Medieval Publishing -tietokanta keskiajan kirjallisuusverkostoista

Lauri Leinonen, Iris Holmberg, Antti Lindgren, Lauri Marjamäki, Anita Geritz, Samu Niskanen

Johdanto (Lauri Leinonen, Samu Niskanen, Anita Geritz)

Mitä tarkoitti julkaista teos keskiajan Euroopassa? Miten kirjan julkaiseminen käytännössä toteutui ennen kirjapainotaidon leviämistä? Samu Niskasen johdolla vuonna 2017 käynnistynyt Medieval Publishing -tutkimushanke paneutuu julkaisemiseen ja julkaisustrategioihin läntisessä Euroopassa keskiajalla. Hankkeen yhtenä lähtökohtana on tutkia keskiaikaisen julkaisun sosiaalisia konteksteja ja verkostoja kvantitatiivisesti. Tämän tutkimuksen apuvälineeksi hankkeessa on koostettu Database of Medieval Publishing Networks (DMPN) -tietokantaa.

Tietokantaprojektin perimmäisenä tavoitteena on luoda vapaaseen käyttöön digitaalinen tutkimusinstrumentti, jolla voidaan yhtäältä tutkia tilastollisen pätevästi keskiajan kirjallisuusverkostojen rakenteita ja toisaalta tunnistaa hedelmällisiä tapauksia ruokkimaan tapaustutkimuksia. Tekstikorpus kattaa sellaiset latinankieliset kirjalliset teokset aikakaudelta 500–1500, joissa on omistuskirjoitus, maininta, että teos on laadittu jonkin tahon tilauksesta, tai muuta julkaisuverkostoihin liittyvää tietoa. Tietokantaan on pyritty keräämään kaikki julkaisuun liittyvät henkilöt, joita on mahdollista poimia teoksista itsestään tai sekundäärisistä lähteistä. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa, joka on nyt suurimmalta osin valmis, korpukseen liitetään Brittein saariin ja Irlantiin liittynyt latinankielinen relevantti kirjallisuus.

Projektin väitöskirjatutkija Lauri Leinonen, tietokantaa työstäneet tutkimusavustajat Iris Holmberg, Antti Lindgren, Lauri Marjamäki ja Anita Geritz sekä projektin vastuullinen tutkija Samu Niskanen kertovat alla tarkemmin tietokannan synnystä ja kehittämisestä.

1. Bibliografiasta tietokannaksi (Lauri Leinonen)

Tietokannan rakennusvaiheessa moni asia vaati määrittelyä ja suunnittelua. Hankkeessa aloitettiin sosiaalisten verkostojen kerääminen Ison-Britannian ja Irlannin alueen latinankielisestä kirjallisuudesta, sillä alueelta on saatavilla kaikkein kattavin luettelo keskiaikaisista kirjoittajista. Hanke sai tämän luettelon, Richard Sharpen A Handlist of the Latin Writers of Great Britain and Ireland before 1540, sähköisessä muodossa käyttöönsä suoraan professori Sharpelta. Luettelon saamiseksi tietokannan ja tietojen lisäämisen kannalta kelvolliseen muotoon sitä oli kuitenkin jatkojalostettava.

Lähtömuodossaan luettelo oli master-tiedosto, joka oli tarkoitettu painoon. Tiedot annettiin siis typografisine elementteineen sivuasettelun hierarkiaa noudattaen, ei niinkään tietokannan kannalta suoraan ymmärrettävässä muodossa. Kukin kirjoittaja oli luettelossa mainittu vain kerran lisätietoineen, ja kirjoittajan alle oli listattu hänen teoksensa niistä annettavine tietoineen. Teoksia oli myös ryhmitelty kirjottajien alla erinäisin väliotsikoin alakategorioihin. Tietokantamuotoon muutettaessa oli tarpeen poimia erikseen omaan tauluunsa kirjoittajia koskevat tiedot, ja toiseen tauluun teoksia koskevat tiedot. Teosten yhteys kirjoittajiinsa oli kuitenkin säilytettävä, ja samoin oli poimittava erinäisissä typografisissa elementeissä, kuten väliotsikoissa, annettu tieto.

Esimerkki Sharpen Handlistista: Edmond Abingdonilainen ja yksi tämän teos tietoineen.

