Ilmasto- ja ympäristöhistoria on viime vuosikymmeninä herättänyt paljon kiinnostusta. Ilmasto, sen muutokset ja vaikutukset ihmisyhteisöihin on äärimmäisen ajankohtainen aihe, joka osaltaan inspiroi tutustumaan luonnon ja ihmisten vuorovaikutussuhteisiin myös menneisyydessä. Glossan ja SCISMA-projektin järjestämässä esitelmäillassa 11.12.2019 perehdyttiin keskiajan Italian ympäristöhistoriaan Suomessa vierailleen tutkija Edward M. Schoolmanin ”Transforming the Italian Landscape in the Middle Ages: Humans, Climate, and Crisis” -esitelmän kautta.
Ilmastohistorian isoista linjoista ympäristöhistoriaan
Keskiajan ilmastohistoria jaetaan kolmeen aikakauteen. Myöhäisantiikin pieni jääkausi alkoi tulivuorenpurkauksesta 536 ja jatkui noin 660-luvulle asti. Ilmasto kylmeni rajusti; 540-luku oli kylmin vuosikymmen reilusti yli kahteentuhanteen vuoteen. 950-luvulla alkoi ns. keskiajan lämmin kausi, joka jatkui 1200-luvun puoliväliin saakka. Noin 1270-1350-luvuilta eteenpäin ilmasto-olot taas kylmenivät, mistä alkoi 1850-luvulle asti kestänyt pieni jääkausi.
Menneistä ilmastonmuutoksista voidaan saada tietoa erilaisista lähteistä, kuten tutkimalla jääkairausnäytteitä, puiden vuosirenkaita tai tippukivien kiviainesta. Ilmaston keskeisimmät muuttujat ovat lämpötilan ja sademäärien vaihtelut: Euroopassa ilmasto on yleensä vaihdellut kylmän ja kostean tai kuuman ja kuivan välillä.
Ilmastohistoriassa ollaan tyypillisesti kiinnostuneita suurista alueista – mantereista tai koko maapallosta – ja keskiarvoista. Mittauksia kerätään laajalti ympäri maailmaa ja tuloksista pyritään päättelemään kokonaiskuva ilmaston tilasta eri aikoina.
Mutta miten muutokset ilmastossa ovat vaikuttaneet käytännössä ympäristöön? Miten eri ekosysteemit ovat historian saatossa muuttuneet? Millaisia vuorovaikutuksia ihmisten ja ympäristön välillä menneisyydestä löytyy? Vahvimmat vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät Schoolmanin mukaan paikalliselta tasolta. Siinä missä ilmastohistoria keskittyy kokonaiskuvaan, pureutuu ympäristöhistoria tietyn alueen ympäristön muutoksiin. Keskiajalla ihminen ei juuri vaikuttanut ilmastoon, mutta ympäristössä tämän kädenjälki näkyy.
Schoolman tutkimusryhmineen tutki kahden Keski- ja Etelä-Italian järven lähiympäristöä sekä luonnontieteellisiä että historiallisia menetelmiä hyödyntäen. Molemmilta alueilta on säilynyt jonkin verran kirjoitettuja lähteitä, minkä lisäksi tutkittiin järvenpohjanäytteitä. Järvenpohjan kerroksiin jäänyttä siitepölyä analysoimalla on mahdollista selvittää sen ympäristön kasvisto eri vuosikymmeninä. Näytteet paljastivat suuria ja välillä yllättäviä muutoksia, joissa ihmisen toiminta oli keskiössä.
Ihminen muokkaa maisemia
500-luvun loppu ja 600-luvun alku oli Euroopassa ilmaston puolesta kylmää ja karua aikaa. Italiassa nähtiin rajuja tulvia, jotka muuttivat jokien kulkua ja soistivat alueita. Samalla kärsittiin sodista ja ruttoepidemioista. Yleiskuva aikakaudesta jää herkästi synkäksi, ja mielikuvaa perin pohjin kriisiytyneestä Italiasta vahvistaa esimerkiksi Gregorius Suuren kuvaus kaupunkien ja maaseudun autioitumisesta lombardien tultua Italiaan 500-luvun lopussa (Dialogit 3.38).
Schoolmanin tutkimusryhmän tarkastelemista keski-italialaisen Lago Lungo -järven pohjakerrosten siitepölypitoisuuksista heijastuu kuitenkin toisenlainen tarina. Vaikka sateisen ilmaston olisi pitänyt suosia puiden kasvua, järveä ympäröinyt metsä harveni ja yksipuolistui 570-luvulta eteenpäin. Metsässä alkoi kasvaa lähinnä tammia. Samalla järvenpohjanäytteisiin ilmaantuu merkkejä kotieläinten tulosta alueelle (eläinten jätöksissä elävän sienen itiöt jäävät järvenpohjaan siitepölyn tavoin).
Muutos Lago Lungon ympäristössä on selitettävissä sillä, että alueelle muuttaneet ihmiset muokkasivat maisemaa omiin tarpeisiinsa. Metsistä hakattiin puuta, mutta tammet jätettiin kasvamaan. Niistä saatettiin tehdä vesakoita, minkä lisäksi tammimetsä oli suotuisa ympäristö karjan (tässä tapauksessa todennäköisesti sikojen) metsälaidunnukselle. Historiallisista lähteistä löytyykin lombardien tulon jälkeen merkkejä sikojen ja niiden paimennuksen merkityksen kasvusta.
Ihminen muovasi myös Etelä-Italian Lago del Pescen ympäristöä muutama vuosisata myöhemmin. 900-luvun järvenpohjakerroksista löytyy mm. tuhkaa ja Sporormiella-itiöitä, jotka ovat merkkejä laidunmaiden raivaamisesta ja karjaeläinkannan kasvusta. Samalla ilmasto alkoi lämmetä. 1000-luvulla järven ympärillä alkoi yhtäkkiä kasvaa suuria määriä havupuuta ja merkit karjasta katoavat. Lämmin ja kuiva ilmasto ei luonnostaan lisäisi puiden kasvua, mutta tästä huolimatta järven ympärille kasvoi yllättäen yhden havupuulajin, saksanpihdan, dominoima metsä.
Lago del Pescen alue tuli 1000-luvulla enemmän paikallisen luostarin ja alueella valloituksia tehneen normannieliitin hallinnan alle. Samalla 1050-luvulta eteenpäin Italiassa käynnistyi vilkkaan rakentamisen aikakausi ja puun kysyntä kasvoi. Saksanpihta oli erityisen sopiva materiaali niin talojen kuin laivojen rakentamiseen, ja aikakauden normannirakennukset olikin rakennettu lähes yksinomaan saksanpihdasta. Lago del Pescen laidunmaat korvannut metsä toimi siis kaikesta päätellen talousmetsänä.
Ilmastonmuutoksen seuraukset
1200-luvun lopulla ilmasto alkoi muuttua kylmemmäksi ja epävakaammaksi, ja 1300-luvulla nälänhädät ja Musta Surma aiheuttivat kautta Euroopan ennennäkemättömän väestökadon. Väestön harvetessa osia Italian maaseudusta autioitui. Ihmiset vetäytyivät Lago Lungon tammi- ja Lago del Pescen havumetsästä.
Ihmisten lähtö näkyy järvenpohjanäytteissä pienellä viiveellä. Ajan myötä maisemat alkoivat villiintyä. Lago Lungossa tämä tarkoitti ensin uusien tammilajien, sitten kokonaan uusien puulajien ilmestymistä. Merkit kotieläimistä katoavat järvenpohjanäytteistä. Myös Lago del Pescen talouskäytössä ollut havumetsä villiintyi ja saksanpihdan rinnalle alkoi kasvaa lukuisia kilpailevia lajeja.
Poikkitieteellisen tutkimuksen anti
Schoolmanin tutkimusryhmä koostui yhdestä historioitsijasta (Schoolman) sekä kahdesta paleoekologian asiantuntijasta (Scott Mensing ja Gianluca Piovesan). Poikkitieteellisen tutkimuksen haasteita ovat Schoolmanin mukaan erityisesti kommunikointi, sillä menetelmät, käsitteet ja suhtautuminen lähteisiin poikkeavat paljon tieteenalojen välillä. Yhteistyö on kuitenkin palkitsevaa, kun eri alojen asiantuntijoiden osaaminen yhdistetään. Historioitsijana Schoolman oli luonnontieteellisten tulosten tulkinnassa keskeisessä roolissa. Hänen tehtävänsä oli huomioida historiallinen konteksti monine eri tasoineen: poliittiset, taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät oli tunnettava, jotta vältyttäisiin yksinkertaistavilta selityksiltä.
Schoolman painotti, että nimenomaan rajattuja, paikallisia ympäristöjä tutkimalla voimme nähdä, miten ihmiset ja ympäristö vaikuttivat keskiajalla toisiinsa. Ihmiset olivat riippuvaisia ympäristöstä, mutta eivät täysin sen armoilla, vaan muokkasivat sitä aktiivisesti. Jopa 1200-1300-luvun ilmastonmuutoksen ja epidemioiden vaikutukset vaihtelivat paikasta ja ihmisten sopeutumistavoista riippuen. Seuraavassa projektissa Schoolman kertoi haluavansa tutkia Luccan aluetta, missä tapahtui 1300-luvulla merkittäviä muutoksia mutta ei autioitumista. Kyseiseltä alueelta on järvenpohjanäytteiden lisäksi runsaasti historiallisia lähteitä, mikä tekee siitä erityisen lupaavan ympäristöhistorian tutkimuskohteen.
Kirjallisuutta:
A. Mensing, E. M. Schoolman, et al. “Historical ecology reveals landscape transformation coincident with cultural development in central Italy since the Roman Period.” Scientific Reports 8 (2018): 2138. (Open access: https://search.proquest.com/docview/1993382139)
M. Schoolman, S. Mensing, and G. Piovesan. “From the Late Medieval to Early Modern in the Rieti Basin (AD 1325-1601): Paleoecological and Historical Approaches to a Landscape in Transition.” Historical Geography 46 (2018), 103-128.
M. Schoolman, S. Mensing, and G. Piovesan. “Land Use and the Human Impact on the Environment in Medieval Italy.” Journal of Interdisciplinary History 39 (2019), 419-444.
* * *
Anita Geritz on historian opiskelija Helsingin yliopistosta. Hän tekee pro gradu -tutkielmaa 1500-luvulla englanniksi käännetyistä ennemerkkikokoelmista.