Anita Geritz
Glossan syksyn 2021 ensimmäinen esitelmäilta pidettiin tiistaina 28.9. klo 17 alkaen. Keväältä tuttuun tapaan tilaisuus järjestettiin verkossa Zoomin välityksellä. Englanninkielisen illan aiheena oli Bernard Clairvauxlainen, josta kertoi kaksi puhujaa: Professori Brian Patrick McGuire puhui kirjastaan Bernard of Clairvaux. An Inner Life ja TT Anna-Riina Hakala puhui väitöskirjansa pohjalta otsikolla “Bernard of Clairvaux and 12th-century sex complementarity”.
Kuka Bernard?
Molempien puhujien esityksistä ja kommenteista välittyi, että 1100-luvun alkupuoliskolla vaikuttanut sisterssiläisapotti Bernard Clairvauxlainen oli sekä aikanaan että nykytutkijoiden silmissä haastava, polarisoivakin hahmo. Varakkaan aatelisperheen vesa päätyi jo kaksikymppisenä johtamaan omaa luostariaan – apottina Bernardista tuli vasta perustetun sisterssiläisliikkeen johtavia hahmoja, suuria väkijoukkoja kerännyt ristiretkisaarnaaja sekä hengellinen vaikuttaja, jolta meille on säilynyt suuri määrä tekstejä, kuten kirjeitä ja saarnoja. Bernard oli lopulta niin vaikutusvaltainen henkilö Euroopan oppineiden keskuudessa ja ylimystöpiireissä, että McGuiren mukaan voidaan puhua ”Pyhän Bernardin aikakaudesta”. Joissain aikalaisissaan Bernardin menestys herätti närää, minkä vuoksi hänen pyhimykseksi julistamisensa viivästyi, mutta Bernard jäi kuitenkin lopulta keskiajan läntisen kristikunnan kaanoniin juhlittuna pyhimyksenä ja opettajana.
Bernardin sisäisen elämän jäljillä: kolme elämäkertaa
Kun Brian Patrick McGuirelle ensimmäisen kerran ehdotettiin, että hän kirjoittaisi Bernard Clairvauxlaisesta elämäkerran, suhtautui hän ajatukseen torjuvasti. Bernard näyttäytyi McGuirelle epämiellyttävänä hahmona, jota leimasivat jyrkkyys, kampanjointi verisen ristiretken puolesta ja naisvihamielisyys (tai vähintään naisista vieraantuneisuus). Kohtaamiset nykypäivän sisterssiläisveljien ja -sisarten kanssa osoittivat, ettei McGuire ollut tuntemuksissaan yksin, vaan Bernard on monille nykyihmisille ja jopa nykysisterssiläisille vaikeasti lähestyttävä hahmo. Tutkiessaan keskiaikaisten sisterssiläisten historiaa Bernardin kuoleman jälkeen McGuire kuitenkin kohtasi toisenlaisen kuvan Bernardista, joka levisi käsi kädessä varhaisen sisterssiläisliikkeen arvojen kanssa. Siinä olivatkin keskiössä inhimillinen heikkous, humaanius ja kaipuu Kristuksen läheisyyteen. Kun Bernardia lähestyi sen kautta, mitä hän merkitsi aikansa ihmisille, avautui hänen tarinansa uudella tavalla. Tästä uudesta ymmärryksestä syntyi ensimmäinen McGuiren kirjoittama Bernardin elämäkerta, The Difficult Saint: Bernard of Clairvaux and His Tradition (1991).
Vanhempia Bernard Clairvauxlaisen elämäkertoja leimaavat McGuiren mukaan usein vaikealukuisuus ja raskaus. Ne myös heijastavat tutkijoiden erilaisia tapoja tulkita Bernardin ajattelua. Monesti McGuire koki, että elämäkerrat sivuuttivat tai yksinkertaistivat Bernardin sisäistä elämää ja henkilökohtaista uskoa, tulkiten esimerkiksi tämän hengelliset kirjeet ainoastaan erilaisten maallisten etujen tavoitteluksi tai kliseiden ja vakiintuneiden fraasien muodossa käydyksi valtakamppailuksi. Toisissa elämäkerroissa Bernardia toisaalta idealisoitiin kuvaamalla hänet täydellisenä pyhimyksenä eikä rajallisena, virheitäkin tekevänä ihmisenä. McGuire halusi elämäkerroissaan välttää sekä Bernardin ”valkopesua” että tämän mustanmaalausta.
McGuirelle oli tärkeää, että Bernardista olisi saatavilla helposti lähestyttäviä elämäkertoja. Seuraava, tanskaksi julkaistu elämäkerta, jossa McGuire kuvasi Bernardia ”ensimmäisenä eurooppalaisena”, oli McGuiren yritys tehdä Bernardia ymmärrettäväksi nimenomaan tanskalaiselle yleisölle, mutta toimi samalla yleistajuisen Bernardin elämäkerran prototyyppinä. Kun sitten Cornellin yliopistokustantamo lähestyi McGuirea ja pyysi tältä uutta englanninkielistä Bernard-elämäkertaa, tarttui McGuire työhön mielellään.
Bernard of Clairvaux: An Inner Life (Cornell University Press, 2020) oli McGuiren sanojen mukaan hänen yrityksensä ymmärtää Bernardin sisäistä, henkilökohtaista elämää – alun perin ”An Intimate Biography” -nimellä kulkeneen kirjoitusprojektin tavoitteena oli päästä mahdollisimman lähelle Bernardin omaa uskoa ja ajattelua ja päästä siten yksityiskohtaista tapahtumahistoriaa syvemmälle Bernardin elämän ymmärtämisessä. Kuinka miehestä, joka nuoruudessaan tavoitteli askeettista erämaaelämää, muovautui kokonaisen aikakauden keskushahmo? Tarina ei ollut helppo kerrottava, mutta McGuire on tulokseen tyytyväinen.
Bernard ja naiseus: vastakkainasettelusta komplementaarisuuteen
Bernard eli miehisessä maailmassa, munkkiyhteisössä, jossa kontaktit naisiin rajoittuivat aatelishyväntekijöiden kanssa kirjelmöintiin. Miten Bernard näki naiset ja ymmärsi naiseuden? Hän kirjoitti rakkaudella omasta äidistään, minkä lisäksi Neitsyt Maria oli Bernardin hartauselämän keskeinen hahmo, mutta muilta osin Bernard on usein kuvattu naisvihamielisenä. Aiempi tutkimus on tulkinnut Bernardin ajattelun sukupuolista hierarkkiseksi. Erityisesti Aristoteleen ajattelusta polveutuvassa hierarkkisessa sukupuolikäsityksessä naiseus nähtiin sekä fyysisesti että henkisesti maskuliinisuutta huonompana. Bernardin saarnojen pohjalta on katsottu, että Bernard mielsi naiseuden vajavaisuutena, josta ihmisen piti sen hengellisten merkitysten tasolla puhdistautua pelastuakseen. Anna-Riina Hakalan analysoimista Bernardin kirjeistä erottuu kuitenkin toisenlainen, positiivisempi kuva sukupuolten suhteesta toisiinsa.
Anna-Riina Hakalan esitelmä ”Bernard of Clairvaux and 12th-century sex complementarity” perustui Hakalan väitöskirjan keskeisiin löytöihin sukupuolittuneesta kuvastosta Bernard Clairvauxlaisen munkeille osoitetuissa kirjeissä. Kuvatessaan luostarielämän ihanteita kirjeissään Bernard hyödynsi monenlaisia, nykylukijan silmissä yllättäviäkin sukupuolirajoja ylittäviä mielikuvia. Bernard kuvasi esimerkiksi itseään luostarin apottina munkkeja kohdussaan kantavana ja rinnallaan imettävänä äitinä. Samalla Bernard liitti munkkiuteen paljon sotilaallista kuvastoa: ihanteellinen munkki oli kuin urheasti taisteleva sotilas. Vahvan sotilaan vastakohdaksi Bernard ei kuitenkaan asettanut naista, vaan lihassaan heikon, lankeavan miehen. Sotilaallisuus ja naiseus sen sijaan yhdistyivät Bernardin käyttämässä rikkaassa raamatullisessa kuvastossa: munkeille esikuvana toimivan Kristuksen morsiamen mystinen hahmo oli yhtä aikaa militaristinen ja feminiini, ja tätä edustivat Raamatussa mm. Jerusalem sekä Neitsyt Maria. Vaikka munkin tuli tavoitella ulkoisesti sotilaan ominaisuuksia, ihanteellisen munkin tuli samalla olla sisäisesti morsian, omaksuen naisellisen roolin.
Osa Bernardin feminiinisestä kuvastosta, kuten munkkeja imettävä apotti, ovat huomattavan konkreettisia ja kehollisia. Kehollisuus ja lihallisuus olivat tärkeitä käsitteitä 1100-luvun hengellisyydessä, jossa korostettiin Kristuksen ihmisyyttä. Tämä korotti naiseuden arvoa: inhimillisen Kristuksen keho nimittäin syntyi ainoastaan naisesta, neitseenä synnyttäneestä Mariasta. Kristuksen lihaksituleminen, kuolema ja ylösnousemus pyhittivät nimenomaan naisellisen lihan, josta oli tullut ihmiskunnan pelastuksen väline. Miehisellä lihalla ei ollut tällaista hermeneuttista roolia pelastuksessa.
Hakala vertasi esitelmässään Bernardin ajattelua tämän aikalaiseen, abbedissa ja mystikko Hildegard Bingeniläiseen. Tutkija Prudence Allen on tutkimuksissaan osoittanut, että Aristoteleen hierarkkisesta sukupuoliajattelusta poiketen Hildegardin käsitys maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä olivat toisiaan täydentäviä ja yhtä arvokkaita. Hildegardin näkemyksessä ihanteellisessa ihmisessä oli sekä miehisiä että naisellisia piirteitä. Saavuttaakseen näiden välillä tasapainon miehen tuli kehittää naisellisia piirteitään, naisen miehisiä piirteitään.
Bernard ja Hildegard kirjoittivat molemmat luostariyhteisöistä käsin ja ammensivat samasta hengellisestä perinnöstä samoihin aikoihin. Molemmat toimivat 1100-luvulla ennen varsinaista ”aristoteliaanista vallankumousta”, joka toisi Aristoteleen kirjoitukset laajemmin saataville läntisessä kristikunnassa. Vaikka Aristoteleen kirjoituksille pohjautuva sukupuoliajattelu oli silti tänä aikana laajalle levinnyttä muun muassa lääketieteellisten tekstien välityksellä, oli siitä vielä tänä aikana helpompi poiketa. On siis mahdollista, että Hildegardin tavoin Bernard kehitti komplementaarisen käsityksen sukupuolista, joka välittyy hänen kirjeissään.
Anna-Riina Hakalan väitöskirja Bernard of Clairvaux’s Letters and the Anatomy of a Cloistered Man: Gendered Imagery in Letters from the First Decade as an Abbot on luettavissa Heldassa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/328691.