Alusta alkaen oli selvää, että käsin tämän työn tekeminen olisi liian aikaavievää. Handlistin jalostamiseen tietokantamuotoon päätettiin siis soveltaa koneellista tekstinlouhintaa. Master-muotoisessa tiedostossa erinäiset typografiset elementit oli koodattu tekstin sisään erikoismerkein. Kaikki elementit eivät kuitenkaan toistuneet kaikkien auktorien ja teosten kohdalla, vaan poimittavat tietueet olivat hyvin eri muotoisia ja mittaisia. Typografinen koodaus helpotti tekstinlouhintaa jossain määrin, mutta tarkoitti myös sitä, että tekstinlouhinnan lisäksi aineistosta oli siivottava huomattava määrä tägejä ja erikoismerkistöä jotta siitä saatiin lukukelpoista.

Tekstinlouhinta suoritettiin Python-ohjelmointikielellä kirjoitetulla louhintaskriptillä. Master-tiedosto muunnettiin ensin .txt-tiedostoksi työstöä varten. Skripti kirjoitettiin siten, että se kävi rivi kerrallaan läpi tekstitiedostoa, tunnisti tekstitiedostossa annettuja typografisia elementtitägejä ja tekstin tyyppejä, ja tunnistaen mistä tiedosta oli kyse (elinvuodet, sääntökunta, jne.) poimi niistä kunkin omaan sarakkeeseensa, aloittaen uudestaan milloin auktori tai teos vaihtui seuraavaan. Kullekin poimittavalle tietokentälle (mm. uskonnollinen sääntökunta, elinvuodet) määritettiin omat tunnistamistapansa. Auktoreille annettiin juokseva numerointi poiminnan yhteydessä, ja tämä auktorinumero annettiin myös auktorin alle listatuille teoksille, oman teoskohtaisen numeron lisäksi. Poiminnan yhteydessä siivottiin myös tekstistringejä ylimääräisistä tägeistä ja erikoismerkeistä. Lopputuloksena skripti siis ajoi Handlistin tekstitiedostosta kaikki tiedot siistittyinä, muutti typografiset elementit tietokantamuotoon, jaotteli tiedot erillisiin sarakkeisiinsa, ja tallensi auktoreista ja teoksista poimitut tiedot omiin erillisiin tauluihinsa. Ajot tallennettiin .csv-tiedostoiksi.

Näihin .csv-tauluihin kohdistettiin jatkojalostustoimenpiteitä. Esimerkiksi auktoreista annetut ammatti- ja elinpaikkatiedot poimittiin erillisiin tauluihinsa, siistittiin ja yhdistettiin, ja kullekin tietueelle annettiin oma uniikki tunnisteensa (juokseva numero). Occupation for Person –taulussa henkilön nimitietoihin yhdistettiin näin poimittu ammatti ja toimipaikka. Näin saatiin yhtäältä standardisoitua auktoreista poimitut lisätiedot, ja toisaalta luotu malli mahdollisti sen, että yhdelle henkilölle voitiin liittää useita eri ammatti- ja paikkatietoja eri ajoille. Samalla luotiin tulevaa käsin tehtävää poimintaa varten standardisoidut listat ammateista ja paikoista, joita voitaisiin liittää uusiin lisättäviin henkilöihin. Poimittavat tiedot tulisivat näin kytkettyä suoraan tietokannan tauluihin, eikä niitä kirjattaisi vain tekstitietona ylös.

Thomas Elmham Occupation for Person -taulukossa (vas. alhaalla): 1855, 51, 501 tarkoittaa, että Thomas Elmham (henkilö 1855) toimi munkkina (ammatti 51) Pyhän Augustinuksen luostarissa Canterburyssa (paikka 501).

Ennen varsinaisen täyttötyökalun luomista hahmoteltiin tietokannan perusrakenne ja mitä julkaisutapahtuma tietokannassa tulisi tarkoittamaan. Tiedoista oli tässä vaiheessa eritelty mm. auktorit, teokset, ammatit, sääntökunnat ja paikat. Lisäksi luotiin rooli-taulu, jossa määritetään missä roolissa henkilö liittyy teoksen julkaisuun. Viimeisenä luotiin Publication –taulu, jossa yhdistetään yksilöity henkilö tietyssä ammattinsa ja toimipaikassa tiettyyn rooliin kirjanjulkaisussa.

Nämä työvaiheet tehtyinä täyttöä varten toteutettiin Excel-työkalu. Excel valikoitui alustaksi lähinnä toimintavarmuutensa vuoksi, sillä sen voitiin odottaa toimivan kunkin kaikilla tietokoneilla ilman erillisiä ohjelmistohankintoja. Tietokannan eri taulut siirrettiin Exceliin pohjaksi, ja täyttöä varten koodattiin VBA-skriptillä erinäisiä työkaluja, joilla käyttäjä sai luotua uusia henkilöitä tietokantaan, liitettyä näille henkilöille ammatteja ja toimipaikkoja, yhdistettyä luomansa henkilö-ammatti-paikka –kombinaation käsittelemäänsä teokseen jossain roolissa. Lisätoiminnallisuuksina käyttäjälle tehtiin työkaluja, joilla voi mm. lisätä tietokantaan uusia ammatteja ja toimipaikkoja, muokata olemassa olevien henkilöiden ammatti- ja toimipaikkatietoja, sekä muokata tietokannan teosten tietoja. Kaikki tiedot pysyvät standardisoituina ja omissa tauluissaan, ja ovat Excelistä suoraan vietävissä tietokantaan, ja siellä analysoitavissa ja jatkojalostettavissa.

2. Tietokannan jatkojalostus (Iris Holmberg)

Työmme lähtökohtana oli siis Excel-tiedosto, johon oli listattu 2430 brittiläistä tai Britanniassa vaikuttanutta keskiaikaista auktoria ja noin 5300 heidän kirjoittamaansa teosta – monilla auktoreilla oli vain yksi teos, joillakuilla niitä puolestaan oli useita kymmeniä. Tästä listasta valitsimme haluamiamme auktoreita käsiteltäviksi.

Itse aloitin yleensä auktorin käsittelyn etsimällä tietoa hänestä itsestään. Koska yksi projektin päämääristä on tutkia keskiaikaisten teosten julkaisun sosiaalisia konteksteja, olimme kiinnostuneita auktorien ammatillisesta toiminnasta, ja niinpä jokaiselle auktorille oli mahdollista lisätä ammattiprofiileja. Ammattiprofiiliin kirjattiin parhaassa tapauksessa, missä virassa henkilö oli toiminut, missä paikassa, minä vuosina ja (uskonnollisen viran tapauksessa) missä sääntökunnassa. Tarpeen tullen profiiliin saattoi lisätä muitakin tietoja, esim. kenen palveluksessa henkilö oli ammattiaan harjoittanut. Alla olevassa kuvassa näet esimerkkinä Edmund Abingdonilaisen ammattiprofiilit, ensimmäisenä Canterburyn arkkipiispaviran, jossa hän toimi 1233–1240. Jos hän olisi ollut jonkin sääntökunnan jäsen, tieto olisi voitu lisätä order-sarakkeeseen. Aina kaikkia tietoja ei löytynyt – joskus jonkun auktorin tiedetään toimineen esim. dominikaanimunkkina, mutta meille ei ole säilynyt tietoa siitä, missä luostarissa ja minä vuosina, ja tällöin add. info– ja place-sarakkeet oli jätettävä tyhjiksi. Ammatillisten tietojen lisäksi saatoimme lisätä tiedostoon muutakin tietoa auktorista, esimerkiksi syntymä- ja kuolinvuoden ja tietoja sukulaisuussuhteista muihin tietokannastamme löytyviin henkilöihin. Tiedonhakuprosessissa kovassa käytössä olivat mm. Oxford Dictionary of National Biography ja Wikipedia, ja kirkollisissa viroissa toimineiden auktorien kohdalla hyödylliseksi osoittautui GCatholic, johon on listattu mm. katolisten piispojen virkavuosia kautta aikojen.

Edmond Abingdonilaisen ammattiprofiilit tietokannan Excel-käyttöliittymässä.

Vietyäni tietokantaan perustiedot auktorista siirryin hänen teostensa pariin. Tärkein tehtävämme projektissa oli etsiä tietoa teosten julkaisussa osallisina olleista henkilöistä, kuten tilaajista, omistuksen kohteista ja suosittelijoista. Paras lähde tällaisille tiedoille oli moderni editio, jossa tietoja oli mahdollista poimia sekä alkuperäistekstistä että ediittorin teosta esittelevästä tekstistä. Usein jouduimme kuitenkin turvautumaan vähemmän kattaviin tiedonlähteisiin: joskus ainoa olemassa oleva editio oli peräisin 1800-luvulta (näin vanhoissa editioissa annettiin tyypillisesti paljon vähemmän tutkimustietoa kuin uudemmissa), joskus teksti oli saatavilla painettuna mutta ei editoidussa muodossa, ja jotkin teokset olivat olemassa vain käsikirjoituksina tai eivät olleet säilyneet lainkaan. Säilymättömiä teoksia emme tietenkään kyenneet käsittelemään, mutta muissa tapauksissa lisäsimme tietokantaan kaikki löytämämme julkaisutiedot.

Editioita on moneen junaan. Keskityimme työssämme käsittelemään editoituja teoksia, sillä nämä ovat käsikirjoituksia paremmin saatavilla ja helpompia lukea. Vanhat lähdesarjat kuten Patrologia Latina, Rolls Series ja Monumenta Germaniae Historica olivat kovassa käytössä, sillä ne sisälsivät paljon teoksia ja löytyivät helposti Kansalliskirjaston hyllyiltä tai digitoituina. Uudemmat kriittiset editiot olivat välillä hankalammin saatavissa – Kansalliskirjaston kaukopalvelusta oli editioiden löytämisessä ja hankkimisessa paljon apua. (AG)

Thomas Elmhamin Henrik V:n elämäkerran tiedot Excel-käyttöliittymässä.

Yllä näkyvät esimerkkinä Thomas Elmhamin Henrik V:n elämäkerran tiedot: Elmham on merkitty auktoriksi, teos on omistettu Walter Hungerfordille, ja John Somerset on toiminut arvostelijana. Jos julkaisuun osallistuneet henkilöt eivät olleet valmiiksi tietokannassa, lisäsimme heidät ja heidän ammattiprofiilinsa. Se, että meillä on tiedossamme näinkin monta Henrik V:n elämäkerran julkaisuun osallistunutta henkilöä, on melkoista ylellisyyttä, sillä valtaosasta listallamme olleita teoksia meille ei ole säilynyt minkäänlaisia julkaisutietoja. Joskus julkaisuun liittyvät henkilöt eivät myöskään olleet tunnettuja historiallisia henkilöitä, vaan meidän oli lisättävä tietokantaan esimerkiksi ”John”, jonka henkilöllisyydestä ei tiedetä mitään, tai jopa nimetön ”ystävä”, jolle auktori oli omistanut teoksensa.

3. Tiedonkeruun haasteet (Antti Lindgren)

Datan kerääminen ei aina tietenkään ollut niin suoraviivaista, kuin voisi toivoa. Erityisesti henkilönnimet osoittautuivat ajoittain hieman ongelmallisiksi. Ei ole välttämättä aina yksinkertaista yhdistää eri lähteiden samaa henkilöä koskevia tietoja toisiinsa, jos henkilön etunimi esiintyy useassa eri muodossa. Esimerkkinä voidaan käyttää seuraavaa: Haymo, Haimo, Aimo, Aimon, Aemon ja Aimone. Lisäksi esimerkiksi meidän tiedoissamme esiintyvä Iohannes Scotus Eriugena kulkee myös nimellä John Scott. Kyseiset esimerkit eivät välttämättä ole niitä kaikista hankalimpia, mutta kuvaavat tilannetta hyvin. Erisnimien kirjoitusasut saattoivat vaihdella jo käsiteltävien tekstien alkuperäisenä kirjoitusaikana, minkä lisäksi soppaa sekoittavat vielä nykytutkimuksessa käytettyjen nimimuotojen alueelliset ja ihan vain tutkijoiden preferenssien erot.

Myös ammattinimikkeet ja niiden käyttö aiheutti ajoittain ongelmia. Usein tilanne saattoi olla se, että käsiin saatavissa oleva tutkimustieto totesi henkilön vaikkapa opettaneen Oxfordissa. Projektiin liittyvän tiedonkeruun kannalta kyseinen tieto on hieman epämääräinen, yliopistossa tapahtuvaan opettamiseen kun kuitenkin liittyy useampikin eri ammattinimike ”opettajasta” ”professoriin”. Lisäksi joitain virkanimikkeitä saatettiin käyttää editioissa ja tutkimuskirjallisuudessa anakronistisesti ja viitata henkilöön ammattinimikkeellä, jota ei varsinaisesti ollut vielä olemassa alkuperäisen tekstin kirjoitushetkellä. Tällaiset tilanteet – etenkin jos kyseessä olevat ammattinimikkeet olivat olennaisessa osassa julkaisutoiminnassa – vaativat tiedonkerääjältä perusteellisempaa paneutumista aiheeseen ja ajoittain myös valistuneeseen arvioon perustuvia päätöksiä.

Kolmantena ja julkaisutoiminnan kolmansiin osapuoliin olennaisimmin liittyvänä ongelmakohtana mainittakoon sanan ”dedikaatio” ymmärtäminen. Usein käsittelemiemme tekstien toimittajat ja tutkijat pitivät lähes mitä tahansa tekstissä esiintyvää mainintaa kolmannesta osapuolesta dedikaationa. Meidän työmme osalta asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen ja moni dedikaation kohde muuttuikin matkan varrella esimerkiksi tilaajaksi tai tarkastajaksi. Lisäksi joskus ediittorit päättelivät tekstit jollekulle dedikoiduiksi esimerkiksi julkaisuajankohdan tai paikan perusteella ilman, että itse tekstissä on mitään mainintaa asiasta. Myös tällaisissa tilanteissa taustatutkimuksen tekeminen, jotta tiedot saataisiin tietokantaan tarkasti ja oikein, saattoi vaatia aikaa ja kestävyyttä.

4. Kirjanjulkaisun roolit (Lauri Marjamäki)

Julkaisuun osallistuneita henkilöitä luokitellaan tietokannassa 17:n eri roolin mukaisesti. Keskeisimmiksi näistä muodostuivat projektin kuluessa 1) kirjoittaja, 2) omistuksen kohde (dedicatee), 3) tilaaja (komissioija, commissioner), 4) henkilö, jolle tai jota vastaan julkaisu kohdistuu (addressee), 5) sensori tai myös institutionaalinen kriitikko (censor), ja 6) suosittelija (commendator).

Julkaisutietoja saataessa perustapaus oli yksinkertainen omistus tai tilaus. Usein tällaiset perustapauksetkin saattoivat olla hankalia sikäli, ettei ollut helppoa erottaa tilausta omistuksesta tai vetää rajaa aidon tilaustyön ja retorisen, kirjoittajan kristillistä vaatimattomuutta korostavan motiivin välille (’pidin teoksen kirjoittamista mahdottomana omalle mitättömyydelleni, mutta en olisi tohtinut vastustaa pyyntöänne’).  Esimerkiksi 1200–luvun sisterssiläismunkki ei saanut ryhtyä kirjoitustyöhön ilman apottinsa ja sääntökunnan hyväksyntää. Siksi teoksen ”tilaajan” mainitseminen voi olla myös puhtaasti byrokraattinen muodollisuus.

Toisaalta omistukseen liittyi usein myös toive, että lukija tarpeen vaatiessa korjaisi teokseen sisältyvät epäkohdat: toimisi tekstin kriitikkona tai sensorina. Esimerkiksi Adam Dryburghilainen omistaa Dryburghin premonstratenssiveljestölle mm. De triplici genere contemplationis -teoksensa. Pitkän omistuskirjeensä lopuksi hän kehottaa veljiään korjaamaan (emendare) ehdottomasti kaikki kohdat, joissa hän ei ole ilmaissut itseään ”niin kuin pitää” (aliter quam dici debuit). Tässä voi siis ajatella veljien tai ehkä erityisesti luostarin apotin toimineen sekä julkaisun omistuksen kohteena että teoksen sensorina, joskin pelkän Adamin muotoilun pohjalta emme voi tehdä johtopäätöksiä siitä, muutettiinko tekstiä ylemmän tahon toimesta tai toivomuksesta. ”Sensorin” kategoria tarkoittaa siis sekä tätä retorista mahdollisuutta, joka lähenee ennemminkin kriitikon tointa, että byrokraattista järjestelmää, jossa munkkien kirjoitusten tuli käydä läpi sääntökuntansa sisäinen sensuuri. Näin voidaan jokseenkin luotettavasti kuvata hyvin erilaisten aikakausien, instituutioiden yms. toimintaa yhtenevin luokitteluin.

Tietokantaan sisältyvien kirjeiden vastaanottajat luokiteltiin lähtökohtaisesti addressee-otsakkeen alle. Toisaalta tähän kategoriaan on luettu myös ’vastustajat’, joille teosta ei konkreettisesti ole osoitettu, mutta joihin sen syntyminen ja julkaistuksi tuleminen kuitenkin oleellisesti liittyy. Muita rooleja tietokannassa ovat kääntäjä, sihteeri, vastaanottaja (ilman omistusta tms.), kustantaja, painattaja, keskustelukumppani dialogimuotoisessa tekstissä, toimittaja/ediittori, kopioija, aineiston kerääjä ja muu julkaisuun osallistunut. Näistä rooleista kustantaja ja painattaja esiintyvät 1400- ja 1500–lukujen inkunaabeleissa ja varhaisissa painatteissa, jotka yleensä sisältävät paljon ensi käden metatietoa. Keski- ja uuden ajan vaihteessa julkaisuun osallistuneiden henkilöiden, näiden joukossa erityisesti suosittelijoiden, määrä nousee, sillä humanististen yhteyksien korostamiseksi teoksiin on usein kasattu runsain määrin omistus- tai ylistysrunoja ja -puheita eri oppineilta.

Inkunaabelit löytyivät useimmiten netistä digitoituna, mm. Bayerische StaatsBibliothekin ja Early English Books Onlinen kokoelmista. Teoksen kustantajan, painajan, dedikaation ja lukuisten suosittelijoiden lisäksi teoksella saattoi olla vielä erikseen julkaisijansa tai toimittajansa, joka oli avustanut auktoria teoksen saattamisessa julkaisuun. Moni teos oli julkaistu useana painoksena, joiden välissä esimerkiksi dedikaation kohde saattoi muuttua – tämä ei tosin ollut ennenkuulumatonta, sillä käsikirjoituksinakin teoksia julkaistiin joskus useaan otteeseen. (AG)

5. Tuhat vuotta julkaisemista (Anita Geritz)

Pääsimme tässä projektissa käsittelemään teoksia valtavan laajalta ajanjaksolta ja on kiinnostavaa nähdä, miten kirjallisen kulttuurin muutokset sekä laajemminkin muuttuva historiallinen konteksti näkyvät tietokantaan syötetyissä julkaisutiedoissa. Jonkin verran tästä sai tuntumaa jo käsin tekstejä läpikäydessä, mutta tietokantamuoto tulee mahdollistamaan aivan uudenlaisen tavan lähestyä näitä teoksia.

Edward Soppeth, Geoffroi Pierren De uita ac moribus atque panis miraculo S. Nicholai de Tollentino comoedia, Lontoo: Pynson ?1510.

Kirjapainojen leviäminen ja vakiintuminen 1400- ja 1500-luvuilla oli yksi suuri muutos, joka heijastui selvästi käsittelemäämme aineistoon. Julkaisuihin liittyviä henkilöitä oli painettuna julkaistujen teosten kohdalla yhtäkkiä runsaasti aiempaa enemmän – tai ainakin heistä oli säilynyt paljon enemmän tietoja. Dedikaatioista ja monista suosituksista hahmottuu lukijalle aiempaa helpommin oppineita ystäväpiirejä, jotka suosittelivat toistensa teoksia ja joskus julkaisivat kirjoja yhteistuumin (tai vaihtoehtoisesti lukijoista kiivaasti kilpaillen!).

Monet muutkin historialliset tapahtumat ja ilmiöt heijastuivat käsittelemissämme teoksissa. Erilaisia teologisia ja kirkollisia kiistoja pulpahteli pinnalle kautta keskiajan, ja tietysti reformaatio näkyi vahvasti 1500-luvun alun aineistossa, joka vielä kuului tietokannan piiriin. Yliopistolaitoksen nousu, skolastiikka ja uudet luonnonfilosofiset käännökset synnyttivät uudenlaisia teoksia, kuten disputaatioita, luentojen tiivistelmiä ja Aristoteleen kommentaareja. Uusien sääntökuntien joukosta nousi lukuisia tuotteliaita kirjoittajia. Näiden lisäksi keskiajan loppua kohden kohtasimme yhä useammin ensisijaisesti maallisissa hallinnollisissa tehtävissä toimivia kirjoittajia. Naiskirjoittajia oli aineistossamme hyvin vähän – käsittelin puolen vuoden aikana ainoastaan yhden, 700-luvulla eläneen nunna Hugeburcin.

Teokset olivat pituudeltaan, muodoltaan ja julkaisutavaltaan moninaisia – julkaisuajankohdan lisäksi teoksen tyyppi vaikutti paljon siihen, oliko tilaus- tai omistustietoja odotettavissa. Teologisten ja filosofisten tutkielmien ja historiankirjojen lisäksi tietokannasta löytyy esimerkiksi käsikirjoja, kirjeitä, saarnoja, jopa kärkevän runokilpailun (englanniksi flyting) tuotoksia. Itseäni ilahduttivat erityisesti mm. sääpäiväkirja 1300-luvulta ja lintukirja 1500-luvulta.

Kiinnostavaa oli myös huomata konkreettisesti, kuinka kansainvälistä ja liikkuvaa Euroopan kirjoja tuottava oppineisto on ollut keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla: keskityimme Englantiin liittyviin kirjoittajiin, mutta heitä löytyi ympäri Eurooppaa muuttamassa opintojen ja virkojen perässä tai poliittisten levottomuuksien tieltä.

6. Yhteenveto (Samu Niskanen)

Koska keskiajan (samoin kuin antiikin) tutkimuksen raskain ongelma on laajasti kattavien tilastollisten aineistojen puute, projektiamme karakterisoi todellinen potentiaali. Ratkaisevaa on, että kirjallisia verkostoja koskevat perustiedot ovat sekä suhteellisen yhteismitallisia että kattavia ajallisesti ja paikallisesti. Toisin sanoen 700-luvun Neustriassa annettuja komissioita voidaan vertailla vastaaviin 1400-luvun Napolissa. Tällainen lähdetilanne on harvinaislaatuinen. Aineisto myös kattaa poikkeuksellisen laajasti eliitin yhteenliittymiä kirjallisuuden, hengellisyyden, talouden ja hallinnon saroilla, niin että siinä esiintyvät käytännössä kaikki tutkimusperiodin keskeiset intressiryhmät. Kirjallisten omistusten ja komissioiden varassa voidaan tarkastella sosiaalisia ja institutionaalisia jatkumoita ja murroksia läpi keskiajan Euroopan.

Suurten historiallisten linjojen näkökulmasta keskeistä on, että kyseisellä periodilla sivistyksellinen painopiste siirtyi vähitellen pois luostareista kaupunkeihin ja kirjallinen kulttuuri sai aiempaa sekulaarimpia piirteitä. Sosiaalinen moninaistuminen oli elimellinen osa prosessia. Kirjailijoiden verkostojen sosiaaliset rakenteet peilailevat tätä syvällistä muutosta, joka kerrannaisvaikutuksineen määrittää nykyaikaa. Tietokannan avulla voimme selvittää ajallisesti ja maantieteellisesti laajemmin kuin koskaan ennen keskiaikaisten verkostojen rakenteellisia jatkumoita ja muutoksia.

* * *

Database of Medieval Publishing Networks (DMPN) -tietokannan ensimmäisen vaiheen viimeistely jatkuu. Tietokanta on tarkoitus julkaista aikanaan digitaalisesti vapaaseen käyttöön. Medieval Publishing -hankkeen kotisivut löydät täältä: https://www.helsinki.fi/en/researchgroups/medieval-publishing/. Medieval Publishingin sisarprojekti, Suomen Akatemian rahoittama Authorial Publishing in Early Medieval Europe (c. 400-1000) alkaa 1.9.2019. Projektiin palkataan kaksi tohtoritutkijaa.

Jaa: