Mielikuvituksen keskiaika idän ja lännen välillä

Kendra Willson

26.-27. syyskuuta 2019 pidettiin Turun yliopistossa konferenssi otsikolla ”Medievalism between east and west”. Pääjärjestäjänä oli Reima Välimäen johtama työryhmä, jonka hanke ”Muinaiset kuningaskunnat ja Venäjän perustajat: pseudohistoria ja historiapolitiikka 2000-luvun Suomessa” on saanut rahoitusta Emil Aaltosen säätiöltä vuosille 2019-2021.

Erilaisten medievalismien jäljillä

Keskustelun keskiössä oli keskiajan käsitysten hyväksikäyttäminen ja politisointi. Esimerkkejä oli poimittu eri ajoilta; painopiste oli kuitenkin nykyhetkessä ja varsinkin virtuaalimaailmassa – miten sosiaalinen media ja muu teknologia vaikuttaa käsitysten jakamiseen ja hyväksikäyttöön? Hankkeessa tutkitaan kieliteknologian avulla, miten tietyt tekstit ja aihelmat leviävät verkossa. Aiheet ja käsitykset ovat kuitenkin kulkeneet eri muodoissa jo kauan ennen internetiä: Evan Wallace (University of Central Florida) toi esille yhtäläisyyksiä nykyajan ”remix culture”:n ja keskiajan käsikirjoituskulttuurin välillä. Menneisyyden romantisointi ja hyväksikäyttäminen ei myöskään ole uusi ilmiö: David Rollo (University of Southern California) jäljitti Geoffrey Monmouthlaisen näennäishistorian vastaanottoa keskiajalta nykyaikaan ja esitteli esimerkkejä Arthur-myytin aiheiden esiintymisestä tuoreissa elokuvissa.

Mansa Musa, yksityiskohta vuoden 1375 katalaanikartasta. (Lähde)

Andrew Elliott (University of Lincoln) erotti kahdenlaista medievalismia: toisaalta ”banal medievalism“ eli epämääräisiä viittauksia menneisyyteen, jotka eivät vastaa mitään tarkkaa ajankohtaa ja toisaalta sekundaarinen medievalismi eli ”meta-medievalism”: käsitykset, joita toistetaan niin usein, että niitä pidetään itsestäänselvinä ja niitä on vaikea haastaa.

Yksi esimerkki sekundaarisesta medievalismista on eurooppakeskeisyys. Elliott kertoi, että kun Northwestern yliopiston Block-museossa järjestettiin näyttely ”Caravans of Gold“, joka käsitteli kauppareittejä Afrikan ja Euroopan välillä keskiajalla, monien mielestä oli mahdotonta uskoa, että maailman rikkain ihminen 1300-luvulla oli malilainen kuningas. Myös muslimimaailman vaikutus eurooppalaiseen kulttuuriin unohtuu usein. Geoffrey Sage (Louisville) esitti, miten arabiankielinen runouden laji muwashshah, joka kehittyi Espanjassa 900-luvulla ja jonka olennainen piirre on voimakkaiden tunteiden suora ilmaisu, on vaikuttanut trubaduureihin ja myöhemmin romantiikkaan, vaikka näitä runoja on vähän tutkittu tai käännetty ja tuskin tunnetaan nykyään.

Ihana, kamala keskiaika

Miksi juuri keskiaika kiehtoo? Alexander Filyushkin (Pietarin yliopisto) ehdotti, että kiinnostus keskiaikaa kohtaan on monille eskapismia. Keskiajan ”banaali“ kuva sekoitetaan fantasiamaailmaan. Monet fantasiakirjat, -elokuvat, -pelit jne. tapahtuvat kuvitellussa keskiaikamaisessa maailmassa. Jere Kyyrö (Turun yliopisto) pohti, millaisia mahdollisia tulkintoja etnisestä ja uskonnollisesta identiteetistä tietokonepeli Crusader Kings II tarjoaa.

Sirpa Aalto taas korosti, että keskiajan kuva voi myös olla synkkä. ”Keskiaikainen” tarkoittaa usein primitiivistä ja väkivaltaista, ihmisoikeuksien puutetta ja tiukkoja luokka- ja sukupuolirajoja – mitä jotkut toki saattavat pitää myönteisenä. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua keskiajan ihanteen suhteesta äärioikeistolaisliikkeisiin, jotka pahimmillaan voivat johtaa terroristihyökkäyksiin. Konferenssissa viitattiin useasti Norjan Utøyan vuoden 2011 ja Uuden-Seelannin Christchurchin vuoden 2019 hyökkäysten tekijöiden identifioitumiseen temppeliherroiksi. Marja Valtosen (Helsingin yliopisto) esitelmä käsitteli näitä esimerkkejä temppeliherra-aiheesta rinnastaen ilmiötä ISIS:iin, jota samaten voi katsoa yrityksenä palata keskiaikaan.

Suomen muinaiset kuninkaat – suomalainen vaihtoehtohistoria

Ajatus kadonneesta kulta-ajasta yhdistetään usein kansallisiin tai kulttuurisiin identiteetteihin. Nykypäivän kansojen kuvitellaan olleen aina olemassa. Suomessa laajasti leviävä vaihtoehtohistoriallinen hypoteesi on, että Suomen alueella olisi ollut muinainen suomalainen valtakunta tai sivilisaatio ennen ruotsalaisten tuloa. Toistuvia nimiä keskustelussa olivat Jukka Nieminen, joka blogissaan ja kirjoissaan ahkerasti edustaa teoriaa muinaisesta suomalaisesta valtakunnasta, sekä Ior Bock, jonka yritykset löytää Lemminkäisen temppeli ovat saattaneet olla jonkinlaista esitystaidetta.

Sirpa Aalto (Oulun yliopisto) kertoi, miten suomalaisessa vaihtoehtohistoriassa usein viitataan islantilaisiin saagoihin, joiden kuvitellaan kertovan muinaisista suomalaisista kuninkaista. Saagoissa mainitut Finnakonungar ovat kuitenkin todennäköisesti olleet saamelaisten päälliköitä.  Vanhemmissa saagakäännöksissä Finnr on usein käännetty ”suomalainen”, vaikka se viittaa useimmiten saamelaisiin, eikä konungr aina tarkoita kuningasta sanan varsinaisessa merkityksessä. Mikään (esim. arkeologiset löydöt) ei osoita siihen, että Suomen alueella olisi ollut valtiomainen järjestäytynyt yhteiskunta ennen Ruotsin vallan laajenemista itään. Saagat ovat luonteeltaan sekoitus fiktiota ja faktaa ja useimmat on kirjoitettu satoja vuosia tapahtuma-ajan jälkeen.

Kendra Willson (Turun yliopisto) kertoi Suomen kadonneista riimukivistä. Huhut tai tarinat hävinneistä riimukivistä ovat yksi keino selittää riimukivien puutetta Suomesta. Tässäkin yhteydessä kielikiista on näkyvissä, sillä riimukirjoitusten vähäisyyden on joskus ehdotettu osoittavan, ettei Suomessa ollut ruotsinkielistä väestöä viikinkiajalla. Toisaalta suomen- ja ruotsinkieliset kirjoittajat käyttävät samankaltaisia strategioita: sekä Ahvenanmaan maakunta-arkeologi Matts Dreijer että edellä mainittu Jukka Nieminen kertovat tarinoita kadonneista riimukivistä.

Viralliset historiat ja keskiaikakuvat Unkarissa ja Venäjällä

Székesfehérvárin Mausoleumin freskossa korostetaan vallan jatkumoa keskiajalta 1900-luvulle. (Wikipedia)

Suomessa vaihtoehtohistorian kirjoittajat asettavat itsensä usein viranomaisia ja virallista historiaa vastaan: väitetään, että Museovirasto ja yliopistot salaavat tietoa Suomen menneisyydestä. Joissakin Euroopan maissa taas hallituksen määrätietoinen muistipolitiikka on ollut viime aikoina kansainvälisen tiedeyhteisön kritiikin kohteena, esim. Unkarissa ja Puolassa. Siellä vastakkainasettelu on enemmän hallituksen ja oppilaitosten välillä. Hallitseva käsitys Unkarin historiasta on muuttunut usean kerran viimeisen vuosisadan aikana. Andrea Kocsis (Cambridgen yliopisto) kertoi, miten Székesfehérvár, keskiajan kuninkaiden kruunaus- ja hautauspaikka, on saanut eri merkityksiä Unkarin virallisessa historiassa eri aikoina 1900-luvun alkupuolella. Paikkaa on myös fyysisesti muokattu – rakennuksia purettu ja uusia rakennettu – muuttuvien tulkintojen myötä.

Sergei Zhuraviev (Venäjän tiedeakatemia, Moskova) kertoi Venäjän historiapolitiikasta. Neuvostoliiton romahdettua sen virallisen historiapolitiikan perustelut katosivat, eikä Venäjän federaatiolla nykyään ole virallista historiapolitiikkaa. Eri tasavalloissa ja alueilla kerrotaan ja kirjoitetaan omien alueiden historiaa, jotka saattavat olla keskenään tai federaation linjan kanssa ristiriidassa. Venäjän historiankirjoitus esim. oppikirjoissa on ollut venäläiskeskeinen. Miten olisi mahdollista ottaa vähemmistöt huomioon ja luoda kattavampi kokonaiskuva Venäjän historiasta? Toinen ongelma on, että useat valtiot ”kilpailevat” tietyistä historian osista. Olivatko rusit venäläisten, ukrainalaisten, valkovenäläisten vai kaikkien näiden esi-isiä?

Eugene Rostovtsev (Pietarin yliopisto) pyrki tunnistamaan ja kartoittamaan toisaalta historiallisia henkilöitä, tapahtumia jne. joista on Venäjällä yksimielisyyttä ja toisaalta sellaisia, joista on ristiriitaisia näkemyksiä. Mitä aiempi tapahtuma on, sitä enemmän siitä on konsensusta. Venäläisten historioitsijoiden piireissä ”pakeneminen muinais-Venäjälle” tarkoittaa keskittymistä 1800- tai 1900-lukuja varhaisempiin, vähemmän kiistanalaisiin ajanjaksoihin.

Kati Parppei (Itä-Suomen yliopisto) kertoi Kulikovon taistelun asemasta Venäjän historiassa kautta aikojen. Taistelu tapahtui vuonna 1380, mutta lähteet ovat peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Kertomusta on koristeltu ja romantisoitu 1500-luvun kuluessa sen ajan agendojen mukaan. Taistelun oletetusta tapahtumapaikasta on tullut matkakohde, vaikka arkeologiset löydöt eivät viittaa siihen, että siellä olisi ollut niin iso taistelu kuin kerrotaan. Nykyajan pseudohistoria ei yleensä keksi vaihtoehtoisia tulkintoja Kulikovon taistelusta, sillä mytologisointi on tapahtunut jo 1500-luvulla.

Suuntaviivoja hyvään historiantutkimukseen

Projektiesittelyssään Välimäki kysyi, mikä ero on pseudohistorialla ja huonolla historiantutkimuksella? Harrastajahistoria ei välttämättä ole pseudohistoriaa, eikä hankkeessa haluta väittää, että kaikki ammattilaiset ja vain ammattilaiset harjoittavat ”oikeaa” historiantutkimusta. Välimäen mukaan pseudohistorian olennainen piirre on salaliittoteorioiden yleisyys. Lähteitä käytetään valikoidusti ja vanhentuneisiin lähteisiin viitataan epäkriittisesti tai ottamatta huomioon kontekstia.

On tavallista erottaa ns. medievalismi eli keskiajan vastanotto ja sen tutkiminen varsinaisesta keskiajan tutkimuksesta. Kuitenkin keskiajan tutkijoina osallistumme menneisyyden vastaanottoon ja vaikutamme populaarikulttuurissa ilmeneviin käsityksiin ja kuviin. Historia oppiaineena on syntynyt valtioiden muodostumisen ja kansallisliikkeiden tarpeisiin, joten se on aina ollut poliittinen. Konferenssissa korostettiin, että keskiajan tutkijoilla on velvollisuus kertoa hyviä tarinoita, jotka pärjäävät kilpailussa pseudohistorian kanssa ja pyrkiä vastaamaan niihin kysymyksiin, joihin yleisö kaipaa vastauksia. Lisäksi meidän tulee olla tietoisia siitä, miten oma toimintamme voi tulla tulkituksi ja käytetyksi.


Kendra Willson on tutkija Turun yliopistossa, joka on kiinnostunut mm. Suomen suhteesta skandinaaviseen riimukulttuuriin.


Lisälukemista ja -kuunneltavaa:

Jaa:
error