”Suomen muinaiset kuninkaat” – todellisuus nimien takana

Sirpa Aalto

Glossa ry:n Tieteiden yönä 18.1.2018 Helsingissä järjestämässä esitelmätilaisuudessa kerroin, mistä ovat saaneet alkunsa väärinkäsitykset siitä, että Suomessa olisi ollut kuninkaita ennen Ruotsin vallan aikaa. Pseudohistoriallisissa kirjoissa, blogeissa ja nettikirjoittelussa toistuvat tietyt nimet, joihin viitataan ”Suomen kuninkaina”. Kuten esitelmässäni toin esille, kyseessä on väärinkäsitys, sillä keskiaikaisissa islantilaisissa saagoissa esiintyvä finnar-nimitys ei viittaa suomalaisten, vaan pääsääntöisesti saamelaisten esi-isiin, joiden kanssa norjalaiset olivat tekemisissä. Nimityksellä Finnakonungar viitataan saagoissa yleensä heidän päälliköihinsä. [1] Konungr-nimitys ylipäätään viittasi muinaisislannin ja -norjan kielessä päälliköihin eikä vain kuningaskunnan hallitsijaan. Niinpä esimerkiksi vuonna 1313, kun Norjan kuningas otti vastaan Martein-nimisen saamelaispäällikön, häneen viitattiin tapahtumasta kertovassa annaalissa nimellä ”Martein Finnakonungr”. [2] On hyvin epätodennäköistä, että tämä Finnakonungr Martein olisi ollut ”Suomen kuningas Martti”, joka tuli vierailulle Norjan kuninkaan luokse.

Pseudohistoriallisissa teksteissä on harvemmin suoria viittauksia niihin alkuperäisiin lähteisiin, joista nimet ovat peräisin. Jotta voisi ymmärtää, mistä nämä nimetyt ”Suomen muinaiset kuninkaat” tulevat ja mikä on niiden arvo Suomen historian lähteenä, on syytä luoda katsaus nimien alkuperäisiin esiintymisyhteyksiin.

Symbolisia nimiä

Kuningas Fornjotin (muinaisnorjaksi Fornjótr) nimi mainitaan pseudohistoriallisissa teksteissä kaikkein useimmin. Hänet esitellään yleensä Suomen (ja Kainuun) ensimmäisenä kuninkaana. Perustelut tälle väitteelle on otettu Orkneyinga sagan (suom. Orkneylaisten saaga) alkuosasta, joka tunnetaan nimellä Fundinn Noregr (suom. Norjan löytäminen teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta). [3] Orkneyinga sagan ensimmäinen käsikirjoitus on säilynyt 1300-luvun lopulta, mutta on arveltu, että saaga olisi ollut olemassa jo noin vuoden 1200 tienoilla. Fundinn Noregr on myyttinen tarina siitä, kuinka Norja sai alkunsa Fornjótr-nimisen kuninkaan jälkeläisistä. Tämä osio on yhdistetty myöhemmin Orkneyinga sagaan, koska Fornjótrin kerrotaan olleen Orkney-saarten jaarlien myyttinen esi-isä, jonka jälkeläiset tulivat Manner-Norjasta Orkney-saarille. Saagan on katsottu haastavan Norjan hallitsevan kuningashuoneen, sillä se viittaa siihen, että jaarlien esi-isät olivat Norjassa jo ennen muita. Siinä keskeisenä teemana on jaarlien kamppailu vallasta Norjan kuninkaiden kanssa.

Pseudohistoriallisessa kirjoittelussa Fundinn Noregr otetaan erheellisesti lähteeksi, joka voisi kertoa todellisista historiallisista tapahtumista ja siten myös Suomen “muinaisuudesta”. Jo lähdekriittisyyden nimissä on todettava, että tekstin kirjoittamisajankohdan ja tekstissä oletettavasti kuvatun ajankohdan välillä on vähintään 400 vuotta. Saagassa mainitut nimet eivät kuitenkaan kuulu historiallisille henkilöille, vaan ne ovat symbolisia: Fornjótr (”muinainen jätti”), Kari/Kári/Kare (”tuuli”), Hler (”meri”), Logi/Loge (”liekki”), Frosti (”pakkanen”), Snær (”lumi”). Tämä johtuu siitä, että kertomus Orkney-saarten jaarlien esi-isistä on mytologiaa eikä historiaa.

