Vihan ja yhteiselon pitkät jäljet

Reima Välimäki

Tällä viikolla (5–6.10) on ensimmäinen työpaja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa ja Turun yliopiston esimodernin historian ja kielten tutkijoiden vetämässä Argumenta-hankkeessa Vihan pitkät jäljet. Hankkeessa antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkijat keskustelevat yhdessä uudemman historian ja nyky-yhteiskunnan tutkijoiden kanssa vihapuheen, polemiikin ja vastakkainasettelun kulttuurisista juurista ja kielellisistä käytännöistä. Vihan ja kaunan vaikutuksia yhteiskuntaan pohditaan asettamalla ne pitkään historialliseen perspektiiviin.

Hanketta valmistellessa olen huomannut, että menneisyyden suvaitsevattomuuden ja suvaitsevaisuuden rajat kulkevat meille outoja polkuja. Hippon piispa Augustinus kirjoitti eräässä saarnassaan, kuinka kristilliseen kirkkoon mahtuu lukemattomia kieliä ja värejä:

Oikealla puolellasi seisoi kuningatar kullatussa vaatteessa, moninaisuuden ympäröimänä (vrt. Vulgatan psalmi 44:10). Mikä vaatteen moninaisuus? Kielten suuri joukko. Eri tavalla puhuvat latinalaiset, eri tavalla kreikkalaiset, eri tavalla puunilaiset, eri tavalla heprealaiset, eri tavalla syyrialaiset, eri tavalla intialaiset, eri tavalla kappadokialaiset, eri tavalla egyptiläiset. Värien kirjavuus, yhtenäisyys kankaassa. Kankaan ykseyteen sisältyvinä monet värit värjäävät, eivät revi rikki.

Niin kauniita kuin sanat ovat, Hippon piispa ei kuitenkaan ollut erityisen avarakatseinen opillisissa kysymyksissä: psalmin selitys johdattaa siihen, kuinka kaikki eri kansat yhtyvät samassa kristillisessä opissa. Tähän eivät sisälly toisin uskovat. Loput saarnasta on harhaoppisten parjaamista ja pakanoiden tulevaisuudessa odottavan tuhon odotusta. Augustinuksen Jumala on kiivailija: Dominus enim deus zelans est, nomen eius deus zelator.

Sandro Botticelli, Augustinus työhuoneessaan (1494). Tältä Augustinus ei näyttänyt.
Sandro Botticelli, Augustinus työhuoneessaan (1494). Tältä Augustinus ei näyttänyt.

Saarna on hyvä esimerkki siitä, kuinka 1600 vuoden takaisella Välimerellä kristillisten lahkojen väliset kiistat kuumensivat tunteita, mutta eriväriset ja -kieliset ihmiset olivat Augustinukselle yksinkertaisesti esimerkki Raamatussa profetioidusta kaikkien kansojen tekemisestä Jumalan opetuslapsiksi.

Tämä on erinomainen muistutus tilanteessa, jossa jopa antiikin ihmisten ihonväri kuumentaa tunteita. Pohjoisafrikkalainen Augustinus itsekään ei tainnut olla kirkkotaiteen vaalea partasuu, vaan turvapaikanhakijan näköinen mies.

Samalla Augustinuksen samanaikaisesti eri kansoja ja kieliä syleilevä ja eriuskoisia piiskaava saarna todistaa jälleen kerran, ettei lainauksia voi irrottaa kontekstistaan. Menneisyys ei taivu odotuksiimme, eikä ole missään nimessä yksiulotteinen. Historiasta löytyy esimerkkejä niin vihasta kuin ymmärryksestä, ja usein ne yhdistyvät samoissa henkilöissä ja aikakausissa.

Vihan pitkät jäljet -hanke pyrkii tuomaan esiin tutkittua tietoa vastakkainasettelun ja vihapuheen pitkästä historiasta, myös sellaista, joka on ristiriitaista ja yllättävää. Näin muistutamme, ettei mikään oman aikamme viholliskuva ole luonnollinen, historiaton ja väistämätön.

Kirjoittaja on Glossan hallituksen puheenjohtaja ja Vihan pitkät jäljet –hankkeen työryhmän jäsen.


 

Lainaukset:

Aurelius Augustinus, Tractatus sancti Augustini episcopi de testimoniis scripturarum contra donatistas et contra paganos”, Vingt-six sermons au peuple d’Afrique. Ed. François Dolbeau. Collection des Études Augustiniennes. Série Antiquité 147. Paris: Institut d’Études Augustiniennes, 1996, p. 232−242. Käännös (ja virheet) blogin kirjoittajan

Alkuperäinen latinankielinen lainaus:

Adstitit regina a dextris tuis in uestitu deaurato circumamicta uarietate. Quae uarietas uestis ? Numerositas linguarum. Aliter loquuntur latini, aliter graeci, aliter punici, aliter hebraei, aliter syri, aliter indi, aliter cappadoces, aliter aegyptii. Varietas in colore, unitas in textu. Multi enim colores, textus unitate conclusi, depingunt, non scindunt.

Tallenna

Jaa: