapaata. Kirkollista vihkimist\u00e4 tai papin l\u00e4sn\u00e4oloa ei tarvittu p\u00e4tev\u00e4n avioliiton solmimiseen. Anakronismia siis. <\/span><\/p>\n

Keskiajalla avioliiton sai sen sijaan mit\u00e4t\u00f6ity\u00e4 osoittamalla, ett\u00e4 suostumus siihen oli annettu pakotettuna. Pakko tarkoitti k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 v\u00e4kivaltaa tai sen uhkaa, ja sen piti olla riitt\u00e4v\u00e4n vakavaa, jotta se voisi vaikuttaa vakaan henkil\u00f6n tahtoon. Solmitun lapsiavioliiton sai my\u00f6s mit\u00e4t\u00f6ity\u00e4, kun alaik\u00e4inen osapuoli ylitti t\u00e4ysi-ik\u00e4isyysrajan (12 vuotta tyt\u00f6ill\u00e4 ja 14 pojilla) ja kielt\u00e4ytyi hyv\u00e4ksym\u00e4st\u00e4 avioliittoa. Molemmat olisivat sopineet juoneen. Kirjassa my\u00f6s annetaan ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 avioliiton mit\u00e4t\u00f6inti 1100-luvun Englannissa oli mahdollista vain hallitsijoille, joilla oli hyv\u00e4t suhteet paaviin. T\u00e4m\u00e4 k\u00e4sitys on tietysti virheellinen, kuten esimerkiksi s\u00e4ilyneist\u00e4 1100- ja 1200-luvun alun paavillisista dekretaaleista voi todeta.<\/span><\/p>\n

Toinen avioliittoon liittyv\u00e4 oikeudellinen ongelma koskee miehi\u00e4, jotka avios\u00e4\u00e4dyst\u00e4\u00e4n huolimatta antoivat munkkilupauksen. Kirjan <\/span>The Potter\u2019s Field <\/i><\/span>(1989) olennainen l\u00e4ht\u00f6asetelma liittyy siihen, ett\u00e4 savenvalaja Ruald seurasi kutsumustaan ja ryhtyi munkiksi vastoin kauniin ja intohimoisen vaimonsa Generysin tahtoa. Generys vastusti miehens\u00e4 luostariin menoa raivokkaasti, mutta turhaan. H\u00e4n ei voinut my\u00f6sk\u00e4\u00e4n solmia uutta avioliittoa, koska se oli purkamaton sakramentti miehens\u00e4 munkkilupauksesta huolimatta. Kirjassa <\/span>An Excellent Mystery<\/i><\/span> (1985) sivuhenkil\u00f6n\u00e4 oleva veli Urien puolestaan oli ryhtynyt munkiksi ongelma-avioliiton j\u00e4lkeen: h\u00e4nen vaimonsa oli pompottanut h\u00e4nt\u00e4 ja j\u00e4tt\u00e4nyt h\u00e4net. Vaimo ei siis ollut kuollut. <\/span><\/p>\n

Kanonisen oikeuden kanta oli periaatteessa selv\u00e4: jos avioliitossa oleva henkil\u00f6 antoi luostarilupauksen, h\u00e4nell\u00e4 oli oltava siihen puolison suostumus. T\u00e4ll\u00f6in puolison piti itsekin ryhty\u00e4 munkiksi tai nunnaksi ja antaa luostarilupaus, ellei h\u00e4n ollut sen verran i\u00e4k\u00e4s (t\u00e4t\u00e4 ik\u00e4rajaa ei ollut yksiselitteisesti m\u00e4\u00e4ritelty), ett\u00e4 seksuaalirikokseen lankeamisen vaaran katsottiin olevan ohi. T\u00e4ss\u00e4 tapauksessa elinik\u00e4inen siveyslupaus riitti. <\/span><\/p>\n

Toisaalta jos puoliso oli itse ensiksi rikkonut avioliittolupauksensa tekem\u00e4ll\u00e4 huorin, viaton puoliso sai halutessaan menn\u00e4 luostariin ilman avionrikkojan suostumusta. Kirjassa <\/span>The Potter\u2019s Field<\/i><\/span> luostariin mennyt Ruald ajaakin ep\u00e4toivoisen vaimonsa Generysin toisen, my\u00f6s naimisissa olevan miehen syliin, mik\u00e4 lopulta johtaa naisen kuolemaan. (Tosin koska Rualdin oma teko on ollut syyn\u00e4 vaimon syntiin, joka tapahtui vasta luostariin menon j\u00e4lkeen, ei t\u00e4m\u00e4n lankeaminen luultavasti olisi vapauttanut h\u00e4nt\u00e4 vastuusta ja aviovelvoitteistaan.) Kolmas, harvinainen vaihtoehto oli se, ett\u00e4 henkil\u00f6ll\u00e4 oli kolmen p\u00e4iv\u00e4n ajan avioliiton solmimisen j\u00e4lkeen mahdollisuus katua ja menn\u00e4 luostariin ilman tuoreen puolisonsa suostumusta. T\u00e4m\u00e4 kuitenkin edellytti, ettei avioliittoa ollut pantu t\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00f6n sukupuoliyhteydell\u00e4. P\u00e4tev\u00e4\u00e4 avioliittoa ei katsottu viel\u00e4 muodostuneen, sill\u00e4 hyl\u00e4tty \u201dpuoliso\u201d sai halutessaan avioitua uudestaan.<\/span><\/p>\n

Naimisissa olevien munkkienkin suhteen siis veli Cadfael -kirjojen oikeushistoriallinen tausta on jokseenkin ongelmallinen, vaikka paavillinen oikeusj\u00e4rjestys olikin vasta kehittym\u00e4ss\u00e4 1140-luvulla. Sen klassinen muoto ly\u00f6tiin lukkoon paavin vuonna 1234 vahvistamassa <\/span>Liber extra<\/i><\/span> -kokoelmassa.<\/span><\/p>\n

Mutta yksityiskohdista niuhottaminen on yksi asia ja juonesta sek\u00e4 tunnelmasta nauttiminen toinen. Pargeter\/Peters on luonut joitain eritt\u00e4in koukuttavia l\u00e4ht\u00f6asetelmia ja kiinnostavia kohtauksia. <\/span>Yksi ruumis liikaa<\/i><\/span> -kirjassa 94 hirtt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 teloitetun ruumiin sekaan piilotettu murhan uhri, 95. ruumis eli yksi ruumis liikaa, on yksi sellainen. Kesantopellosta esiin kynnetty pitk\u00e4hiuksisen naisen luuranko <\/span>The Potter\u2019s Fieldiss\u00e4 <\/i><\/span>on toinen kiehtova alkusommitelma.<\/span><\/p>\n

Keskiajan tutkijaksi tullaan kovin erilaisia polkuja pitkin. Minun polkuni varrelle mahtuu esimerkiksi kohtaus kirjasta <\/span>The Virgin in the Ice <\/i><\/span>(1982), jossa Cadfael l\u00f6yt\u00e4\u00e4 murhatun nuoren naisen ruumiin j\u00e4\u00e4tyneest\u00e4 purosta keskell\u00e4 talvimaisemaa. Lyhyt syd\u00e4ntalven p\u00e4iv\u00e4 on k\u00e4\u00e4ntym\u00e4ss\u00e4 v\u00e4hitellen h\u00e4m\u00e4rtyv\u00e4ksi illaksi. Kavioiden verkkainen ja vaimea kopse lumessa, hevosen h\u00f6r\u00e4hdys ja j\u00e4\u00e4n ritin\u00e4 toimivat taustana sankarimme kauhistuneelle kymrinkieliselle yll\u00e4tykselle, kun h\u00e4nen katseensa hahmottaa nuoren neitsyen vaalean muodon j\u00e4\u00e4peitteen alla. Eskapistinen tuokiokuva keskiaikaisen Shropshiren hyisell\u00e4 maaseudulla on t\u00e4ydellinen. Keskiaika \u2013 sik\u00e4li kun sit\u00e4 kangastusta milloinkaan voi 2000-luvun ihminen tavoittaa \u2013 tulee kerta kerran j\u00e4lkeen todeksi keitti\u00f6ss\u00e4ni, kun kuunnelmaksi tehty \u00e4\u00e4nikirja musiikkeineen her\u00e4tt\u00e4\u00e4 eloon t\u00e4m\u00e4n dramaattisen kohtauksen. <\/span><\/p>\n

Keskiajan tutkijaksi tullaan erilaisia polkuja pitkin. Veli Cadfael on pieni, mutta yh\u00e4 l\u00e4sn\u00e4 oleva hahmo minun polkuni varrella.<\/span><\/p>\n

[really_simple_share]<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Mia Korpiola (Turun yliopisto) OTT, oikeushistorian professori Salanimell\u00e4 Ellis Peters keskiaikaisia salapoliisiromaaneja kirjoittanutta Edith Pargeteria (1913\u20131995) on pidetty historiallisten dekkarien \u00e4itin\u00e4. Kirjoitettuaan ensin yht\u00e4\u00e4lt\u00e4 kymmeni\u00e4 salapoliisitarinoita ja toisaalta historiallisia romaaneja Pargeter loi rakastetun sankarinsa, Shrewsburyn benediktiinil\u00e4isluostarin munkki Cadfaelin tositapahtuman ymp\u00e4rille. Vuonna 1138 munkkidelegaatio matkusti Shrewsburyst\u00e4 Walesiin tuodakseen sielt\u00e4 luostariinsa Pyh\u00e4n Winifredin (Guinevere, k. n. 660) […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[1],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/160"}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=160"}],"version-history":[{"count":9,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/160\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":194,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/160\/revisions\/194"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=160"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=160"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.glossa.fi\/wp\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=160"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}