Kuten kerron väitöskirjassani, saamelaisiin viitataan saagoissa usein tällaisilla symbolisilla nimillä. Tämä johtuu siitä, että he edustavat tässä ja monissa muissakin saagoissa ensisijaisesti sitä stereotyyppistä kuvaa saamelaisista, joka islantilais-norjalaisessa kulttuuripiirissä vallitsi keskiajalla. Saamelaiset esiintyvät tilanteissa, joissa he käyvät kauppaa norjalaisten kanssa, ja joskus Norjan kuninkaat haluavat ottaa saamelaisnaisen puolisokseen. Saamelaiset harjoittavat saagoissa usein myös taikuutta. Yhteistä näille kuvauksille on se, että ne eivät pohjaudu yksittäiseen tunnistettavaan historialliseen tapahtumaan. Lisäksi niiden kautta saamelaisista välittyy negatiivinen kuva. Tällä negatiivisella kuvauksella on luonnollisesti yhteys siihen, että saagojen kirjoittajien kristillisessä maailmankuvassa taikuutta harjoittavat saamelaiset olivat pakanoita eikä heihin voitu siksi liittää hyviä ominaisuuksia. Toisaalta saagojen saamelaiskuva oli rakentunut pitkän ajan kuluessa, joten siinä voi havaita kerrostumia myös esikristilliseltä ajalta, jolloin suhtautuminen saamelaisiin ei ollut vielä negatiivista.

*

Muita pseudohistoriallisten kirjoitusten mainitsemia ”Suomen kuninkaita” on Guso/Kuso. Guso on selvästi nostettu anonyymin tekijän 1600-luvun lopulta peräisin olevasta Suomen kronikasta, missä nimi mainitaan. Nimi on jäljitettävissä ainakin saagaan Ketils saga hœngs (”Ketill Kojamon saaga”, ei suom.), jossa esiintyy Gusi Finnakonungr. Ketillin saaga on täysin fiktiivinen kertomus eikä sitä voi pitää tapahtumahistoriallisena lähteenä. Se luetaan kuuluvaksi niin sanottuihin muinaissaagoihin ja se on kirjoitettu luultavasti 1200-luvulla, mutta vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat 1400-luvulta. Saagan mainitsema Gusi edustaa saamelaisia ja siten vierautta norjalaisesta näkökulmasta, eli Gusin rooli saagassa oli symbolinen.

Kuningas Faravidin nimi nousee usein esiin puhuttaessa ”Suomen muinaisista kuninkaista”. Faravid mainitaan Egillin saagassa (Egils saga Skalla-Grímssonar, suom. Egillin, Kalju-Grímrinpojan saaga) kveenien (Kvænir) kuninkaana. Jouko Vahtola esittää Faravidista Suomen kansallisbiografiassa seuraavaa:

”Kvenlandista ja kveeneistä kertoo laajimmin ja seikkaperäisimmin Egilin saaga, jonka kirjoitti kuuluisin saagakirjailija Snorri Sturluson noin 1230/1240. Egilin saaga on historiallisin kaikista saagoista. Kvenlandin ja kveenien kuninkaana (konungr af Kvenlandi) mainitaan Faravid vain tässä saagassa. […] Faravid ei ole ajalle tyypillinen skandinaavinen nimi, vaan se lienee käännös jostakin suomalaisesta kaksiosaisesta nimestä. Täksi nimeksi on tutkimuksessa arveltu ’Kaukomieltä’ tai ’Kaukamoista’.”

Tämä Faravid-artikkeli sisältää virheitä ja epätarkkuuksia: Snorri Sturlusonin osuutta Egillin saagan kirjoittamisesta ei voida millään tapaa todentaa, vaikka sitä on epäilty. Väite siitä, että Egillin saaga olisi ”historiallisin kaikista saagoista”, ei myöskään pidä millään tavalla paikkansa, sillä se on kirjoitettu 1200-luvun alkupuolella, mutta kuvaa tapahtumia 900-luvulla. Lähdekriittisesti katsottuna Egillin saagan arvo lähteenä siitä ajankohdasta, jota saaga kuvaa, on heikko.

Vahtolan tiedot ovat peräisin Kyösti Julkun kirjasta Kvenland Kainuunmaa (1986). Julku esittää, että Faravid ei olisi tyypillinen skandinaavinen nimi, vaikka sen kaltaisia esiintyy saagakirjallisuudessa lisäniminä (esim. Yngvarr viðförla eli Yngvarr Kaukomatkaaja). Nimi tarkoittaa kyllä kirjaimellisesti ”kauas matkaavaa”, mistä johtunee spekulaatiot siitä, että nimi voisi olla käännös suomenkielisestä nimestä ’Kaukomieli’/’Kaukamoinen’. Julku viittaa kirjansa nimikysymyksessä Eric Anthoniin, Jalmari Jaakkolaan ja J.R. Aspeliniin, joiden tutkimukset olivat vanhentuneita jo 1980-luvulla kirjan ilmestymisajankohtana. Spekulaatioita siitä, että Faravidin nimi olisi käännös suomesta, ei esiinny kansainvälisessä saagatutkimuksessa, joten se tulisi jättää omaan arvoonsa.

*

Fundinn Noregr -tekstin ja Egillin saagan lisäksi pseudohistoriallisissa teksteissä on ilmeisesti käytetty lähteenä Snorri Sturlusonin Heimskringlan (n. 1235) suomennosta eli Norjan kuningassaagoja (1960–1961). Norjan kuningassaagat koostuu useista Norjan kuninkaita käsittelevistä saagoista, jotka etenevät kronologisesti 800-luvun lopulta 1100-luvun lopulle. Teoksen kirjoittaja Snorri Sturluson (1178–1241) on laatinut kokoelman alkuun Ynglinga sagan, jossa kerrotaan Norjan kuninkaiden esi-isistä, tarunomaisista Yngling-suvun kuninkaista Sveanmaalla. Tässä saagassa kerrotaan kahdesta kuninkaasta, Agnista ja Vanlandista, jotka molemmat naivat käännöksen mukaan ”suomalaisten” kuninkaiden tyttäret. [4] Avioliitot päättyvät saagassa onnettomasti, sillä molemmat naiset surmaavat puolisonsa.

Ynglinga sagassa Vanlandi saa kutsun finnien päälliköltä Snærilta (’Lumi’) ja nai tämän tyttären Drífan (’Lumipyry’). Avioliitto päättyy onnettomasti, kun Vanlandi ei otakaan Drífaa mukaansa Upsalaan, jolloin Drífa kostaa: hän käskee noidan lähettää hengen nukkuvan Vanlandin kimppuun, ja Vanlandi kuoleekin tämän hyökkäyksen seurauksena (Norjan kuningassaagat, 8; Heimskringla I, 28–29). Kuningas Agni taas on ryöstöretkillä Finlandissa, missä hän pakottaa kuningas Frostin (’Pakkanen’) tyttären Skjálfin (’Väristys’) puolisokseen ja ottaa tämän mukaansa. Frosti on puolestaan kuollut taistelussa Agnia vastaan, ja Agni järjestää muistojuhlan Frostin kunniaksi. Juhlan jälkeen Skjálf sitoo saagan mukaan sammuneen Agnin kaulaan köyden ja hänelle uskolliset miehet hirttävät Agnin. Tämän jälkeen Skjálf pakenee paikalta heidän kanssaan laivalla. (Norjan kuningassaagat, 12–13; Heimskringla I, 37–39).

Kuten Ynglinga sagan henkilönimet osoittavat, kyseessä eivät ole historialliset henkilöt, vaan nimeämisessä noudatetaan samaa kaavaa kuin muuallakin saagakirjallisuudessa, missä puhutaan ryhmästä nimeltä finnar. Nimet on otettu luonnonilmiöistä ja ne viittaavat niihin luonnonelementteihin, jotka assosioituvat heihin pohjoisen asukkaina, eli lumeen ja kylmyyteen.

*       *       *

”Suomen kuninkaita” koskevien väärinkäsitysten taustoista ja siitä, mihin tällainen kuviteltu Suomen muinaisuuden rakentelu liittyy esimerkiksi nykyisissä nettikeskusteluissa, voi lukea tarkemmin Sirpa Aallon ja FM Harri Hihnalan kirjoittamasta artikkelista J@rgonia-lehdestä.

Viitteet:

[1] Saagakirjallisuudessa esiintyvästä parista mahdollisesta viittauksesta Suomeen ja suomalaisiin voi lukea tarkemmin artikkelista Sirpa Aalto, “The Finnar in Old Norse Sources”, Joonas Ahola, Frog & Jenny Lucenius (toim.), The Viking Age in Åland. Insights into Identity and Remnants of Culture. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Humaniora 372. Finnish Academy of Science and letters: Helsinki 2015, 199–226.

[2] Gustav Storm (toim.), Islandske annaler indtil 1578. Grøndahl & Søns Bogtrykkeri: Christiania 1888, 393.

[3] Fundinn Noregr on liitetty vasta myöhemmin Orkneyinga sagan alkuosaksi. Flateyjarbók-käsikirjoituksessa (1387–1390) se on erillään saagasta. G. Vigfússon & C.R. Unger (toim.), Flateyjarbók I. En samling af Norske Konge-sagaer med indskudte mindre fortællinger om begivenheder i og udenfor Norge samt annaler. Kristiania: P.T. Mallings Forlagsboghandel 1860, 219–221.

[4] Edellä mainitut Ynglinga sagan tapahtumat sijoittuvat väljästi paikkaan, jonka nimi on Finland ja joka on suomennettu ”Suomeksi” Norjan kuningassaagoissa. On täysin mahdollista, että saaga viittaa Varsinais-Suomen alueeseen, joka tunnettiin pitkään nimellä Finland. Toisaalta Norjan kuningassaagojen kirjoittaja, islantilainen Snorri Sturluson, on ollut suullisen perimätiedon varassa eikä hänellä ole ollut tarkkaa, omaan kokemukseen pohjautuvaa tietoa Sveanmaan merentakaisten alueiden maantieteestä. Niinpä Ynglinga sagan Finland hahmottuu pikemminkin epämääräiseksi alueeksi jossain idässä meren takana kuin tarkasti maantieteellisesti määritellyksi alueeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Ynglinga saga tukisi väitteitä siitä, että Suomessa olisi ollut kuningaskuntia tai laajoja alueita hallinneita kuninkaita. Ks. viite 1.

Lähteet:

Egillin, Kalju-Grímrinpojan saaga. Suom. Antti Tuuri. Helsinki: Otava 1994.

Egils saga Skalla-Grímssonar. Sigurður Nordal (toim.). Íslenzk fornrit 2. Reykjavík: Hið íslenzka fornritafélag 1933.

Heimskringla I. Bjarni Aðalbjarnarson (toim.). Íslenzk fornrit 26–28. Reykjavík: Hið íslenzka bókmenntafélag 1979.

Ketils saga hœngs. teoksessa Guðni Jónsson (toim.). Fornaldarsögur norðrlanda 2. Prentsmiðjan Edda h.f. 1950, 149–181.

Norjan kuningassaagat. suom. J.A. Hollo, runot Aale Tynni. Porvoo: WSOY 1960.

Norjan löytäminen. Suom. Annakaisa Alander. Teoksessa Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne (toim.), Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta. Helsinki: Finn Lectura 2013, 77–81.

Orkneylaisten saaga. Suom. Antti Tuuri. Helsinki: Otava 2008.

Fundinn Noregr. Teoksessa G. Vigfússon & C.R. Unger (toim.). Flateyjarbók I. En samling af Norske Konge-sagaer med indskudte mindre fortællinger om begivenheder i og udenfor Norge samt annaler. P.T. Mallings Forlagsboghandel 1860.

Jaa: