Keskiajan lasimaalausikkunoiden jäljillä

Joanna Veinio

Johdanto

Joukko nuoria miehiä vieraili kesällä 1871 Sauvon kirkossa. He etsivät elementtejä kansallisen muistin osasiksi sekä dokumentoivat häviämässä ja unohtumassa olevia aineistoja. Käyntien tuloksena tiedämme, miltä kirkon kuori-ikkunan lasimaalaukset näyttivät.

Sauvon kirkko, kuori-ikkuna. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Suomen Muinaismuistoyhdistyksen retkillä etsittiin ja dokumentoitiin kotimaan kohteita. Retkien painopisteessä olivat kirkot, jotka dokumentoitiin kuvin ja sanoin. Siten ei ole pelkkää sattumaa, että kaikki neljä keskiaikaisia lasimaalauksia sisältänyttä kirkkoa päätyivät retkien kohteisiin. Nauvo ja Sauvo kuuluivat ensimmäisen retken kohteisiin, ja kaksi muuta, Raisio ja Vehmaa, dokumentoitiin seuraavalla, vuoden 1874 retkellä.

Keskiajan kivikirkkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin muualla Skandinaviassa. Lisäksi kirkkoja leimaa poikkeuksellisen suuri keskeneräisyys. Lasimaalaukset on usein ajateltu kuuluvan rakennusprosessin loppuun, seinä- ja holvimaalausten kanssa yhtaikaisesti hankittaviin kirkkosalin koristuksiin. Silti lasimaalausten säilyminen vain neljän kirkon ikkunoissa on hyvin pieni määrä. Tämä luo helposti käsityksen materiaalin niukkuudesta. Todellisuudessa kyse on laajasta, mutta fragmentaarisesta ja hajanaisesta aineistosta. Tutkimuksen kannalta materiaalia on kahdessa muodossa, harvoina säilyneinä maalauksina sekä yleensä arkeologisilla kaivauksilla löydettyinä lasimaalausten katkelmina.

Käsitteenä lasimaalaus on moniulotteinen. Keskiaikaisessa kontekstissa se tarkoittaa lasille maalatun kuva-aiheen lisäksi värillistä tasolasia.

Aiempi tutkimus

Suomen keskiaikaisten lasimaalausten perustutkimukset ovat C. A. Nordmanin tutkimukset 1900-luvun puolivälistä. Hän käsittelee lasimaalausten historiaa, määrää sekä tyylejä artikkeleissaan Medeltida glasmålningar i Finland (1963) ja Die Glasmelereien des Mittelalters in Skandinavien (1964). Seuraavaa laajempaa tutkimusta jouduttiin odottamaan vuosikymmeniä. Markus Hiekkasen tutkimusartikkelit ovat muun muassa vuodelta 2005 Lasimaalaukset Suomen keskiajan kirkoissa – sirpaleita maasta ja ehjiä ikkunoista sekä 2006 julkaistussa Suomalaisia lasimaalauksia –teoksessa. Vuosien mittaan lasimaalauksia on käsitelty lyhyesti osana muita tutkimuksia, muun muassa väitöskirjoja ja pro gradu -töitä. Pro gradu -työni, joka valmistui viime keväänä, pyrkii olemaan koko säilyneen aineiston kattava kartoitus ja esittely.

Joka kirkon kuori-ikkunassa?

Tutkimukseni aikana olen selvittänyt säilyneiden lasimaalauspalojen määrää. Säilyneitä fragmentteja on lähes 900 kappaletta. Tutkimukseni perustuu tutkimusraportteihin, löytöluetteloihin sekä omakohtaiseen tutustumiseen aineistoon. Valitettavasti lasien huonokuntoisuus aiheuttaa sen, että lasimaalausten tarkka määrä jää edelleen epäselväksi. Myös joissain kaivauskertomuksissa määrät on ilmaistu epätarkasti.

Fragmentteja on 50 eri kohteesta. Palat jakautuvat kuitenkin epätasaisesti. Ahvenanmaan Jomala-kirkosta on noin 340 fragmenttia, yli kolmasosa koko aineistosta. Kohteita, joista on vain yksittäisiä lasimaalauspaloja, on lähes puolet löytöpaikoista. Mediaani on vain viisi kappaletta. Lasimaalaukset ovat sijainneet lähes aina osana kirkkotilaa. Linnojen, Kastelholman sekä Kuusiston linnojen, palat ovat luultavasti linnakappelista. Turun kaupunkialueen löydöt vastaavasti ovat vaikeasti jaoteltavissa, ja niistäkin luultavasti valtaosa on kirkollisesta kontekstista.

Löytöaineistoa on koko Suomen keskiajaksi laskettavalta ajalta. Ajoitus perustuu löytökontekstin ajoitukseen. Oletuksena on, että palat ovat todiste lasimaalauksesta, joka on sijainnut nykyajalle säilyneestä tai sitä edeltäneestä kirkkorakennuksesta tai -rakennuksista.

Lasimaalausaineisto näyttää jakautuvan kolmeen kokonaisuuteen. Vanhimmat, 1200–1300-luvuille sijoittuvat fragmentit, ovat kymmenestä kohteesta, joista suurin osa on Ahvenanmaalta. Tämän vanhimman kerrostuman kohteiden kirjo on laaja. Siinä on Turun kaupunkikohteita, kirkkoja sekä kaksi linnaa. Yhden kohteen aiheuttamasta vääristymästä huolimatta olen valmis väittämään, että jo aivan ensimmäisistä kirkoista lähtien lasimaalaukset ovat olleet oleellinen osa interiööriä. Ne ovat pysyneet osana kirkkotilaa keskiajan läpi myös sen loppupuolen puukirkoissa, aina reformaatioajalle asti.

Seuraava kokonaisuus ajoittuu vuosille 1425-1490 eli ajanjaksolle, jolloin kivikirkkojen rakentaminen oli vilkkaimmillaan. Kohteita on enemmän, ja pienempi löytömäärä jakautuu useampaan kohteeseen. Nuorin kokonaisuus sijoittuu aivan keskiajan lopulle, ja sitä leimaa keskeneräisiksi jääneet kirkot. Silti paloja on 60 kappaletta. Nämä lasimaalausfragmentit tulevat hyvin erilaisista kohteista: rauniokirkoista, kivisakaristosta, konventti- ja puukirkosta. Viimeinen ajanjakso osuu sekä kiihkeän rakentamisen että samalla reformaation aiheuttaman hiipumisen aikaan.


Kaavio. Lasimaalausfragmenttien määrä jaoteltuna kolmeen ajallisesti peräkkäiseen sukupolveen. Vanhimman sukupolven määrässä näkyy jaoteltuna erikseen Jomalan kirkon 345 lasifragmenttia.

Fragmentoitumisen tavat

On todennäköistä, että kaikissa Suomen keskiaikaisissa pitäjänkirkoissa on ollut lasitettuja ikkunoita, joista osassa on ollut lasimaalauksia. Miksi jäljellä näyttää olevan pääsääntöisesti fragmentteja, ja niitäkin joissakin kohteissa hyvin vähän? Onko herkät lasimaalaukset aikojen saatossa siirretty kuori-ikkunoista muualle kirkkotilaan, sivummalle? On hieman harhaanjohtavaa puhua säilyneiden lasimaalausten kohdalla neljästä kirkosta ja 13 maalauksesta, sillä vielä tänäkin päivänä keskiaikaisia lasimaalauspaloja löytyy kirkoista, muun muassa Pernajan sakaristosta sekä Mynämäen kuori-ikkunoista. Kaivauksissa paloja on löytynyt myös asehuoneista. Sakaristo ja asehuone ovat paikkoja, joihin keskiajan lasimaalaukset eivät loogisesti tunnu kuuluvan. Onko lasimaalauksia kohdannut kuitenkin eräänlainen ikonoklasmi? Mihin katolisen ajan ikkunalasit ovat päätyneet reformaation seurauksena?

Lasimaalauspalojen määrään vaikuttavat monet syyt: kohteen arkeologisen kaivauksen ajankohta ja toteutustapa. Vähätellä ei voi myöskään myöhempien vuosisatojen tilaan tekemiä muutoksia, esimerkiksi ikkuna-aukkojen laajentaminen on jo varhain yksi suurimmista syistä tuhoutumiselle. Herkät lasi-ikkunat ovat kärsineet myös luonnonolojen sekä yhteiskunnan myrskyistä. 

Lasimaalaukset ovat hyvä esimerkki mietittäessä, voiko ylipäätään säilyneiden fragmenttien avulla tehdä johtopäätöksiä ja kuinka kattavia päätelmiä ne tukevat? Vai pitäisikö löytöjä käsitellä oikeastaan enemmänkin irtolöytöinä?

Pernajan kirkon sakariston toinen lasimaalausikkuna. Kuva: Maija Kairamo 1987, Museovirasto, Rakennushistorian kuvakokoelma.

Palataan vielä takaisin 1800-luvun loppupuolelle matkaajien luo. Heidän tekemiään dokumentteja voi hyödyntää lähteenä erityisesti säilyneiden lasimaalausten tutkimisessa. Niiden avulla on mahdollista tavoittaa tilanne ja tietoja ennen nykypäivää, jossa maalaukset on sijoitettu museokontekstiin.

Muinaismuistoyhdistyksen retkikunta oli Sauvon kirkolla juhannuksen aikoihin 1871. Retken materiaaleissa on piirustus numero 49 ”Sauvo Goottilainen kirkon kuoriakkuna”. Siinä on erotettavissa mahdollisesti osa pyhimyshahmon vaatetuksesta sekä yhdeksän pientä lasimaalauskoristetta. Kirkon kalustoluettelo 1800-luvulta kertoo, että kuori-ikkunassa on ollut ristiinnaulitun kuva ja kaksi muuta hahmoa.

Retkeläiset saapuivat Nauvon kirkolle elokuun alussa ja dokumentoivat myös kuori-ikkunan lasimaalaukset, piirros numero 164 ”Glasmålningar på korfönstrer i Nagu kyrka”. Vähäiselle huomiolle, suorastaan hävinneeksi tiedoksi, on jäänyt, kuinka samankaltaiset, jopa identtiset, näiden kahden kirkon kuori-ikkunoiden maalauskompositiot ovat olleet.

Sauvon kirkon ikkunoiden kohtalona oli hävitä, sillä maalausten jäänteet on poistettu 1880-luvun aikana. Vastaavasti Nauvon ikkunoiden suojeleminen nousi esille jo retkeä seuraavana vuonna. Monien vaiheiden jälkeen ne luovutettiin museoon 1905, ja samassa yhteydessä S. Wuorion lasiliike teki kopiot, jotka koristavat nykyisin kirkon ikkunoita.

Lopuksi

Lasimaalaukset ovat kuuluneet keskiaikaisen kirkkorakennuksen alkuperäiseen kokonaisarkkitehtoniseen suunnitelmaan myös Suomessa, ja niitä on hankittu jo kivikirkkoja edeltäviin puukirkkoihin.

Kohteet, joista fragmentit on löydetty, ajoittuvat lähes koko Suomen keskiajalle. Löytyneiden fragmenttien ajallinen painottuminen on enemmänkin varhaiskeskiaikainen kuin myöhäiskeskiaikainen. Lasimaalausten metamorfoosiin paloiksi liittyy useita prosesseja, joista osa on onnettomuuksia, mutta mukana on myös tahallisuutta. Yksi osa muutosta on reformaation vaikutus kirkkotilaan. Yhdessä nämä eriaikaiset prosessit ovat muuttaneet hitaasti, mutta vääjäämättä kirkkojen kuori-ikkunoiden värikkäät ja vaikuttava koristeet hauraiksi ja vaatimattomiksi.


Kirjallisuutta:

  • Haggrén, Georg 2009. Askaisten kirkon ikkunat – kulttuurihistoriallinen aarre 1600-luvun Suomesta. Suomen Museo 2008. pp. 83–110.
  • Hiekkanen, Markus 1987. Polvesta polveen täällä Espoon kirkon esiinkaivettua menneisyyttä. Espoon seurakunnat. Espoo.
  • Hiekkanen, Markus 2005. Lasimaalaukset Suomen keskiajan kirkoissa – sirpaleita maasta ja ehjiä ikkunoista. SKAS 4/2005.
  • Hiekkanen, Markus 2006. Suomen lasimaalaukset keskiajalta Isonvihan loppuun asti. Teoksessa Suomalaisia lasimaalauksia. Suomen lasimuseon näyttelyjulkaisu. Toim. Kaisa Koivisto. Hämeenlinna.
  • Hiekkanen, Markus & Valkeapää, Leena 2010. Kesämatkoja Suomessa: Ahvenanmaalla ja Turun seudulla [Nervander, Emil 1871: Sommarresor i Finland. På Åland och i Åbo–trakten.]. Käännös Markus Hiekkanen, johdanto Leena Valkeapää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.
  • Nordman, C. A. 1963. Medeltida glasmålningar i Finland. Finskt Museum LXVIII. pp. 21–46.
  • Nordman, C. A. 1964. Mittelalterliche Glasmalereien in Finnland. Glasmalereien des Mittelalters in Scandinavien. Corpus Vitrearum Medii Aevi Skandinavien. Almqvist & Wiksell, Stockholm.
  • Nordman, C. A. 1980. Glasmålningar. Finlands medeltida konsthantverk. Museiverket, Helsingfors.
  • Riska, Tove 1987. Lasimaalaukset. Sarajas-Korte (toim.) Ars Suomen taide, osa 1. Weilin+Göös, Espoo.
  • Seppänen, Liisa 2002. Todisteita Turun tuomiokirkon keskiaikaisista lasimaalauksista? Aboa Turun maakuntamuseo vuosikirja 65/2001. pp. 23–38.
  • Seppänen, Liisa 2012. Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Arkeologia.
  • Taavitsainen, Jukka-Pekka 1979. Kuusiston linnan kaivauslöydöt: kaivauslöytöjen ja historiallisten lähteiden vertailua. Utgrävningsfynd från Kustö slott. En jämförelse mellan utgrävningsfynd och historiska källor. Turun kaupungin historiallinen museo. Raportteja, Åbo stads historiska museum. Rapporter 3.
  • Valkeapää, Leena 2018. Suomen muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket Suomessa 1871–1902. Vol 8 Nro 1 (2018): Tahiti 1/2018 pp. 5–27.
  • Valkeapää, Leena 2020. Saman taiteen lapset. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket 1871 – 1902. Suomen muinaismuistoyhdistys.

* * *

FM Joanna Veinio toimii Helsingin yliopiston Digitaalisen opetuksen ja jatkuvan oppimisen palvelut yksikössä koulutusasiantuntijana. Koulutusasiantuntijana hän vastaa Avoimen yliopiston  historian sekä keskiajan tutkimuksen suunnittelusta. Pro gradu -tutkielma ”Suomen keskiajan lasimaalaukset : hajonneina varastossa ja melkein ehjinä ikkunoissa” (Joanna Veinio, 2020) on luettavissa Heldassa.

Miratorin Ad Fontes -osasto -keskiaikaisten asiakirjojen julkaiseminen osana tieteellisiä artikkeleita

Kirsi Salonen, Tapio Salminen ja Lauri Leinonen

Suomalaiset keskiajantutkijat voivat sanoa olevansa verrattain onnekkaassa asemassa. Toisin kuin monessa muussa maassa lähes kaikki nykyisen Suomen aluetta ja suomalaisia koskevat keskiaikaiset asiakirjat on kattavasti editoitu ja avattu tutkijoiden vapaaseen käyttöön. Asiakirjoja voi nykyään tutkia digitaalisessa muodossa Kansallisarkiston ylläpitämän Diplomatarium Fennicum -tietokannan (http://df.narc.fi/) kautta.

Tästä hienosta tilanteesta meidän on kiittäminen ensi sijassa Suomen Valtionarkiston johtajaa Reinhold Hausenia. Hausen otti 1800-luvun lopun ja toisen maailmansodan välisinä vuosikymmeninä tehtäväkseen kansallisen historiankirjoituksen edistämisen julkaisemalla Suomen historiaan liittyviä asiakirjoja. Ensimmäisenä Hausenin julkaisulistalla oli Turun tuomiokirkon Mustakirja, Registrum Ecclesiae Aboensis (REA), jonka sisältämät asiakirjat hän julkaisi vuonna 1890. Työtään keskiaikaisten asiakirjojen parissa Hausen jatkoi vuosina 1910–1935 julkaisemassaan kahdeksanosaisessa Finlands medeltidsurkunder (FMU) -sarjassa. Yhdessä julkaisut kattavat yli 6700 asiakirjaa, leijonanosan Suomea koskevista asiakirjoista vuoteen 1530 asti.

1900-luvun lopulla digitaalisten tutkimusresurssien yleistymisen myötä FMU:ssa olevat asiakirjat skannattiin ja niistä luotiin Suomen Kulttuurirahaston taloudellisella tuella tietokanta, jonka nimeksi annettiin Diplomatarium Fennicum (DF). Tietokannan kautta tutkijoilla on ollut mahdollisuus käyttää asiakirjoja digitaalisessa muodossa. 2010-luvulle tullessa tietokanta oli teknisesti vanhentunut monella tapaa, ja sen käyttö koettiin hankalaksi. Niinpä tietokannan uudistamiseksi käynnistettiin Koneen Säätiön tuella hanke, jonka tuloksena kehitettiin nykyinen Diplomatarium Fennicum -tietokanta moderneine tutkimustyökaluineen. Perusrungoltaan DF seuraa edelleen Hausenin työtä, mutta uuteen DF-tietokantaan on lisätty jonkin verran Hausenin editiosta puuttuvia, ennen vuotta 1530 laadittuja asiakirjoja.

1300-luvulla Turussa dominikaaniluostarissa käytössä ollut pyhimyskalenteri. Kuva: Wikimedia.

DF:ssä on kaikesta edellä todetusta huolimatta vielä aineiston suhteen täydentämisen ja korjaamisen varaa. Suomalaisilla keskiajantutkijoilla on edelleen tiedossaan keskiajan Suomea ja suomalaisia koskevia asiakirjalähteitä, joita ei ole koskaan julkaistu editiona missään, ja jotka olisi ensiarvoisen tärkeätä saada tutkijayhteisön käyttöön. Samoin tutkijoilla on tiedossaan DF:ssä esiintyviä muita puutteita ja virheitä, jotka olisi myös tärkeä saada kaikkien tietoon DF-tietokannan kautta. Tämän puutteen korjaamiseksi olemme nyt päättäneet avata Miratorissa oman Ad Fontes -osaston keskiaikaisten asiakirjalähteiden julkaisemiseksi tieteellisten artikkelien osana. Tarkoituksena on, että artikkelien yhteydessä editoidut asiakirjat viedään tarvittavine metatietoineen Diplomatarium Fennicum -tietokantaan, jossa ne ovat koko tiedeyhteisön käytössä, ja niistä on saatavilla samat tiedot kuin muistakin DF:ssä olevista asiakirjoissa. Tietokantaan lisättävien editioiden julkaisuvastuu on Diplomatarium Fennicumin toimituskunnalla ja Kansallisarkistolla, ja julkaisu toteutetaan yhteistyössä artikkelin laatijan kanssa. Miratorin ja Diplomatarium Fennicumin yhteistyön kautta suomalaisille keskiajan tutkijoille avautuu uusi väylä tieteellisesti meritoivien asiakirjaeditioita sisältävien artikkelien julkaisemiseksi – uusi foorumi jollaista ei toistaiseksi ole Suomessa ollut.

Mitä Ad Fontes -osiossa voi julkaista? Toivotamme tervetulleiksi tieteellisiä suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä artikkeleita, joissa julkaistaan aikaisemmin tuntemattomia tai julkaisemattomia Suomen aluetta tai suomalaisten historiaa koskevia keskiaikaisia asiakirjoja tai jo julkaistujen asiakirjojen ajoitukseen ja sisältöön liittyviä korjauksia. Ad Fontes -osioon voidaan ottaa myös mukaan uusia, nykyisten tieteellisten periaatteiden mukaan tehtyjä parannettuja versiota Hausenin jo julkaisemista asiakirjoista. Mikäli suunnittelet editiota, ota yhteys Miratorin toimituskuntaan julkaisuaikataulun sopimiseksi. Valmis artikkeli ja siihen liittyvä editio lähetetään Miratorin toimitukselle journal.fi:n kautta, ja ne käyvät läpi vertaisarvioinnin.

Artikkeleissa noudatetaan Miratorin tavanmukaisia kirjoitusohjeita. Diplomatarium Fennicumin toimituskunnalta (df@arkisto.fi) voi kysyä lisätietoja editioperiaatteista, jotta editiot sekä niissä tarvittavat metadatat saadaan tuotettua alusta alkaen tietokannan periaatteiden mukaisesti. Asiakirjojen tietokantaan viennistä vastaa Diplomatarium Fennicumin toimituskunta, ja Kansallisarkisto julkaisee ne tietokannan puolivuosittaisten sisältöpäivitysten yhteydessä.

Aiheeseen liittyviin tiedusteluihin vastaa Miratorin Ad fontes -osaston vastaava toimittaja Kirsi Salonen (kilesa@utu.fi).

Glossa ry:n hallitus 2021

Glossa ry on jälleen saanut uuden hallituksen! Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 25.1.2021 valittiin hallituksesta toimihenkilöt vuodelle 2021. Hallituksen kokoonpano on siis seuraava:

Sanna Supponen, FM (HY), puheenjohtaja

Olli Lampinen-Enqvist, TM (HY), varapuheenjohtaja
Katja Fält, FT (JY)
Anita Geritz, HuK (HY), tiedotusvastaava
Lauri Ockenström, FT (JY)
Saku Pihko, FM (TaY)
Kirsi Salonen, FT, OTT (TY)
Tapio Salminen, FT (TaY)
Henna Paasonen, FM, sihteeri, Glossae-blogin päätoimittaja

Varajäsenet:
Leena Enqvist, TM, HuK (HY)
Antti Ijäs, FM (HY)
Karolina Kouvola, TM (HY)
Tia Niemelä, FM (HY), taloudenhoitaja ja jäsensihteeri

Yhdistyksen varsinaisina toiminnantarkastajina tilikaudella 2021 toimivat Kirsi Kanerva ja Marika Räsänen.

Tiedottajan apuna tiedotustiimissä jatkavat Sanna Supponen ja Karolina Kouvola.

Glossa kiittää pitkään hallituksessa toimineita Kirsi Kanervaa ja Marika Räsästä sekä toivottaa tervetulleeksi uudet jäsenet Tia Niemelän ja Kirsi Salosen.

Tia Niemelä

Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Glossan hallituksessa ja toimin taloudenhoitajana sekä jäsensihteerinä. Olen ollut aiemmin mukana Glossae-blogin toiminnassa. Valmistuin joulukuussa Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenani arkeologia. Pro gradu -tutkielmassani kehitin ja testasin menetelmää, jolla voitaisiin luotettavasti laskea keskiaikaisten pergamenttifragmenttien neliömassa. Työni aineistona toimivat Kansalliskirjaston fragmenta membranea -kokoelman raamattufragmentit. Tällä hetkellä suoritan historian maisterin tutkintoa sekä opettajan pedagogisia opintoja Helsingin yliopistossa. Keskiajassa minua kiinnostaa erityisesti materiaalinen kulttuuri ja sen tutkimusmahdollisuudet.

Kirsi Salonen

Olen yleisen historian professori Turun yliopistossa ja erikoistunut eurooppalaiseen myöhäiskeskiajan kirkko- ja oikeushistoriaan. Olen työskennellyt pari vuosikymmentä Vatikaanin arkistolähteiden parissa, joista parhaiten tunnen paavillisen ”katumusoikeusistuimen” eli penitentiariaatin sekä korkeimman paavillisen tuomioistuimen eli Rotan arkistoaineiston. Lisäksi olen kiinnostunut suomalaisista keskiaikaisista papeista, lännen suuresta skismasta, rikoksista, synneistä ja monesta muusta. Olen mukana Diplomatarium Fennicumin toimituskunnassa, minkä kautta yritän edistää suomalaisten keskiaikaisten lähteiden tunnettuvuutta ja julkaisemista.

Esitelmä: Luonto ja ”luonnon kirja” Bonaventuran ajattelussa

Anita Geritz

Glossan syksyn toinen esitelmäilta 24.11. avattiin Zoomissa kello 17:00. Puhumassa oli Oskari Juurikkala, joka väitteli vuonna 2019 teologian alalta Rooman Santa Crocen yliopistosta. Hänen väitöskirjansa “The Patristic and Medieval Metaphor of the Book of Nature: Implications for Fundamental Theology” käsitteli laajasti ”luonnon kirjan” metaforaa kristinuskon varhaisista vuosista 1200-luvulle. Hänen tutkimuksensa aiheen parissa jatkuu nyt tutkijatohtorina Åbo Akademissa – suunnitteilla on sekä artikkeleita että kirjoja.

Metafora luonnosta ”kirjana” on nykyaikanakin yleinen ja tulee vastaan monenlaisissa konteksteissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole erityisen ilmeinen idea – missä mielessä luonto on kuin ”kirja”? Metaforan tarkemmasta merkityksestä ja alkuperästä puhutaan melko harvoin, joten Juurikkala kiinnostui selvittämään, mistä tällainen ajatus on oikeastaan peräisin.

Metafora ensimmäiseltä vuosisadalta 1100-luvulle

Väitöskirjassaan Juurikkala näkee metaforan alkuperän juutalaisen ja kreikkalaisen ajattelun kohtaamisessa ensimmäisellä vuosisadalla. Sen taustalla on toisaalta juutalainen luomiskertomus, jossa Jumala luo maailman puhumalla (”Jumala sanoi: ’tulkoon valo!’”), toisaalta kreikkalaisen filosofian käsite logos, joka merkitsi ennen kaikkea ”ajatusta” tai ”järkeä” jonka varaan maailmankaikkeus rakentui, mutta joka juutalais-kristillisissä esityksissä sai useammin merkityksen ”sana”.

Juutalaisen luomisopin ja kreikkalaisen filosofian synteesi heijastuu jo Johanneksen evankeliumiin, jossa ”logos” eli ”sana” kytketään Jumalaan ja luomiseen (”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. … Kaikki syntyi Sanan voimalla.”). Lisäksi juutalainen oppinut Filon Aleksandrialainen muodosti systemaattisen synteesin juutalaisesta jumalakäsityksestä ja kreikkalaisesta filosofiasta ensimmäisellä vuosisadalla.

Keskiaikaisen ajattelun kannalta keskeisimpiä kirkkoisiä, jotka kirjoittivat luonnon kirjasta ja logoksesta, olivat läntinen Augustinus (354-430) ja itäinen Maksimos Tunnustaja (n. 580-662). Molemmat vaikuttivat merkittävästi irlantilaisoppineen Johannes Scotus Eriugenan (n. 815-877) ajatteluun aiheesta – Eriugena oli varhaiskeskiajalla harvoja kreikan taitajia ja käänsi Maksimoksen teoksia latinaksi. Eriugena katsoi, että ihmisen on tutkittava luontoa ymmärtääkseen Jumalaa paremmin.

Metafora luonnon kirjasta löytyy myös niin kutsutun 1100-luvun renessanssin oppineilta, kuten Hugo Saint-Victorlaiselta ja Bernard Clairvauxlaisen kirjeistä, jotka ilmentävät myös 1100-luvun luontoromantiikkaa: Bernard esimerkiksi kertoo yhdessä kirjeessään, että ”puilta, kukilta ja ruoholta” oppi enemmän kuin kirjoista.

Bonaventura – fransiskaaniteologi

Fransiskus saarnaamassa linnuille. Yksityiskohta freskosta Pyhän Fransiskuksen basilikassa
(Assisi, 1200-l loppu).
Kuva: Wikimedia

Pyhä Fransiskus (1181/2-1226) on kuuluisa erityisestä suhteestaan eläimiin ja luontoon. Fransiskuksen ajattelussa luomakunta, joka oli paratiisissa ollut täydellisessä harmoniassa, oli haavoittunut syntiinlankeemuksen seurauksena ja nyt odotti täydellistymistään aikojen lopussa, saattoi ihmisen hengellisen puhdistumisen kautta korjaantua osittain jo tässä ajassa. Toisin sanoen, pyhä ihminen saattoi palauttaa ympärilleen luomakunnan harmonian. Tätä havainnollisti tarina Fransiskuksen ja Gubbion suden kohtaamisesta, jossa Fransiskus kesytti kaupunkia piinanneen suden puheellaan. Tarinasta tuli tärkeä osa fransiskaanisen hengellisyyden ”mielikuvitusperintöä”, joka muovasi fransiskaanista suhtautumista luontoon.

Bonaventura (1221-1274) oli fransiskaanien suurin teologi. Hän ehti itse tavata ja oppia Fransiskukselta, ja tämä vaikutti Bonaventuraan suuresti – on peräti sanottu, että Bonaventura ”puki teologiaksi sen, minkä Fransiskus eli”.

Bonaventuran kirjoituksissa yhdistyy fransiskaaninen mystiikka ja skolastinen oppineisuus. Puhutteleva esimerkki tästä on Bonaventuran Itinerarium mentis ad Deum, joka käsittelee sielun kuutta ”nousua” kohti Jumalaa. Teoksen rakenteen taustalla on tarina Fransiskuksen kokemasta visiosta, jossa hänelle ilmestyi kuusisiipinen enkelihahmo. Bonaventuran teoksessa enkelin kuusi siipeä rinnastuvat kuuteen ”nousuun”, jotka jakautuvat edelleen kolmeen pariin: katsominen ”ulospäin” kohti näkyvää maailmaa, ”sisään” eli ihmisen omaan sieluun ja lopulta ”ylös” Jumalaan. Luonto ja ”luonnon kirja” liittyvät tässä prosessissa ensimmäiseen askeleeseen, näkyvään maailmaan, johon ihminen luonnostaan suuntautuu havainnoidessaan aisteillaan ympäristöään.

Luonto on juutalais-kristillisessä ajattelussa Jumalan luoma, jolloin se myös kertoo jotain luojastaan. Bonaventura kirjoittaa, että luonto todistaa Luojan voimasta ja että jokainen olento luonnostaan kuvastaa tai heijastaa Jumalaa. Luodut olennot toimivat näin näkyvinä merkkeinä ja esikuvina, jotka johdattavat kohti näkymätöntä logosta.

Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen ei kuitenkaan osaa luonnostaan lukea näitä merkkejä: Bonaventuran ajattelussa painottuu, että tarvitaan Jumalan armoa, jotta luonnon kirja avautuu ihmiselle. Materiaaliseen maailmaan ei myöskään saa väärällä tavalla takertua, vaan sen on toimittava väylänä sisäiseen mietiskelyyn ja nousuun ”ylös” kohti Jumalaa.

Kaksi kirjaa: luonto ja Raamattu

Bonaventura, maalaus 1400-luvulta (yksityiskohta). Kuva: Wikimedia

Sekä luonto että Raamattu toimivat Jumalan ilmoituksen kanavina – tunnetussa teoksessaan Breviloquium (eräänlainen teologian tiivistelmä) Bonaventura valottaa näiden kahden suhdetta. Tässä metafora luonnosta nimenomaan ”kirjana” pääsee loistamaan.

Esitelmässä käsitellyssä sitaatissa Bonaventura vastaa kysymykseen, miksi Raamatussa käsitellään varsin vähän luonnon toimintaa. Hän vastaa, että Jumala oli jo antanut luomiseen liittyvän kirjan: luonnon ymmärtämiseksi ihmisen on luettava ”luomakunnan kirjaa”. Raamattu käsittelee jo jotain muuta: pelastusta, ”uutta luomista”, luonnon johdattamista takaisin Luojansa luo.

Luonnon kirja edeltää siis ajallisesti pyhiä kirjoituksia. Raamattua ymmärtääkseen ihmisen on ymmärrettävä luonnon kirjaa eli tunnettava luomakunta ja sen Luojan olemassaolo. Koska tämä on Raamatun ymmärtämisen edellytys, Raamatussakin käsitellään joitain luonnon kirjan perusteita esimerkiksi luomiskertomuksessa. Lopulta Raamattu keskittyy kuitenkin korkeampiin asioihin.

Luonnon kirja käytännössä keskiajan ajattelussa

Bonaventuran kirjoitukset luonnon kirjasta ovat sikäli vaikeasti lähestyttäviä, että ne ovat varsin abstrakteja. Bonaventura ja muut asiaa teologisesti käsitelleet oppineet eivät useinkaan havainnollista, miten luonnon kirjaa tulisi käytännössä lukea.

Keskiaikaiset bestiaarit sisälsivät kuvauksia eläimistä ja niiden ominaisuuksien symbolista tulkintaa. Haikarat, Aberdeenin bestiaari (1200-l). Kuva: Wikimedia

Myöhäisantiikin ja keskiajan lähteissä on kuitenkin monia esimerkkejä erityisesti symbolisesta ja moraalisesta luonnon ”lukemisesta”. Esimerkiksi Basileios Suuri (330-379) kommentoi suurelle yleisölle suunnatussa saarnasarjassaan luomiskertomusta tällä tavalla. Yksittäiset eläimet sekä ”luonnon harmonia” yleisesti tarjosivat kirjoittajille ja saarnaajille ihanteita ja malleja. Toisaalta langennut luonto tarjosi myös varoittavia esimerkkejä konfliktista ja synnistä.

Luonto oli myös ihmetyksen kohde ja hedelmällinen ympäristö mietiskelylle. Kirjoittaessaan ”puiden, kukkien ja ruohojen” opista Bernard Clairvauxlainen todennäköisesti viittasi luonnossa rukoiluun ja siitä saatuihin oivalluksiin. Luonnon merkitys oli ensisijaisesti hengellinen: käytännön luonnontieteellinen tieto jää Bonaventuran kirjoituksissa taka-alalle.

 * * *

Anita Geritz on historian opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän kirjoittaa gradua ennusmerkkien tulkinnasta 1500-luvun Englannissa.

