Unien tulkintaa keskiajan Islannissa, 1: kuukirjat

Kirsi Kanerva

Keskiajan Islannissa katsottiin, että unilla oli painoarvoa. 1200–1300-luvuilla kirjoitetut saagat kertovat monista saagahahmojen näkemistä unista, jonka aitoutta unennäkijä ja unen tulkitsija eivät yleensä epäile, vaan uskovat sen sisältävän tärkeää tietoa. Yleensä tämä tieto kuitenkin peittyy symboleiden ja allegorioiden taakse, ja unen merkitys on siksi hämärä. Unennäkijä kertoo unestaan yleensä luotettavalle miehelle, joka pyydettäessä tulkitsee unen. Tulkinnan jälkeen ja kerronnan edetessä käy ilmi, että uni liittyy unessa mainittujen miesten ja unennäkijän kohtaloon.

Kuva käsikirjoituksesta AM 544 4to (Hauksbók). Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Keskiaikaisissa saagoissa kuvatut unet ovat todennäköisesti fiktiivisiä, mutta sellaisenakin ne kuvastavat aikalaisten käsityksiä unien merkityksestä. Unet kertoivat tulevasta ja ne kävivät toteen. Koska moni saagojen lukijoista todennäköisesti jakoi tämän käsityksen, saagojen kerronnassa saagahahmojen unia kuvaamalla voitiin summata tulevia tapahtumia ja luoda kohtalokasta ja odottavan pahaenteistä tunnelmaa.

Saagojen lisäksi keskiajan Islannista on säilynyt myös muita tekstejä, jotka osoittavat aikalaisten olleen hyvin kiinnostuneita siitä, mitä tietoa unien kautta saattoi saada. 1300-luvun alusta on säilynyt omistajansa Haukr Erlendssonin (k. 1334) mukaan nimetty käsikirjoitus Hauksbók (”Haukrin kirja”). Se sisältää paitsi saagoja myös latinankielisten historianteosten käännöksiä sekä keskiajalla tunnetuista ensyklopedisista teoksista poimittua tietoa maantieteestä, teologiasta, luonnonhistoriasta, lääketieteestä ja matematiikasta. Sitä voidaan laajuutensa ja sisällöllisen kattavuutensa vuoksi kuvata eräänlaiseksi henkilökohtaiseksi kirjastoksi. Honorius Autunilaisen (1080–1137) kristinopillisen teoksen Elucidarium islanninkielisestä käännöksestä Elucidarius on Hauksbókiin poimittu opettajan vastaus kysymykseen, mistä unet tulevat. Siinä kerrotaan, että niiden alkuperä voi olla jumalallinen, mutta että joskus unet olivat paholaisesta tai niiden alkuperä oli ihmisen omissa ajatuksissa ja aistimuksissa.

Suhde eurooppalaisiin unikäsityksiin

Hauksbókiin päätynyt selitys unien alkuperästä myötäili keskiajan Euroopassa vallinneita näkemyksiä. Kirkkoisiä huolestutti erityisesti unien alkuperä eli oliko uni Jumalasta vai paholaisesta ja oliko uni tosi vai väärä. Myöhemmin levisivät myös uudelleen löydetyt Aristoteleen ajatukset siitä, ettei unilla juurikaan ollut ennearvoa. Monet pitivät siitä huolimatta mahdollisena, että unet toivat luotettavaa tietoa ja kertoivat tulevasta.

Macrobius ja hänen poikansa Eustachius. Kuvitusta 1100-luvulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Yksi keskiajan suurimpia auktoriteetteja mitä tulee unien merkitykseen oli kuitenkin 400-luvulla vaikuttanut Macrobius. Hän käsitteli unia teoksessaan Commentarii in Somnium Scipionis. Macrobiuksen tekstejä tunnettiin myös keskiajan Islannissa, vaikkakaan ei ole varmaa, kiersikö Commentarii siellä kokonaisena teoksena vai pelkästään astronomista tietoa sisältävänä lyhennelmänä. Islannista ei ole säilynyt ainuttakaan Macrobiuksen teoksen kokonaista käsikirjoitusta, mutta Macrobiukseen viitataan useissa ensyklopedisissa teksteissä.

Macrobius jakoi unet viiteen eri tyyppiin. Näistä kaksi eli insomnium ja visum eivät tuoneet nukkujalle todellista tietoa. Insomnium oli ihmisiä erehdyttävä, epäluottava uni, joka oli yhteydessä nukkujan valvetodellisuuteen. Se aiheutui nukkujan henkisistä ja fysiologisista prosesseista ja tämän valveajan tapahtumiin liittyvästä ahdistuksesta ja pelosta. Tällaiset unet olivat sisäsyntyisiä, eikä niillä ollut mitään yhteyttä nukkujan minän ulkopuolelle. Insomnium-unet olivat siksi merkityksettömiä. Visum-unen kuvaus Macrobiuksella taas muistuttaa nykymääritelmän mukaista unihalvausta, jossa nukkuja koki olevansa hereillä ja saattoi nähdä erilaisia hahmoja (esim. incubus) ja tuntea ahdistavaa painon tunnetta rinnassa. Nämäkin unet olivat merkityksettömiä, sillä ne olivat ihmisen oman mielikuvituksen synnyttämiä harhoja.

Vain kolme Macrobiuksen määrittelemistä unityypeistä toi tietoa. Oraculum oli tosi, esimerkiksi jumalallista tai tuonpuoleista alkuperää oleva ilmestys, joka kävi toteen sellaisena kuin se nähtiin. Myös visio kävi toteen juuri sellaisena kuin se oli nähty, mutta se yhdistyi maallisiin tapahtumiin. Somnium-uni taas oli sekin tosi uni, mutta unen sanoma peittyi symbolien alle. Nämä symbolit vaativat tulkintaa. Maallisen elämän kannalta oli tärkeää tunnistaa ja ymmärtää somnium– ja visio-unia.

Kuukirjat

Keskiajalla unien tulkintaan toivat apua unikirjat sekä niin kutsutut ”kuukirjat”. Unikirjat auttoivat ratkaisemaan unien viestin niiden symbolien takaa, eli Macrobiuksen määritelmien mukaisesti ne auttoivat erityisesti tulkitsemaan somnium-unia. Tässä yhteydessä lähemmin tarkasteltavat kuukirjat kertoivat sen, kävivätkö unet toteen vai eivät eli niistä oli apua myös visio-unien tulkinnassa.

Luca Giordanon (1634–1705) maalaus Salomon uni (n. 1694–1695). Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Manner-Euroopassa kuukirjat olivat tulleet ihmisille tutuksi 800-luvulta alkaen. Niiden alkuperä on todennäköisesti vanhemmissa bysanttilaisissa lähteissä. Kuukirjat yhdistettiin keskiajalla useisiin eri auktoriteetteihin, kuten Bedaan, Galenokseen, Vanhan Testamentin Aatamiin, kuningas Salomoon ja profeetta Danieliin tai velho Merliniin. Säilyneitten käsikirjoitusten ja inkunaabelien valossa kuukirjat olivat keskiajalla kaikkein suosituimpia ja laajimmalle levinneitä unientulkintaan liittyneitä oppaita. Niiden katsotaan menettäneen suosionsa vasta 1600-luvulla.

Kuukirjoissa tarkastellaan yleensä kolmenkymmenen päivän mittaisena ajanjaksona kuun eri vaiheita uudesta kuusta seuraavaan. Kuukirjat saattoivat tarkastella yhtä spesifiä aihetta, kuten unia mutta myös esimerkiksi muita elämänaloja, kuten syntymää, sairauksia tai onnekkuutta arkielämän eri toimissa, tai niistä saattoi tarkistaa, milloin oli hyvä hetki iskeä suonta. Unien osalta kuukirjat yleensä kertoivat esimerkiksi sen, missä kuun vaiheessa nähdyt unet toteutuivat ja miten pian näin kävisi, tai jos unien seurauksena piti olla tavallista varovaisempi.  Joihinkin kuukirjoihin taas oli kerätty kaikkia näitä eri elämänalueita koskevaa tietoa. Tällaiset tietoa yhteen koonneet kuukirjat olivat keskiajalla kaikkein suosituimpia.

Kuukirjat Islannissa

Varhaisin islantilainen kuukirja on säilynyt edellä mainitussa Hauksbók-käsikirjoituksessa. Sen lisäksi, että oli kiinnostunut unien alkuperästä, 1300-luvulla Norjassa laamannina vaikuttanut Haukr Erlendsson näyttää halunneen tietää, milloin unien tuomaan tietoon saattoi luottaa ja milloin varotoimenpiteet olivat tarpeellisia siltä varalta, että unet olivat ihmiselle vaaraksi. Säilynyt latinankielinen katkelma on hyvin fragmentaarinen. Haukrin kirjan osan AM 544 4to viimeinen sivu, jolla katkelma kuukirjasta on säilynyt, on ollut pahasti tummunut ja vaikeasti luettavissa jo 1800-luvun lopulla, jolloin Finnur Jónssonin (1858–1934) käsikirjoituksen pohjalta laatima editio julkaistiin. Tekstissä käsitellään kuun vaiheiden yhteyttä uniin. Sille ei ole löydetty mitään islantilaista tai ulkomaista esikuvaa.

Toisessa käsikirjoituksessa AM 194 8vo 49v–50v on kuitenkin säilynyt latinankielinen kuun vaiheita, unia ja muita elämänalueita käsittelevä osio, jonka on katsottu pohjautuvan tälle Hauksbókin kuukirjalle. Kyseinen pergamenttikäsikirjoitus on Hauksbókin tavoin laaja ensyklopedinen kokoelma, joka sisältää teologisia, luonnonhistoriallisia, astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä latinaksi ja islanniksi. Se on käsikirjoituksessa olevien merkintöjen mukaan laadittu vuonna 1387 Länsi-Islannissa Helgafellin augustinolaisluostarin läheisyydessä sijainneella tilalla. Kaksi kirjuria on merkinnyt käsikirjoitukseen nimensä: pappina toiminut Ólafr Ormsson sekä Brynjólfr Steinráðarson, joka osasi latinaa ja oli todennäköisesti hänkin hengenmies. Kirjurit ovat käyttäneet lähteenään Hauksbókin lisäksi useampia eri käsikirjoituksia.

Helgafell eli “pyhä vuori” (Snæfellsnes, Länsi-Islanti), jonka läheisyydessä sijaitsi keskiajalla Helgafellin luostari. Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Kyseisen Hauskbókista juontuvan kuukirjan lisäksi AM 194 8vo sisältää samassa yhteydessä kolme muutakin latinankielistä kuukirjaa. Hauksbókille pohjautuva kuukirja esiintyy käsikirjoituksessa kolmantena. Sen lisäksi unia käsittelee vain kuukirjoista neljäs eli viimeisin; siinä kuun eri vaiheiden yhteydessä annetut varoitukset on yhdistetty Daavidin psalmeihin. Kuukirjoista hieman myöhemmin tehdyt islanninkieliset käännökset näyttävät kuitenkin mukailevan juuri kyseistä kolmatta versiota, vaikka ne eivät olekaan sen suoria käännöksiä.

Varhaisin säilyneistä islanninkielisistä kuukirjoista on erilaisia loitsuja ja rukouksia sisältävässä käsikirjoituksessa AM 434a 12mo oleva teksti. Sen tekijästä ja alkuperästä ei ole tietoa. Kyseinen käsikirjoitus on ajoitettu 1400–1500-lukujen vaihteeseen, ja se sisältää useita sekalaisia yliluonnollisiin uskomuksiin liittyviä sekä loitsujen ja riimujen käytöstä kertovia tekstejä. Siinä oleva kuukirja ei ole edellä mainitun käsikirjoituksessa AM 194 8vo olevan latinankielisen version käännös, mutta sisällöltään ne muistuttavat toisiaan. Näiden kahden käsikirjoituksen välillä on myös muita yhteyksiä. Kumpikin sisältää osioita, joiden pohjana on ollut tanskalaisen kirkonmiehen Henrik Harpestrengin (k. 1240-luvulla) lääketieteellinen teksti.

Käsikirjoituksessa AM 343a 12mo olevaa kuukirjaa muistuttaa sisällöltään käsikirjoituksessa AM 435 12mo (n. 1490–1510) oleva kuukirja. Kyseinen käsikirjoitus sisältää kuukirjan lisäksi myös esimerkiksi fysiognomiaa sekä pyhäpäiviin liittyviä messuseremonioita käsittelevät osiot. Tämä edellä mainittua kolmatta versiota mukaileva kuukirjaversio näyttääkin säilyttäneen suosionsa Islannissa vielä pitkään. Sitä hyvin lähellä oleva versio otettiin vielä mukaan esimerkiksi erääseen 1800-luvun lopulla Islannissa painettuun loitsukirjaan.

Latinankieliset kuukirjat ovat mahdollisesti olleet tarkoitettuja lähinnä kirkonmiesten ja luostareissa eläneiden munkkien sekä Haukrin kaltaisten oppineempien maallikkojen käyttöön. Islanninkielisillä teksteillä on todennäköisesti ollut laajempi yleisö. Käsikirjoituskontekstinsa kautta tarkasteltuna kuukirjat olivat osa sitä tietoa, jota keskiajan ihmiset hankkivat ymmärtääkseen paremmin maailmaa ja omaa sosiaalista, fyysistä ja yliluonnollista elinympäristöään. Kaikki käsikirjoitukset sisältävät myös lääketieteellisiä sekä muita terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tekstejä, kuten loitsujen ja riimujen käytöstä kertovia kirjoituksia. Tämä viittaa siihen, että unien tulkinnassa avustaneet kuukirjat liittyivät nekin Islannissa siihen keinovarantoon, jonka avulla keskiajan ihminen yritti hallita yleistä elämän ja onnen epävarmuutta ja huolehtia omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Arngrímur Vídalín. 2018. ”Óláfr Ormsson’s Leiðarvísir and its Context: The Fourteenth-Century Text of a Supposed Twelfth-Century Itinerary.” The Journal of English and Germanic Philology 117 (2018) 2: 212–234.

Chardonnens, László Sándor. 2018. ”Dream Divination in Manuscripts and Early Printed Books: Patterns of Transmission.” Marilina Cesario & Hugh Magennis (toim.), Aspects of Knowledge: Preserving and Reinventing Traditions of Learning in the Middle Ages, Manchester: Manchester University Press, 23–52.

Finnur Jónsson (toim.). 1892–1896. Hauksbók efter de Arnamagnæanske håndskrifter no. 371, 544 og 675, 4 °, samt forskellige papirshåndskrifter av det kongelige nordiske oldskrift-selskab. Køpenhavn: Det Kongelige nordiske oldskrift-selskap.

Handrit.is -sivusto, https://handrit.is/is/.

Keskiaho, Jesse. 2005. ”The Handling and Interpretation of Dreams and Visions in Late Sixth- and Eighth-Century Gallic and Anglo-Latin Hagiography and Histories.” Early Medieval Europe 13 (2005) 3: 227–248.

Kruger, Steven F. 1992. Dreaming in the Middle Ages. Cambridge: Cambridge University Press.

Kålund, Kristian (toim.). 1908. Alfræði íslenzk I: Islandsk encyklopædisk litteratur. Codex AM 194, 8vo. Køpenhavn: S. L. Møller.

Kålund, Kristian (toim.). 1907. Den islandske lægebog: Codex Arnamagnæanus 434 a, 12mo. Kjøbenhavn: Kongelige Danske Videnskabernes Selskab.

O’Connor, Ralph. 2012. ”Astronomy and Dream Visions in Late Medieval Iceland: Stjörnu-Odda draumr and the Emergence of Norse Legendary Fiction.” Journal of English and Germanic Philology 111 (2012) 4: 474-512.

Kedwards, Dale. 2014. Cartography and Culture in Medieval Iceland. Julkaisematon väitöskirja. University of York.

* * *

Kirsi Kanerva toimii tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Northern Nightmares 1400-2000 -projektissa, jossa tarkastellaan Suomen alueen väestöjen painajaiskokemuksia keskiajalta nykyaikaan ulottuvalla ajanjaksolla. Lisätietoja projektista: https://blogs.helsinki.fi/northernnightmares/

Jaa: