Henna Paasosen taidenäyttely Julianan puutarha 12.6.-1.7.2021 Galleria Art Fridassa, Helsingissä – modernia begiinitaidetta

Henna Paasonen

Olen heinolalainen uskontotieteilijä, kuvataiteilija, runoilija ja ortodoksisen uskonnon opettaja.  Asun Heinolassa ortodoksisessa Juliana-yhteisössä, jonka yhtenä esikuvana ovat olleet läntisen Euroopan myöhäiskeskiajan beginaatit.  Miellän olevani moderni begiini, joka työstää taiteellaan ortodoksista hengellisyyttään. Maalaukseni syntyvät keskellä yhteisön elämää, rukoillen ja työtä tehden. Maalaaminen on minulle tapa rukoilla, rukous lävistää maalaukseni.

Beginaatit keskiajalla

Beginaatit syntyivät keskiajalla Euroopassa naisten vapaamuotoisiksi hengellisiksi yhteisöiksi. Noin vuoden 1180 tienoilla Pohjois-Euroopan, erityisesti nykyisen Belgian, Alankomaiden ja Saksan, kaupunkeihin alkoi muodostua uskonnollisia naisyhteisöjä, joita perustivat naimattomat tai leskeksi jääneet naiset. Begiiniliike syntyi erityisesti Liègen hiippakunnassa Brabantissa (nykyisessä Belgiassa). Lambert le Begue, joka oli Liègen pappi, rohkaisi naisia, jotka halusivat elää hengellisesti. Ryhmä naisia, joihin hänet yhdistettiin ja joita myöhemmin kutsuttiin begiineiksi, syntyi vuosina 1170-1175. Ensimmäinen huomattava nainen, jota kutsuttiin begiiniksi, oli kuitenkin Nivellesissä asunut Mary d`Oignies.

1200-luvulla begiinejä oli jo tuhansia saksalaisissa ja alankomaalaisissa kaupungeissa. Begiinit eivät vannoneet luostarivalaa eivätkä kuuluneet uskonnollisiin sääntökuntiin, vaikka toisinaan toimivatkin sistersiinien ja kerjäläisveljestöjen yhteydessä. Begiinit ja miespuoliset ”kollegat”, beghardit, voidaan määritellä maallikkomaisiksi apostolisen elämän seuraajiksi, jotka Kristusta imitoiden pyrkivät elämään köyhyydessä ja pidättyvyydessä. Begiinit elivät joko kotonaan tai yhteisöissä, eivät käyttäneet nunnanpukua ja kulkivat vapaasti maallisessa maailmassa. Begiinit sekä tekivät töitä että rukoilivat. Begiinit hankkivat elantonsa kutomisella, pitsinnypläyksellä, koruompelulla ja sairaanhoidolla. Yhteisöillä ei ollut sitovia sääntöjä. Naiset saattoivat palata perheensä luo tai avioitua.

Begiinit olivat lähtöisin kaikista yhteiskuntaluokista. Liittyminen begiiniyhteisöön ei edellyttänyt nunnaluostareiden usein vaatimaa varallisuutta ja liittymisen yhteydessä tehtyä lahjoitusta. Helpommin kuin luostareihinsa sidotut nunnat begiinit saattoivat osallistua kaupungin elämään ja toimia uudistajina kasvatuksen, sairaanhoidon ja käsityön alalla. Begiiniyhteisö tarjosi naisille turvallisen elämän, seuraa, miellyttävät joskin karun yksinkertaiset olot sekä mahdollisuuden ansaita itsenäisesti elantonsa. Begiinit olivat hurskaita, mutta eivät vannoneet erityisiä valoja. He olivat tunnustuksellisia kristittyjä, mutta useissa tapauksissa he hoitivat itse hengenelämänsä omine rukouksineen ja rituaaleineen. Begiinien parista nousi myös naissaarnaajia, mikä ei ollut miesauktoriteettien mieleen.

Suurimpina begiinimystikoina pidetään Mechthild Magdeburgilaista, Beatrice Nasaretilaista, Hadewijch Brabantilaista ja Marguerite Poretea. He korostivat rakkautta jumalallisen yhdistymisen keinona.  Mechthild ja Marguerite käyttivät augustinolaisen autobiografian keinoja, toisin sanoen he kuvasivat sielun ja Jumalan dialogia, tai toisinaan sielun ja Minnen (Rakkauden) välistä dialogia. He myös kirjoittivat orastavilla kansankielillä ja käyttivät hovirakkausrunouden konventioita.

Begiinit olivat ongelma niin kirkolle kuin maallisellekin yhteisölle, koska heillä ei ollut avioliittoa tai luostaria ankkuroimassa heitä yhteiskuntaan. Kirkko suhtautui begiineihin ensin suvaitsevasti, mutta 1260-luvun tienoilla sekä kirkollisissa että maallisissa piireissä alkoi suhtautuminen begiineihin muuttua. Yhdenmukaisuuden paine vaikutti siten, että kirkonmiesten mielissä begiinien toiminta liittyi vapaan hengen veljien kaltaisiin kerettiläisiin suuntauksiin. Asiakirjat kertovat, että begiinejä vastaan nostettiin noituussyytteitäkin.

Paavi kielsikin begiinien toiminnan Wienin kirkolliskokouksessa vuonna 1311-1312, mutta päätöstä lievennettiin niin, ettei se koskenut hurskaasti ja kunniallisesti eläviä begiinejä. Joissakin tapauksissa begiinien ja kirkon auktoriteettien vastakkaisuudet johtivat begiinit roviolle. Muutamia begiinejä julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi. Suurin osa begiineistä kuitenkin tunnusti paikalliset kirkolliset auktoriteetit, jotka usein suojelivat heitä. 1400-luvun koittaessa kirkko oli onnistunut toimenpiteillään hävittämään useimmat itsenäiset begiiniyhteisöt.

Modernia begiinitaidetta

Kasvoin hoitajaäitini kanssa maaseutuvanhainkodissa Hyvinkään Ridasjärven kylässä. Asuimme äitini kanssa vanhainkodin alueella. Äitini oli innokas virkkaaja ja opetti taidon minullekin. Koristelimme kotimme pitseillä: niitä oli ovien ikkunoissa, verhoina, tyynyjen päällisinä ja vaatteina. Pitsimaalausten tekeminen merkitsee minulle sisäisen lapseni hoitamista, psyykkistä eheyttä, ja siksi kutsun niitä mandaloiksi tai lohtumaalauksiksi. Pitsin virkkaaminen ja sen maalaaminen öljyväreillä on minulle naisen pyhä toimitus ja pitsimaalaukset rituaalimaalauksia. Jatkan äitini perinnettä, kuulun sukupolvien ketjuun ja vahvistan omaa naiseuttani. Materiaaleilla ja väreillä leikkiminen antaa mielihyvää, jota tunsin lapsena hoitajaäidin tyttärenä. Erityisesti olen saanut innoitusta Juliana-yhteisön puutarhasta, vilpoisasta ja rehevästä keitaasta. 

Maalauksen nimi on Omenapuu. Tekniikka: öljyväri ja pitsi. Kuvaaja: Tina Bragge.

Näyttelyn pitsimaalaukset kuvaavat keväisen puutarhamme kukkia, tulppaaneja, narsisseja ja scilloja, sekä valoa ja varjoa puutarhassamme. Kalligrafiatöiden kuivatut kasvit ovat puutarhamme vaatimatomia luonnonkasveja, ja niissä käytetyn käsintehdyn paperin olen valmistanut vanhoista munakennoista. Kalligrafiaa olen opiskellut yksityisopettajan johdolla.

Valmistuin vapaaksi taiteilijaksi Helsingissä sijaitsevasta Avoimesta taidekoulusta toukokuussa 2021. Koulussa vahvistetaan ja haastetaan jokaisen intuitiivista kuvantajua. Itselleni tekstiilin käyttämisestä maalauksessa on tulossa oma tekniikkani. Näyttelyni Galleria Art Fridassa on toinen Julianan puutarha -näyttelyni. Aikaisemmin näyttely on ollut esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa kesällä 2020.

* * *

Näyttely on esillä Galleria Art Fridassa (Korkeavuorenkatu 25, Helsinki) 12.6.-1.7.2021 ke 12-17, to 12-15, pe 12-17, la-su 12-16.