Esitelmä: Koodit ja käytäntö – naiset navigoimassa kaupungin topografiaa varhaisessa Bysantissa

Tia Niemelä

Viime keväänä koronatilanteen vuoksi peruttu esitelmäilta järjestettiin maanantaina 26.10.2020 etäyhteyden välityksellä. Esitelmän piti FT Jeanette Lindblom otsikolla: Koodit ja käytäntö – naiset navigoimassa kaupungin topografiaa varhaisessa Bysantissa.

Tilaisuuden avasi Glossa ry:n puheenjohtaja Kirsi Kanerva toivottaen kaikki tervetulleiksi seuraamaan esitystä. Tämän jälkeen Jeanette Lindblom aloitti esityksensä, jonka hän piti väitöskirjansa Women and public space : Social codes and female presence in the Byzantine urban society of the 6th to the 8th centuries aiheesta (luettavissa Heldassa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5154-4).

Tutkimuksen kohteena oli varhainen Bysantti 500–700 jaa. ja maantieteellisesti alue kattoi suuren osan vanhasta läntisestä Roomasta sekä Välimeren aluetta. 600–700 luvuilla alueella oli paljon sisäisiä konflikteja ja vihollisia tuli myös ulkopäin. 800-luvulla Bysantin alue olikin jo huomattavasti pienempi ja monia tärkeitä kaupunkeja oli menetetty. Konstantinopolin kaupungin merkitys korostui kuten myös Thessalonikin. Tutkimus kattoi koko Bysantin alueen, mitä siihen minäkin aikakautena maantieteellisesti kuului.

Lähdeaineistonaan tutkimuksessa oli käytetty kirjallisia tekstejä kuten lakitekstejä, kirkollisia kaanoneita, kronikoita, hagiografioita ja ihmetekokertomuksia, runoja sekä papyrusaineistoja, mutta näiden lisäksi myös kuvallisia lähteitä: käsikirjoitusten kuvituksia, mosaiikkeja, arkeologista aineistoa sekä muita taide-esineitä. Monipuolisella lähdeaineistolla oli saatu tietoja sieltä täältä, jotka osoittivat samaan suuntaan ja joiden avulla oli mahdollista saada kokonaiskuva.

Bysantti oli lähtökohtaisesti patriarkaalinen ja virat olivat vain miehille tarkoitettuja, kuten antiikin aikana oli tapana. Koti puolestaan toimi naisten paikkana ja naisen esikuvana oli Neitsyt Maria. Naiselta odotettiin siveellistä käytöstä, hänen tuli peittää itsensä sekä piilotella itseään, varsinkin julkisissa tiloissa, sillä paikalla oli toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Sukupuolet eroteltiin vahvasti toisistaan; miehet ja naiset olivat erilaisia ja erillään toisistaan. Tästä huolimatta lähteissä on nähtävissä, että joissain tapauksissa naisilla oli niin sanottuja rinnakkaistehtäviä miesten kanssa. Lindblom toi esiin esimerkin Ravennalaisen kirkon, jonka seinillä kuvataan pyhmiskulkuetta. Oikealla puolella on kuvattu miehiä ja vasemmalla puolestaan naisia. Sukupuolet ovat eroteltuina toisistaan eri puolille, mutta kuitenkin kuvattu samalla tavalla keskenään.

Mosaiikki Sant’Apollinare Nuovosta Ravennasta 500-luvulta. (Kuva: Wikimedia Commons.)

Toinen esimerkki sukupuolien kuvaamisesta Bysantissa oli kuparirahan kuvituksesta, jossa hallitsijapari esitettiin yhdessä. Keisarinnat olivat olleet esillä ennenkin, mutta rahassa olevan kuvan myötä asetelma tuli myös kansalle näkyväksi. Naisia kuvataan myös muissa mosaiikeissa, yleensä sopivassa seurassa, mutta tämä osoittaa, että naisten liikkuminen oli kuitenkin tavanomaista. Kirjallisissa lähteissä on mainintoja raskaana olevista naisista kaduilla puhuttaessa erilaisista ihmisryhmistä, mikä puolestaan kertoo, että naiset olivat olennainen osa katukuvaa Bysantissa.

Kupariraha 500-luvun loppupuolelta, jossa kuvataan
hallitsijaparia Justinus II ja Sophia.
(Kuva: Wikimedia Commons.)

Myös naisten välillä oli olemassa eriarvoisuutta, eivätkä kaikki naiset olleet yhtäläinen ryhmä. Se, mitä yhteiskuntaluokkaa nainen edusti, vaikutti naisen asemaan yhteiskunnassa. Perustuen Agathias Scholastikoksen runoon Jeanette Lindblom toi esiin, että alimman luokan naisia saattoi nähdä kadulla, mutta ylempien luokkien naisten tuli olla tarkempia. Runojen perusteella nuoria neitoja suojeltiin, vaimon tuli olla tarkka moraalistaan ja leskiksi jääneillä naisilla oli eniten sosiaalista liikkumavaraa. He saivat liikkua myös ilman seuralaista. Kaikkein tarkimmin vahdittiin nuoria hyvistä perheistä olevia naimattomia naisia.

Vaikka koti olikin naisille, saattoivat he silti tehdä asioita myös sen ulkopuolella. Naisten aktiviteetteihin kodin ulkopuolella vaikuttivat yhteiskuntaluokka, ikä, siviilisääty, mutta näiden lisäksi myös kaupungin topografia. Oli paikkoja, jossa naiset pystyivät olemaan ja toisaalta paikkoja, joissa naisten ei ollut yhtä hyväksyttyä olla. Kirkollinen ympäristö oli tärkeä ja moraalisesti turvallinen naisille, jossa sai liikkua vapaasti. Naiset saattoivat toimia seurakunnan neitsyinä tai leskinä ja omistaa elämänsä uskonnolliselle elämälle. Naiset toimivat myös mahdollisesti kirkon kuorossa. Diakonissa oli ainoa virallinen kirkollinen toimi, johon nainen voitiin vihkiä. Naiset saattoivat myös tehdä pyhiinvaelluksia sopivassa seurassa. Kirkkojen lisäksi naiset saivat mennä kylpylöihin, vaikka näissä tulikin noudattaa tarkempia sääntöjä ja miehille ja naisille oli eri osastot. Naiset saattoivat käydä myös markkinoilla, mutta satama-alueet eivät sopineet hyvämaineisille naisille eikä hallintorakennuksiin ollut asiaa muuten kuin tilanteen niin vaatiessa.

Naiset saattoivat miesten tapaan seurata erilaisia kaduilla meneviä kulkueita. Kirkollisissa kulkueissa, kuten hautajaiskulkueissa, naisilla saattoi olla jokin roolikin, vaikka yleensä naiset olivatkin vain katsojina. Katsomiseenkin saattoi liittyä erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi norsunluureliefissä on kuvattu katsojia ikkuna-aukoissa. Tämä olikin naiselle sopiva paikka seurata kulkuetta: suojatussa tilassa, ikkunasta tai oviaukosta.

Norsunluureliefi, jossa kuvataan uskonnollista kulkuetta. Ikkunoissa näkyy katselijoita, Lindbolmin mukaan mahdollisesti myös naisia. (Kuva: Wikipedia.)

Naisen paikka oli suurilta osin kotona ja liikkumista ohjasivat normit, mutta poikkeuksiakin löytyy. Keskiluokkaan kuuluva nainen saattoi tehdä työtä esimerkiksi perheyrityksessä, vaatetuotannossa, käsityöläisenä tai (erään papyruksen mukaan) toimia kukkakauppiaana. Myös juuri sukupuolen mukainen erottelu saattoi mahdollistaa naisen työn: alemman yhteiskuntaluokan nainen saattoi palvella jonkin ylemmän luokan naisen tarpeita. Myös Bysantissa naiset saattoivat olla silti epätavallisissakin ammateissa, kuten majatalon pitäjänä, vaikka majataloja ei katsottu naisille sopiviksi paikoiksi. Konstantinopolissa tiedetään myös olleen prostituutiota.

Poikkeukselliset olot, kuten luonnonkatastrofi tai hätätilanne saattoivat ajaa naiset sellaisiin paikkoihin, joissa he eivät normaalisti liikkuneet. Esimerkiksi maanjäristys saattoi olla tällainen hätätilanne. Myös perheen hätä, esimerkiksi miehen joutuessa vankilaan, saattoi saada naisen vierailemaan vankilassa, paikassa, jossa nainen ei muuten kävisi.

Esitelmä toi esiin uudenlaisia näkökulmia bysanttilaisiin naisiin. Naiset toimivat miesten rinnalla, vaikka naisten liikkuminen olikin koodien säätelemää. Valtaosa naisista eli perinteisesti kodeissaan, mutta naiset olivat tästä huolimatta näkyvillä myös katukuvassa, eikä todellisuus näin ollen aina vastannut ihannetta. Naiset saattoivat navigoida Bysantissa eri tavoin riippuen elämäntilanteesta, yhteiskuntaluokasta, topografiasta, seurasta sekä joskus vuorokauden ajastakin riippuen.

* * *

Tia Niemelä on arkeologian ja historian opiskelija Helsingin yliopistosta.

Ensimmäinen (tunnettu) suomalainen stressiuni

Marko Lamberg

Jöns Budde hänen Tukholmassa teettämänsä ehtoolliskalkin aluslautasessa. Kuvaaja: Kari Uotila.

Naantalin luostarissa 1400-luvulla asunut birgittalaisveli Jöns Budde tunnetaan ahkerana tekstintuottajana, ja häntä on toisinaan kutsuttu Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksi. Sitä hän ei ollut, mutta yksi varhaisimmista kuitenkin. Hänen elämänvaiheitaan tunnetaan vain vajavaisesti eivätkä kaikki hänen teoksensa ole säilyneet, mutta hän vaikuttaa silti olleen tuotteliaampi ja jälkimaineeltaankin tunnetumpi kuin yksikään toinen Naantalin luostarissa tai edes emoluostari Vadstenassa asunut birgittalaisveli. Jöns Budde osallistui tarmokkaasti birgittalaisten suureen projektiin, jossa tuotettiin ruotsinkielistä hengellistä kirjallisuutta. Vaikka kyse oli usein käännöksistä, jotka oli tehty latinankielisistä alkuteoksista, kääntämisen merkitystä ei pidä aliarvioida – varsinkin kun keskiajan käytännöt antoivat kääntäjälle enemmän vapauksia kuin modernin ajan sanatarkkuuteen pyrkivät periaatteet. Birgittalainen kirjallisuus on arvokas lähde tarkasteltaessa keskiajan kirjallisuus-, uskonto- ja kulttuurihistoriaa, ja siihen sisältyy myös varhaisin tunnettu kuvaus autenttisesta suomalaisen näkemästä unesta.

Vuonna 1469, kun Jöns Budde vieraili Vadstenassa, hän oli vielä nuorehko mies ja kääntäjän uransa alkutaipaleella. Hän kertoo erään teoksensa jälkisanoissa olleensa tuolloin Vadstenassa luostarinsa asialla – todennäköisesti Naantalin luostari oli lähettänyt hänet jäljentämään emoluostarin kirjastosta teoksia omaan kirjastoonsa. Yksi Jöns Budden jäljentämistä teoksista käsitteli Pyhän Mechtildin elämää. Jöns Budde kertoo uupuneensa käännöstyön jälkeen niin, että hänen oli oltava kolmen tai neljän päivän ajan vuoteenomana. Pyhän Mechtildin elämä kiinnosti Vadstenan nunnia siinä määrin, että he pyysivät Jöns Budde myös ruotsintamaan teoksen, koska latinan taito oli harvinainen nunnienkin keskuudessa. Hän tarttuikin tehtävään. Yksitoista vuotta myöhemmin hän kuvasi työn etenemistä seuraavasti:

Katso, toisena yönä sen jälkeen, kun olin antanut asiaan hyväksyntäni ja ottanut kirjan luokseni ja jo suurella vaivalla ja huolella kääntänyt 6 tai 8 kappaletta, minusta näytti unessani siltä, että istuin sen ikkunan ääressä, jossa minulla oli tapana istua ja kirjoittaa, ja kaikkialla oli niin pimeää, sekä kirjassa että talossa, että näin vain vähäsen enkä voinut lainkaan kirjoittaa. Siinä istuessani ja murehtiessani pimeydessäni minusta näytti siltä, että ihastuttava, pitkä ja kaunis neitsyt astui sisälle taloon nunnan hahmossa, yllään harmaa vaate ja päässään musta huntu. Hän kantoi rinnallaan taulua, jossa oli kaksi kantta tai lautaa, varsin kauniita ja hienosti koristeltuja, ja hän tuli luokseni paikkaan, jossa istuin, ja sanoi: ’Katso, veljeni, näen, että suret ja murehdit tätä pimeyttä, joka on sekä kirjassa että talossa.’ Ja hän avasi taulun, jossa näkyi hyvin kirkas peili, kauttaaltaan koristeiden peitossa ja ihmeellisellä tavalla paikalleen kiinnitettynä, ja sanoi minulle: ’Katso, veljeni, tästä peilistä olet näkevä ja ymmärtävä kaiken, mitä kirjassa lukee.’ Ja niin hän sulki jälleen peilin ja käveli hitaasti pois. Heti, kun heräsin tästä unesta, kellot kutsuivat aamupalvelukseen, ja suokoon Jumala apunsa elämälleni ja sielulleni, kun sanon todeksi sen, että kaikki kipu ja heikkous oli kaikonnut ja lähtenyt päästäni ja myös muista jäsenistäni, etten tuntenut vähäisintäkään vaikeutta enkä lainkaan väsynyt enkä tuntenut tarvetta nukkua tai levätä niinä 14 päivänä, joiden aikana käänsin ja tulkitsin tämän kirjan latinasta ruotsiksi.

Jöns Budden öistä kokemusta voisi pitää konventionaalisena visiona, jossa pyhimys ilmestyy avuntarvitsijalle ja auttaa häntä. Kuvauksessa onkin visiogenren piirteitä, ja Jöns Budde näyttää pitäneen kokemustaan todellisena, koska hän kuvauksensa loppusanoissa kiittää Pyhää Mechtildiä avusta. Mutta uni-sanan (alkutekstissä dröm) käyttö kahdesti kertoo siitä, että Jöns Budde kuvasi visiota unennäkönä. Esimodernissa maailmankuvassa unen ja valvemaailman raja oli häilyvä, joten unien kuvaamia tapahtumia voitiin pitää todellisina.

Jöns Budde uni, jonka hän omien sanojensa mukaan näki Vadstenan luostarissa vuonna 1469 ja josta hän kertoo kääntämästään teoksesta vuonna 1480 tekemässään jäljennöksessä, on tiettävästi varhaisin säilynyt autenttinen suomalainen unikuvaus. On toki mahdollista, että hänen kuvauksensa ei kaikilta osin vastannut hänen todellista kokemustaan – itse asiassa se on todennäköistäkin, koska me ihmiset muistamme harvoin uniemme kaikki yksityiskohdat täydellisesti. Kuvaus ei myöskään ole tallella alkuperäisessä muodossaan, koska se tuhoutui Turun palossa vuonna 1827. Käytössämme on kuitenkin Henrik Gabriel Porthanin siitä 1700-luvun lopulla tekemä jäljennös, jossa hän on yrittänyt säilyttää Jöns Budden käyttämän keskiaikaisen kieliasun.

Myös mahdollisine puutteineen ja muokkautumisineen kuvaus vaikuttaa realistiselta. Vaikutelman tuottaa ennen kaikkea kuvatun unen universaali ja arkinen konteksti: tärkeää tehtävää suorittavan yksilön uupuminen ja alitajuinen pelko siitä, että hän ei olekaan yhteisönsä luottamuksen arvoinen. Kenties kyseessä oli ensimmäinen laaja teos, jota Jöns Budde oli lähtenyt ruotsintamaan. Jo teoksen jäljentäminen oli uuvuttanut hänet useaksi päiväksi. Unessa vallitseva pimeys heijastaa todennäköisesti uneksijan mielialoja ja toivottomuutta, uneen ilmestyvä pyhimys valaisevine peilitauluineen unimaailmaan ilmaantuvaa ongelmanratkaisua.

Jöns Budden kuvauksessa on painajaisunen piirteitä: pimeys, murhe ja toivottomuus, mutta nämä kielteiset elementit hälvenevät nopeasti. On tulkinnanvaraista, pitikö hän itse untaan pahana unena sen onnellisen lopun vuoksi. Nykykäsitteistöllä ilmaistuna hänen untaan voi joka tapauksessa pitää ainakin stressiunena, siis valvemaailmassa koettujen vastoinkäymisten ja ongelmien työntymisenä unimaailmaan. Mielikuvaa pyhimyksen lahjoittamasta taulupeilistä, joka valaisi yhdellä kertaa sekä Jöns Budden munkinkammion että hänen ymmärryksensä, voi pitää rasittuneiden aivojen tuottamana henkisenä plasebona, joka antoi hänelle intoa ja voimaa viedä käännösurakka kunnialla loppuun.

Suomalaisten stressiunien historia yltää siis todistettavasti ainakin vuoteen 1469. Todellisuudessa niitä näki varmasti useampikin aikalainen monesta paljon konkreettisemmasta syystä kuin turvattua elämää elävä luostariveli. Varmastikin stressiunia oli nähty jo lukemattomien sukupolvien ajan aikaisemminkin – elämä näillä leveysasteilla on ollut sellaista, että esimodernin ajan ja tietysti myös esihistoriallisen ajan ihmisillä on ollut runsaasti syitä kokea stressiä, samoin unia, joissa ongelmia on ratkaistu. Metsästyksellä ja keräilyllä elävien yhteisöjen on todettu hyödyntävän uniaan päättäessään esimerkiksi siitä, mistä lähdetään hankkimaan ravintoa tai millaisia asumuksia he käyvät rakentamaan. Historiantutkija voi kuitenkin tavoittaa luotettavimmin vain sellaiset unet, joista on tehty kirjallisia kuvauksia, ja birgittalaisten mittava tekstintuotanto auttaa tavoittavaan myös sirpaleita keskiajan unimaailmasta.

Kirjallisuutta:

Barrett, Deirdre. 2007. “An evolutionary theory of dreams and problem-solving.” Teoksessa Deirdre Barrett & Patrick McNamara (toim.), Praeger perspectives. The new science of dreaming: Vol. 3. Cultural and theoretical perspectives. Santa Barabara: Praeger Publishers/Greenwood Publishing Group, 133–153.

Kauko, Mikko. 2015. Jöns Budde och hans skrifter. Yngre fornsvenskt textmaterial och mannen bakom det. Turku: Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/handle/10024/113787

Lamberg, Marko. 2007. Jöns Budde. Birgittalaisveli ja hänen teoksensa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pohjoiset painajaiset 1400–2020: https://blogs.helsinki.fi/northernnightmares/

Porthan, Henrik Gabriel. 1867. Henrici Gabrielis Porthan Opera Selecta III. H. G. Porthans skrifter i urval. 3. Helsingfors: Finska litteratur-sällskapet. https://archive.org/details/henricigabrieli01portgoog

* * *

Marko Lamberg toimii tutkijana Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa TIASissa ja Helsingin yliopiston Pohjoiset painajaiset 1400–2020 -projektissa.

Keskiaika-aiheiset nettisivustot esittelyssä, osa 3: podcasteja

Karolina Kouvola, Sanna Supponen, Anita Geritz

Näin syksyllä on mukava käpertyä teekupposen kanssa sohvalle tai lähteä reippaalle ruskakävelylle kuunnellen podcasteja. Historiaa käsitteleviä podcasteja on tarjolla laaja valikoima, joista on joskus vaikea löytää uutta kuunneltavaa tai erityisesti keskiaikaan keskittyviä podcasteja. Alla suosittelemme omia suosikkejamme, jotka takuuvarmasti tarjoavat uutta tietoa ja inspiraatiota keskiajan ystäville! Otamme mielellämme vastaan myös suosituksia, joten kerro meille, mikäli listalta puuttuu jokin kiinnostava podcast!

Suomenkielisiä podcasteja

Suomenkielisiä, keskiaikaa käsitteleviä podcasteja on yllättävänkin vähän. Tässä olisi selvästi aukko täytettäväksi!

Kidutetut Neitsyet

https://open.spotify.com/show/35YVQJiyPfLt3WDdUCoRzJ

Kahden taidehistorian väitöskirjatutkijan pitämä podcast, jossa tarkastellaan keskiaikaan liittyviä synkkiä ja jopa provokatiivisia aiheita vankalla tutkimuksellisella otteella. Jaksoissa on käsitelty esimerkiksi kauneuskäsityksiä: Täydellisiä naisia (ja miehiä) ja keskiaikaan liitettyjä myyttejä, jotka eivät välttämättä kestä tarkempaa tieteellistä tarkastelua: Väritetty totuus keskiajasta.

Englanninkielisiä podcasteja

The Medieval Podcast

https://www.medievalists.net/category/podcast/

Tietokirjailija Danièle Cybulskien vetämä The Medievalist Podcast toimii sekä helposti lähestyttävänä että aidosti asiantuntevana johdatuksena keskiajan tutkimuksen kentälle. Podcastissa vierailevat tutkijat kertovat hankkeistaan ja kirjoistaan myyttejä murtaen ja samalla tuoden uusinta tutkimusta helpommin saataville. Tämän syksyn jaksoissa on käsitelty mm. keskiajan kehollisuutta ja terveyttä (Medieval Bodies, vieraana Jack Hartnell) keskiajan väärinkäyttöä nykypäivän ääriliikkeissä (Preventing the Misuse of the Medieval Past, vieraina Amy S. Kaufman ja Paul B. Sturtevant) ja keskiajan munkkien elämää (The Monks of Bury St Edmunds, luostarin kronikan pohjalta).

Medieval Death Trip

https://www.medievaldeathtrip.com/

Englannin apulaisprofessori Patrick Lane vie Medieval Death Trip -podcastissa kuulijansa keskiaikaisten lähteiden äärelle. Podcastin teemoitetuissa jaksoissa luetaan poimintoja keskiaikaisista teksteistä, jotka keskiajan kirjallisuuteen erikoistunut Lane taustoittaa (lähdekritiikkiä unohtamatta) jaksojen kuvauksissa listatun tutkimuskirjallisuuden avulla. Viimeisimmässä jaksossa perehdytään Odoricus Pordenonelaisen matkakuvauksiin 1300-luvun Intian valtamereltä ja Etelä-Kiinan mereltä: Concerning Island Kingdoms, Bloodsuckers, and Flesh-Eaters. Tämän vuoden aiemmat jaksot keskittyvät koronaepidemian inspiroimana keskiajan ruttokuvauksiin: Concerning Boccaccio’s Description of the Plague, Concerning More Descriptions of the Plague ja Concerning Plague Persecutions.

History of Philosophy Without Any Gaps

https://historyofphilosophy.net/

Filosofian professori Peter Adamson julkaisee yhteistyössä Ludwig-Maximilians-Universität München ja King’s College London -yliopistojen kanssa filosofian historiaan perehdyttävää podcast-sarjaa. History of Philosophy Without Any Gaps pyrkii nimensä mukaisesti olemaan mahdollisimman kattava niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Sarja sisältää lähes parisataa keskiajan aatehistoriaa käsittelevää jaksoa, kattaen niin läntisen ja itäisen kristikunnan kuin islamilaisen maailmankin. Lisäksi sarjan myöhäisantiikin osuus tarjoaa keskiajan filosofiasta kiinnostuneelle runsaasti hyödyllistä tietoa.

Historiapodcasteja, jotka käsittelevät myös keskiaikaa

Hissapodden

https://soundcloud.com/hissapodden

Suomenruotsalaisessa Hissapoddenissa Anna Öhman, Veronica Aspelin, Tobias Jansson ja Freja Lindeman johdattelevat kuulijoita Suomen historian läpi. Vasta vuoden toiminut podcast on saavuttanut jo laajaa suosiota asiantuntevasta ja rauhallisesta kerronnastaan. Jaksoissa vierailevat asiantuntijat tarjoavat kulloiseenkin aiheeseen syventävän näkökulman. Keskiaikaa podcastissa edustaa jakso Medeltiden i Raseborgs slott, jossa asiantuntijana vierailee FM Martin Pettersson ja lavastaja Dan Idman. Jaksossa tarkastellaan Raaseporin linnan elämää eri näkökulmista. 

Menneisyyden jäljillä

https://lottavuorio.com/category/podcastepisode/

Varsin tuore tulokas, väitöskirjatutkija Lotta Vuorion podcast tarkastelee historia-teemoja monipuolisesta ja toisinaan varsin yllättävillä tavoilla kuten Aliasta pelaamalla. Keskiaikaa on käsitelty tähän mennessä kertaalleen jaksossa, jossa keskiajantutkija Jaakko Tahkokallion kanssa pureuduttiin ja purettiin keskiajan myyttejä ja valehistoriaa.

You’re Dead to Me

https://www.bbc.co.uk/programmes/p07mdbhg/episodes/downloads

Greg Jennerin podcastissa yhdistyy tutkimus ja huumori, sillä jokaisessa jaksossa on asiantuntijavieraan lisäksi koomikko. Yhdistelmä on viihdyttävä vaivautuneisuuden sijaan. Viihteellinen podcast lähestyy aiheitaan myytinmurtajamaisesti, joten se toimii myös hyvänä kertauksena historian eri vaiheista. Podcastissa on muun muassa käsitelty Eleonoora Akvinolaista yhdessä historioitsija Gabby Storeyn ja koomikko Rachel Parrisin kanssa sekä Saladinia professori Jonathan Phillipsin ja koomikko Maria Shehatan seurassa.

* * *

Yle Areena

Lopuksi suosittelemme tutustumaan Yle Areenan monipuoliseen tarjontaan radiokuunnelmien ja keskiajan historiaa käsittelevien dokumenttien osalta. Kuunneltavissa on esimerkiksi Johan Huizingan klassikkoteos Keskiajan syksy tai tuoreeseen tutkimukseen nojaava sarja siitä, miten keskiaika on vaikuttanut nykypäivään. Tarjontaan voi tutustua keskiaika-teeman koontisivulta.

* * *

Keräämme Glossan sivuille tietoa tutkijoiden ylläpitämistä keskiaika-teemaisista blogeista ja sivustoista ja esittelemme niitä Glossan blogissa. Voit tutustua listaan täällä: http://www.glossa.fi/wp/?page_id=41. Ehdota puuttuvaa sivustoa laittamalla viestiä Glossan tiedotusvastaavalle. Tämän juttusarjan edellisissä osissa olemme esitelleet tutkijoiden blogeja ja kotimaisten tutkimusyksiköiden ja -hankkeiden blogeja.

Uskonnollisia naisia, arkkitehtejä ja neuvonantajia – historiallista fiktiota tutkimuksen lomaan

Petra Uusimaa

Joskus tietokirjallisuuden painoksi on mukavaa lukea keskiaikaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Historiallinen kaunokirjallisuus voi toisaalta olla myös pettymys. Kirjallisuusmaailma on myös täynnä fantasiakirjoja, jotka sanovat pohjaavansa maailmansa keskiaikaan, mutta perustuvat väärinkäsityksiin ja yleistyksiin. Iloa tuottavat kuitenkin teokset, jotka luovat ajan hengestä todenmukaisen kuvan. Iloa on aina mukava jakaa, joten päätin koostaa listan viidestä teoksesta (useimmat sarjan ensimmäisiä osia), jotka mielestäni onnistuvat säilyttämään keskiajan hengen, oli sitten kyseessä historiallista fiktiota taikka keskiajasta inspiroitunutta fantasiakirjallisuutta.

Sigrid Undset: Kristin Lavransdatter

Sigrid Undset (1882-1949) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1928. Hänen pääteossarjansa, Kristin Lavransdatter-trilogia, kirjoitettiin 1920-luvulla. Trilogia sijoittuu 1300-luvun Norjaan ja seuraa norjalaisen nuoren tytön kasvua aikuisuuden kynnyksellä. Kristin rakastuu ja menee naimisiin miehen kanssa, jota hänen vanhempansa eivät heti hyväksy. Heidän avioliittonsa on täynnä mutkia ja väärinkäsityksiä mutta myöstäynnä rakkautta, joka ajaa heitä yhteen ja erilleen. Keskiaikaisen hengen sarjalle antaa sen läpileikkaava uskonnollisuus; Kristin löytää turvansa Jumalasta ja uskonnostaan elämänsä vaikeimpina hetkinä. Samaan aikaan hän kuitenkin kokee asemansa yhteiskunnassa naisena hankalana, sillä kirkko ja sen näkökanta naisen asemaan yhteiskunnassa asettaa kapuloita rattaisiin intohimoisen naisen elämässä.

Juliet Marillier: Daughter of the Forest

Juliet Marillier on uusiseelantilainen fantasiakirjailija, jonka kaikki teokset sijoittuvat keskiaikaiseen Irlantiin. Daughter of the Forest (1999) aloittaa ensin trilogiaksi suunnitellun, mutta lopulta kuuden kirjan pituisen sarjan, joka seuraa saman suvun naisia, jokaista yksi kerrallaan tarinan edetessä. Marillierin teokset ovat saaneet inspiraatiota sekä kelttiläisestä mytologiasta että saduista yleensä, ja ensimmäisen teoksen taustalla on monelle tuttu tarina villihanhista. Sorcha on suuren lapsikatraan ainoa tyttö. Hänen isänsä menee naimisiin naisen kanssa, joka osoittautuu noidaksi. Hän on äärimmäisen mustasukkainen miehensä aikaisimmista lapsista, ja muuttaa kuusi veljeä joutseniksi. Sorchalle jää tehtäväksi pelastaa veljensä, mutta hänelle annetaan ehto; jos hän puhuu sihahdustakaan ennen tehtävän suorittamista, veljet jäävät ikuisesti joutseniksi. Marillierin teokset ovat sekoitus eeppistä fantasiaa ja romantiikkaa, joka pursuaa mytologiaa ja vahvoja naishahmoja. Teoksissa korostuvat myös kristinuskon ja pakanallisen maailman yhteentörmäys.

Elif Shafak: Valkoinen elefantti

Elif Shafakin Valkoinen elefantti (2013) sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin. Nuori Jahan saapuu Konstantinopoliin mukanaan valkoinen elefantti, joka on tarkoitettu paikallisen sulttaanin lahjaksi. Jahan pääsee sisälle hoviin, mutta huomaa ennen pitkää joutuneensa hovin valtapelin nappulaksi. Pian hovin pääarkkitehti Sinan, jota kutsutaan ”Idän Michelangeloksi”, huomaa, että pojassa on potentiaalia, ja hän ottaa Jahanin oppilaakseen. Teoksen aikana Jahania seurataan koko hänen elämänsä aikana, ja lukija pääsee näkemään esimerkiksi hänen rakkaussuhteensa sulttaanin tyttären Mihrimahin kanssa, mutta ennen kaikkea Jahanin rakkauden arkkitehtuuria ja Istanbulia kohtaan. Shafakin erikoisuutena onkin Istanbulin vivahteikas kuvaus, sillä tämän sekä nykyaikaan että menneisyyteen sijoittuvissa teoksissa on aina keskiössä Istanbul. Valkoinen elefantti onkin rakkauskertomus osmaanien kukoistuskauden Istanbuliin; teos on täynnä poliittista värikkyyttä, arkkitehtuuria ja intohimoisia kohtaamisia.

Hannu Mäkelä: Varjo – Jean D’Arcin lyhyt, toiveikas elämä

Hannu Mäkelän teos Jeanne D’Arcista (2019), yhdestä historian kuuluisimmista naisista, yhdistelee fiktiota ja tietokirjallisuutta. D’Arcin lyhyt elämä kerrotaan Mäkelän teoksessa Jeannen lapsuudenystävän Jeanin kautta. Kumpi lopulta poltetaan roviolla? Entä kuinka erottaa miehinen näkökulma ja miehinen maailma kertomuksesta yhdestä historian myyttisimmistä naisista? Kirjan taustalla on paljon historiallista taustatyötä, ja teokseen on sisällytetty myös kuvaliite ja Mäkelän kirjoittama essee Jeanne D’Arcin elämästä. Ensimmäiseksi feministiksi tituleeratun D’Arcin kuvaamista miesnäkökulmasta voi perustellusti kritisoida, mutta jo fiktion ja historiallisten faktojen yhdisteleminen takaavat kiintoisan lukukokemuksen.

Hilary Mantel: Susipalatsi

Hilary Mantellin Susipalatsi (2011) aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka perehtyy Thomas Cromwellin, Henrik VIII:n neuvonantajan, elämään. Thomas Cromwell on jäänyt historiaan rautaisena neuvonantajana, jonka valta kasvoi niin suureksi, että Henrik päätyi teloittamaan hänet lopulta kolmannen avioliittonsa aikana. Ensimmäisessä osassa, Susipalatsissa, lukija seuraa Thomas Cromwellin nousua sepän pojasta hovin tärkeimmäksi neuvonantajaksi. Henrik VIII on rakastunut Anne Boyleyniin ja nykyinen kuningatar, Katariina Aragonialainen, ei ole avioliiton aikana kyennyt synnyttämään elävää poikalasta. Teos on historiallisella tyylillään tyypillisen hidas, keskittyen hovin sisäiseen dynamiikkaan. Vaikka Cromwell ei ole hahmona ehkä kaikista sympaattisin, trilogian aikana lukija toivoo lopun olevan armollisempi kuin todellisuus lupaa. Trilogian viimeisin teos, Kuningashuone, ilmestyi vuoden 2020 keväällä ja on suomennettu, kuten kaksi aikaisempaa teosta. Susipalatsista on tehty myös BBC:n sarja, joka ilmestyi vuonna 2015.

***

Petra Uusimaa on tieteiden ja aatteiden historian maisterivaiheen opiskelija Oulun yliopistosta. Uusimaa työstää parhaillaan pro gradu -tutkielmaa keskiaikaisista naispyhimyksistä.

Unien tulkintaa keskiajan Islannissa, 2: unikirjat

Kirsi Kanerva

Kun keskiajan ihminen uskoi nähneensä merkittävän unen, oli hänelle tarjolla useampia vaihtoehtoja sen totuudellisuuden ja sanoman selvittämiseksi. Aiemmin Glossae-blogissa tarkastellut kuukirjat auttoivat selvittämään, missä kuun vaiheessa unet saattoivat tuoda luotettavaa tietoa. Yksi vaihtoehto unien tulkintaan olivat unikirjat. Ne olivat luetteloita erilaisista unissa esiintyvistä aiheista ja symboleista, joille annettiin unikirjassa tulkinta. 400-luvulla vaikuttaneen ja vielä keskiajallakin auktoriteettiasemansa säilyttäneen Macrobiuksen määritelmien mukaisesti unikirjat tarjosivat näin ollen apua niin kutsuttujen somnium-unien tulkintaan. Nämä unet toivat Macrobiuksen mukaan tietoa tulevasta mutta ne vaativat tulkintaa, koska sanoma peittyi niissä symbolien alle.

Unikirjat keskiajan Euroopassa

Nebukadnessarin uni. Kuvitusta käsikirjoituksessa Marseille, Bibliothèque municipale, 0089 (f. 024v ), 1400-luvulta. (Kuva: Wikimedia Commons.)

Unikirjat edustavat hyvin vanhaa kirjallista perinnettä. Varhaisimmat säilyneet unikirjat kirjattiin ylös savitauluille Babylonian valtakunnassa. Keskiajalla tunnetut latinankieliset unikirjat olivat käännöksiä kreikan kielestä. Niissä unet oli yleensä esitetty aakkosittain vaikkakaan ei välttämättä aakkosjärjestyksessä. Tämä seurasi jo bysanttilaisissa unikirjoissa omaksuttua tapaa, joskin Bysantista tunnetaan myös teemoittain järjestettyjä unikirjoja. Keskiajalla suosituin latinankielinen unikirjatyyppi oli kuitenkin aakkosellinen unikirja. Temaattisiin unikirjoihin tutustuttiin läntisessä Euroopassa 1100-luvulta alkaen, mutta ne saavuttivat suuremman suosion vasta keskiajan jälkeen.

Aakkosittain järjestetyt unikirjat yhdistettiin keskiajalla erityisesti Vanhan Testamentin profeetta Danieliin. Kyseinen profeetta Daniel oli tulkinnut Babylonian kuningas Nebukadnessarin somnium-unen saatuaan tätä unta koskevan jumalallisen ilmestyksen – Macrobiuksen termein nähtyään oraculum-unen. Tämä unikirjatyyppi tunnetaan yleisesti nimellä Somniale Danielis.

Kreikankielinen Somniale Danielis on oletettavasti laadittu 300-luvulla. Se tunnettiin lännessäkin melko varhain. Varhaisin säilynyt latinankielinen unikirja on 800-luvulta (Uppsala, University Library, C.664), ja samalta vuosisadalta on myös säilynyt unikirjan fragmentti käsikirjoituksessa Harley 3017. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin esittäneet, että ensimmäiset aakkosellisen unikirjan latinankieliset käännökset olisi tehty jopa niinkin varhain kuin 600-luvulla.

Profeetta Danieliin liitetystä unikirjasta liikkui keskiajalla useita erilaisia versioita. Tutkijat ovat erotelleet kaksi toisistaan radikaalisti eroavaa versiota (a ja b). Ne kummatkin sisältävät unisymboleja, joita ei toisesta löydy. Näidenkään versioiden kopiot eivät kuitenkaan ole identtisiä. Lisäksi esimerkiksi edellä mainittu käsikirjoitus C.664 sisältää aineistoa, jota ei ole kummassakaan edellä mainitussa versiossa. Varhaisimmista latinankielisistä versioissa englantilaiset käsikirjoitukset näyttävät seuranneen a-versiota kun taas mannereurooppalaisissa käsikirjoituksissa seurattiin b-versiota.

Myöhemmin keskiajalla latinankielisistä unikirjoista alettiin tehdä myös kansankielisiä käännöksiä. Nekään eivät pohjautuneet välttämättä millekään yksittäiselle versiolle vaan saattoivat olla eri versioiden yhdistelmiä. Mahdollisesti osa myöhemmistä kopioista on voitu kirjoittaa ylös myös osittain muistinvaraisesti. Latinankielisissä käännöksissä kääntäjät olivat järjestelleet tekstiä uudelleen niin, että käännösversiossa säilyi aakkosjärjestys. Kansankielisissä käännöksissä taas seurattiin usein alkuperäisessä latinankielisessä tekstissä olevaa järjestystä, huolimatta siitä, millä aakkosella kukin hakusana omalla kielellä alkoi. Varhaisimpia kansankielisiä unikirjoja edustavat muinaisenglanninkieliset unikirjat ovat 1000-luvun alkupuolelta. Muinaisenglannin kielen lisäksi Somniale Danielis käännettiin ranskaksi ja saksaksi sekä keskienglannin, iirin ja kymrin kielelle. Myös Islannista on säilynyt Somniale Danielisin kansankielinen käännös.

Somniale Danielis -unikirjan sisältävä käsikirjoitus Sloane MS 1609 (1400-l.). (Kuva: The British Library, Sloane MS 1609, fol. 30.)

Somniale Danielis Islannissa

Islannissa säilynyt versio Somniale Danielis -unikirjasta on osa käsikirjoitusta AM 764 4to (Reynistaðarbók), joka ei ole säilynyt täydellisenä. Kyseinen käsikirjoitus sisältää muun muassa keskiaikaista maailmanhistoriaa käsitteleviä tekstejä, annaaleja, pyhimyselämäkertoja ja ihmekertomuksia. Tekstit ovat kopioita latinan kielestä tehdyistä islanninkielisistä käännöksistä.

Kirjureita on ollut ainakin kymmenkunta, ja nämä ovat lyhentäneet kopioimiaan tekstejä voimakkaasti. Käsikirjoitus on todennäköisesti laadittu Reynistaðarin nunnaluostarissa Pohjois-Islannissa 1300-luvun jälkipuoliskolla, ja sitä on mahdollisesti käytetty tässä benediktiiniluostarissa koulukirjana. Somniale Danielisin käännösteksti (AM 764 4to fol 33v) on kuitenkin todennäköisesti lisätty käsikirjoitukseen myöhemmin. Se on ajoitettu vuoden 1500 tietämille.

Islantilainen Somniale Danielis seuraa latinankielisen version aakkosjärjestystä. Käsikirjoituksen AM 764 4to unikirjaversio ei kuitenkaan ole täydellinen. Teksti alkaa latinankielisen tekstin b-kirjaimesta ja päättyy o-kirjaimeen. Islantilaisen version osio on myös lyhyempi kuin vastaavat osiot useimmissa muissa Somniale Danielisin keskiaikaisissa versioissa. Se käsittää yhteensä 80 unta. Esimerkiksi yhdessä latinankielisen b-version pääkäsikirjoituksista (Vienna, Österreichische Nationalbibliothek, MS. 271, fol. 76v–77v, 900-luvun alkupuolelta) on vastaavassa osiossa selitetty yhteensä 96 unta, ja koko teos sisältää yhteensä 158 unta selityksineen. Toisissa latinankielisissä käsikirjoituksissa unien määrä on jopa kaksinkertainen. Esimerkiksi a-versiota edustava käsikirjoitus Cotton Tiberius A III (London, British Library, Cotton Tiberius A. iii 1. fols. 27v–32v), joka on oletettavasti laadittu Canterburyssä 1000-luvulla, sisältää yhteensä jopa 302 unta ja niiden tulkintaa.

Islantilaisen unikirjan tekstin editoinut Gabriel Turville-Petre on tarkastellut islanninkielisen version yhteyttä englantilaisiin ja mannereurooppalaisiin käsikirjoituksiin. Islantilaisella versiolla näyttäisi olevan eniten yhtäläisyyksiä englantilaisissa käsikirjoituksissa olevien Somniale Danielis -versioiden kanssa. Joskus islantilaisessa versiossa symbolille annetut merkitykset kuitenkin eroavat sekä englantilaisissa että mannereurooppalaisissa käsikirjoituksissa annetusta merkityksestä. Joskus taas islantilainen ja mannereurooppalainen selitys ovat lähempänä toisiaan kuin islantilainen englantilaista, mutta tämä on harvinaisempaa. Lähes kaikki islantilaisessa versiossa listatut unisymbolit löytyvät latinankielisistä teksteistä, mutta osa näistä symboleista on vain harvoissa latinankielisissä versioissa.

Tutkijat ovat epävarmoja siitä, milloin Somniale Danielis tuli Islantiin ja mitä kautta se sinne saapui, sekä toisaalta, milloin islanninkielinen käännös laadittiin. Säilyneen version nuori ikä ei välttämättä tarkoita, etteikö unikirjaa olisi tunnettu Islannissa jo aiemmin. Esimerkiksi yhteydet englantilaisiin käsikirjoituksiin viittaavat siihen, että teksti on voinut tulla Englannista jo 1100-luvulla. Tällöin Islantiin saapui esimerkiksi Geoffrey Monmouthilaisen Prophetiae Merlini, joka käännettiin nimellä Merlínússpá. Toisaalta Turville-Petren havaitsemat yhtäläisyydet myös myöhempiin englantilaisiin käsikirjoituksiin saattaisivat viitata siihen, että teksti olisi kulkeutunut Islantiin varsin myöhään.

Unien tulkintaa saagoissa

Tukea unikirjan varhaisemmalle saapumiselle Islantiin on etsitty saagoissa esiintyvästä unisymboliikasta. Esimerkiksi Gabriel Turville-Petre on tarkastellut 1200-luvun islantilaisissa saagoissa esiintyvää unisymboliikkaa ja todennut, että unisymboleille annetaan joskus Somniale Danielisista tuttuja tulkintoja. Tällöin samassa yhteydessä voi esiintyä kahden eri saagahahmon antama tulkinta unen symboleille: toinen tulkitsee symbolin Somniale Danielisin mukaisesti kun taas toinen annettu selitys poikkeaa tästä. Jälkimmäinen on todennäköisesti edustanut kotoperäistä näkemystä unisymbolien merkityksestä. Usein tämä kotoperäinen tulkinta myös osoittautuu saagan kontekstissa oikeaksi.

Saagojen valossa onkin katsottu, että islantilaisilla on keskiajalla ollut oma vahva ja itsenäinen unien tulkinnan perinne. Esimerkiksi saagaunissa esiintyvien eläinten, kuten susien, karhujen, kettujen ja käärmeiden osalta saagoissa esitetty tulkinta poikkeaa Somniale Danielisin tulkinnasta. Saagaunissa esiintyviä eläimiä ei yleensä tulkittu saagoissa symboleina, kuten unikirjoissa tehtiin. Sen sijaan niiden katsottiin olevan kotoperäisen käsityksen mukaisesti ihmisten fylgjia, eli eräänlaisia yliluonnollisia hahmoja, jotka liittyivät tiettyyn yksilöön ja esiintyivät unissa ikään kuin tämän yksilön jonkinlaisena kehosta nukkuessa poistuvana unisieluna. Esimerkiksi susi ja käärme edustivat nähdyissä unissa vihollisen fylgjaa.

Saagakirjallisuudessa löytyy kuitenkin joskus myös tapauksia, joissa Somniale Danielisin tarjoama tulkinta osoittautuu oikeaksi. Muunlaista tulkintaa ei saagassa välttämättä edes esitetä sen vaihtoehdoksi. Somniale Danielisin mukaisten tulkintojen esiintyminen saagoissa ylipäätään on joka tapauksessa tulkittu siten, että kyseinen unikirjaperinne olisi tunnettu Islannissa jo 1200-luvulla.


Somniale Danielis menetti Euroopassa asemiaan unientulkinnan oppaana vasta reformaation myötä. Sitä pidettiin epäilyttävänä, kun ei-raamatullisia ilmestyksiä ja profetioita haluttiin suitsia. Suhtautuminen unikirjoihin oli kuitenkin Euroopassa ristiriitaista jo keskiajalla. Kirkko ei periaatteessa hyväksynyt tiedonhankintaa unien avulla, ja asiaa koskevia kieltoja kirjattiin myös lakeihin. Unikirjat ja muut unien tulkintaan tarkoitetut oppaat saattoivatkin pyrkiä luomaan yhteyden oikeaoppiseen kristillisyyteen. Tähän viittasi esimerkiksi Somniale Danielisin liittäminen profeetta Danieliin. Unikirjojen ja kuukirjojen tapaisten ohjekirjojen saatavuus viittaa kuitenkin siihen, että keskiajan ihmiset olivat melko kiinnostuneita unien potentiaalisesta tiedosta.

Kirjallisuutta:

Chardonnens, László Sándor. 2006. Anglo-Saxon prognostics. A study of the genre with a text edition. Julkaisematon väitöskirja, Universiteit Leiden.

Chardonnens, László Sándor. 2018. “Dream Divination in Manuscripts and Early Printed Books: Patterns of Transmission”. Teoksessa Marilina Cesario & Hugh Magennis (toim.), Aspects of Knowledge: Preserving and Reinventing Traditions of Learning in the Middle Ages, Manchester: Manchester University Press, 23–52.

Handrit.is -sivusto, https://handrit.is/is/.

Keskiaho, Jesse. 2005. “The Handling and Interpretation of Dreams and Visions in Late Sixth- and Eighth-Century Gallic and Anglo-Latin Hagiography and Histories”. Early Medieval Europe 13 (2005) 3: 227–248.

Kruger, Steven F. 1992. Dreaming in the Middle Ages. Cambridge: Cambridge University Press.

Liuzza, R. M. “Introduction.” Teoksessa Roy Michael Liuzza (toim. & käänt.), Anglo-Saxon Prognostics. An Edition and Translation of Texts from London, British Library, MS Cotton Tiberius A. iii. Cambridge: D. S. Brewer, 1–78.

Oberhelman, Steven M. 2008. Dreambooks in Byzantium: Six Oneirocritica in Translation, with Commentary and Introduction, Taylor & Francis Group.

Svanhildur Óskarsdóttir. 2000. Universal History in Fourteenth-Century Iceland: Studies in AM 764 4to. Julkaisematon väitöskirja. University College London, 2000.

Turville-Petre, E. O. G. 1968. ”An Icelandic Version of the Somniale Danielis.” Teoksessa Allan H. Orrick (toim.), Nordica et Anglica. Studies in Honor of Stefán Einarsson. The Hague & Paris: Mouton, 19–36.

* * *

Kirsi Kanerva toimii tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Northern Nightmares 1400-2000 -projektissa, jossa tarkastellaan Suomen alueen väestöjen painajaiskokemuksia keskiajalta nykyaikaan ulottuvalla ajanjaksolla. Lisätietoja projektista: https://blogs.helsinki.fi/northernnightmares/

Keskiaika-aiheiset nettisivustot esittelyssä, osa 2

Sanna Supponen, Anita Geritz, Karolina Kouvola

Keskiajasta kiinnostuneelle internet tarjoaa loppumattoman määrän luettavaa – silti aina sen löytäminen ei tunnu helpolta. Tässä juttusarjassa Glossan tiedotustiimi esittelee keskiaikaa käsitteleviä blogeja, sosiaalisen median tilejä ja muita sivustoja. Viimeksi listasimme kotimaisten tutkijoiden blogeja. Tällä kertaa aiheena ovat erilaisten tutkimusyksiköiden ja -hankkeiden blogit.

Kotimaisten tutkimusyksiköiden blogeja

Ramus virens, Jyväskylän yliopiston keskiaikaa tutkiva monitieteinen tutkimusryhmä

Tutkimusryhmän sivu: https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/kivi/tutkimus/hankkeet/ramus-virens/
Blogi: https://ramusvirens.home.blog/
Facebook: https://www.facebook.com/groups/137031156943373/

Ramus virensin verkkosivuilta löytyy perustietoa tutkimusryhmästä, sen jäsenistä ja sen piirissä olevista hankkeista. Ryhmän blogista löytyy varsin moninaisia kirjoituksia sekä tutkimuksen tekemisen arjesta että varsinaisista tutkimusaiheista. Viimeaikaiset kirjoitukset ovat olleet ajan hermoilla: esimerkiksi tohtorikoulutettava Taneli Puputti kertoo Vatikaanin kirjaston käytöstä hyvin elävästi ja samalla avaa viime kevään tilannetta, jolloin koko Italia pysähtyi, ja miten pysähtynyt yhteiskunta vaikutti tutkimuksen tekoon (Ensimmäistä kertaa Vatikaanin kirjastossa – tohtorikoulutettavan kevät Roomassa). Sivulla myös kannustetaan uusia kirjoittajia mukaan tarjoamalla selkeät kirjoitusohjeet.

Trivium, Tampereen yliopiston antiikin, keskiajan ja uuden ajanalun tutkimuksen keskus

Tutkimuskeskuksen sivu: https://research.uta.fi/trivium/
Blogi: https://blogs.uta.fi/trivium/
Facebook: https://www.facebook.com/trivium.tampere/

Triviumin sivuilla on ihmisten ja hankkeiden lisäksi tietoa tutkimuskeskuksen tapahtumista ja julkaisuista. Blogin puolelta löytyy runsaasti artikkeleita (kielinä suomi, ruotsi ja englanti), jotka ovat myös käytännöllisesti asiasanoitettuja. Viimeaikaisista kirjoituksista monet liittyvät saunaan kuten vaikkapa Jyrki Nissin ja Ville Vuolannon Stuba-sanaa ruotiva kirjoitus, jossa lähtökohtana on keskiaikainen ihmekertomus (Sauna vai tupa? ’Stuba’, kylpytilat ja juhannusihme keskiajan Ruotsissa). Blogin kommenteissa löytyy myös jonkin verran tutkijoiden välistä keskustelua tai myöhempiä tarkennuksia julkaisuihin.

TUCEMEMS, Turun keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuksen keskus

Tutkimuskeskuksen sivu: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/humanistinen-tiedekunta/tucemems/
Blogi: https://blogit.utu.fi/tucemems/
Facebook: https://www.facebook.com/Tucemems-Turku-Centre-for-Medieval-and-Early-Modern-Studies-153456441332474/

TUCEMEMSin verkkosivut sisältävät tietoa keskuksen julkaisuista ja tapahtumista. Blogi sisältää muun muassa raportteja keskuksen esitelmätilaisuuksista ja muista tapahtumista sekä yksittäisten tutkijoiden kuulumisia esimerkiksi tieteentekemisen realiteeteista. Vaikka blogi onkin viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, löytyy vanhoista julkaisuista runsaasti kiinnostavaa luettavaa kuten raportti Turun salaperäisiä kadunnimiä käsittelevästä kuukausiesitelmästä.

Tutkimushankkeiden blogeja

Muutoksen veistäjät

Blogi: https://blogit.utu.fi/wooden/
Facebook: https://www.facebook.com/carvingouttransformations/

Suomen Akatemian rahoittaman monitieteisen Muutoksen veistäjät -hankkeen tarkoituksena on kartoittaa puun monipuolista käyttöä Koillis-Euroopassa 1100-luvulta 1600-luvulle. Blogissa kerrotaan hankkeen kuulumisia ja tapahtumista sekä esitellään hankkeen tutkijoita. Sivulle on myös linkitetty tapahtumiin liittyviä videotaltiointeja. Hankkeen päivittäistä etenemistä kannattaa seurata Facebookin puolella (joka näkyy blogissa syötteenä), jossa viimeisimpinä kerrotaan hyvin konkreettisesti kahden puuveistoksen, Sastamalan Kristus-veistoksen ja Marttilan Krusifiksin, tutkimuksista.

Ossa Gloriosa

Blogi: https://sites.utu.fi/ossagloriosa/
Facebook: https://www.facebook.com/ossagloriosa/

Ossa Gloriosa eli loisteliaat luut (tai toisin sanoen reliikit) ovat samannimisen blogin aiheena. Toisaalta katse kohdistuu myös itse pyhimyksiin, joihin nämä pyhäisjäännökset liittyvät. Sivustolla on kootusti sekä tieteellisiä että taiteellisia hankkeita aiheeseen liittyen. Erityisesti hankkeet liittyvät Tuomas Akvinolaiseen (1224/5-1274), joka on yksi tunnetuimpia keskiajan filosofeja ja myös varsin suosittu pyhimys. Sivulta löytyy hankekuvauksien lisäksi runsaasti blogikirjoituksia, jotka liittyvät hankkeisiin mutta sivuavat myös ajankohtaista keskustelua. Esimerkiksi uusimmassa kirjoituksessa Marika Räsänen kommentoi mediassa esillä ollutta keskustelua siitä voisiko keskiaikaisista lääkeresepteistä löytyä apua tapauksiin, joihin antibiootit eivät tepsi (Humbuukia, vai eikö sittenkään? – Hoitoa keskiajalta). Blogikirjoituksessa tuodaan esiin, kuinka esimerkiksi pyhimyskertomuksissa esiintyy parantumiskokemuksia, mutta ne ovat jääneet vähemmälle huomiolle lähteen luonteen vuoksi. Erilaisten lähderyhmien tarkastelu rinnakkain voisi kuitenkin laajentaa käsityksiämme tuon aikaisesta terveydenhoidosta.

Ravattulan ristimäki

Verkkosivu: http://www.ravattula.fi/etu.htm
Maasta ja työpöydältä -blogi: http://www.ravattula.fi/blogi.htm
Facebook: https://www.facebook.com/ravattulanristimaki/

Ravattulan kylässä Ristimäellä sijaitsee Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset. Paikkaa on tutkittu jo kymmenen vuotta ja hankkeen verkkosivuilla tarjotaan aiheesta monipuolista tietoa. Itse verkkosivu toimii tutkimushankkeen ja tapahtumatiedotuksen väylänä. Hanketta on dokumentoitu monin eri keinoin kuten kuvagallerian ja videoiden avulla. Blogissa taas esitellään esimerkiksi hankkeessa tehtyjä arkeologisia löytöjä, erilaisia tekniikoita kuten digitointia ja 3D-mallintamista ja alueelle liittyviä historiallisia kertomuksia. Esimerkiksi uusimmassa kirjoituksessa muutaman viikon takaa kerrotaan varsin seikkaperäisesti kirkon aluetta ympäröiväistä keskiaikaista aidasta ja sen rakenteista (11.8.2020 Ravattulan Ristimäellä Suomen vanhin kirkollinen aitarakenne). Kirjoitus perustuu tieteelliseen artikkeliin, joka on myös linkitetty blogiin, joten asiasta enemmän kiinnostuneet pääsevät helposti lukemaan aiheesta lisää.

* * *

Puuttuuko listasta jokin blogi? Keräämme Glossan sivuille tietoa tutkijoiden ylläpitämistä keskiaika-teemaisista blogeista ja sivustoista ja esittelemme niitä Glossan blogissa. Voit tutustua listaan täällä: http://www.glossa.fi/wp/?page_id=41. Ehdota puuttuvaa sivustoa laittamalla viestiä Glossan tiedotusvastaavalle.